Tampereen ammattikorkeakoulu

Vuosi 2022 oli TAMKissa tuloksellinen, mutta tulevaisuus vaatii uudistumista

Jaa
Tampereen ammattikorkeakoulun toimintavuosi 2022 on paketoitu vuosikatsaukseen, joka on julkaistu verkkosivustona. Vuosi oli paluuta normaaliin poikkeuksellisten koronavaiheiden jälkeen. Tuloksellisesti TAMK selviytyi hyvin, mutta tulevaisuuden haasteet heijastuvat toimintaan jo nyt.

TAMK-vuosikatsaus 2022

Vuosikatsaus 2022 peilaa Tampereen ammattikorkeakoulun toimintaa erityisesti vaikuttavuuden kannalta, eli miten TAMK onnistui hoitamaan perustehtävänsä ja edistymään strategiansa mukaisesti. Tarkastelussa ovat muun muassa ammatillinen korkeakoulutus, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta ja kansainvälistyminen. Vuosikatsaus sisältää myös tärkeimmät tunnusluvut.

– Strategiamme mukaisesti jatkoimme aktiivista työskentelyä koulutuksemme uudistamiseksi. Kokosimme työelämäkumppaneitamme tarkastelemaan kanssamme tulevaisuuden työelämän ja eri alojen osaamistarpeita sekä tutkintojemme rakenteita, kertoo koulutuksen vararehtori Sanna Wesanko.

Opintopisteitä suoritettiin TAMKin tutkintokoulutuksissa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, 454 000. Valmistuneiden työllistyminen pysyi hyvällä tasolla: AMK-tutkinnon suorittaneista lähes 80 prosentilla oli työpaikka heti valmistuttuaan, ylemmistä AMK-tutkinnoista valmistuneista 90 prosenttia oli työssä. Valmistuneista 69 prosenttia työllistyi Pirkanmaalle.

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeita oli käynnissä 154, ja uusille hankkeille saatiin merkittäviä rahoituspäätöksiä. TKI-hankesalkun arvo vuodenvaihteessa 2022–2023 oli 21,2 miljoonaa euroa.

Kansainvälistyminen näkyi niin TAMKin kampuksilla kuin liiketoiminnassakin. Ulkomailta tulleita opiskelijoita oli ennätysmäärä, lähes 1000.

– Liiketoiminnan tulos oli varsin hyvä. Varsinkin koulutuksen vienti maailmalle kasvoi merkittävästi, peräti 130 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, sanoo TKIO-vararehtori Ari Sivula.

Valmistaudumme tuleviin haasteisiin

Työelämäkorkeakouluna TAMKille on tärkeää tuottaa työelämän tarvitsemaa osaamista ja innovaatioita.

– Työelämälle olemme todella haluttu kumppani. Siitä esimerkkinä ovat yhteistyösopimukset kaikkien uusien, vuoden alussa aloittaneiden hyvinvointialueiden ja esimerkiksi Patrian kanssa, toteaa rehtori Tapio Kujala vuosikatsauksessa.

Kujala katsoo Tampereen ammattikorkeakoulun tilannetta kaksisuuntaisesti. Taustalla on vahva historia, joka on tehnyt TAMKista arvostetun, monialaisen ammattikorkeakoulun ja luotetun yhteistyökumppanin. Toisaalta näköpiirissä on taloudellisia ja toiminnallisia haasteita, jotka vaativat uutta ajattelua ja uusia ratkaisuja.

– Haasteita riittää niin TAMKin sisällä kuin alueellisesti, valtakunnallisesti ja globaalistikin. Näistä ei kukaan yksin selviä, vaan tarvitaan laajaa ja moniulotteista yhteistyötä.


Lisätietoa:
Tampereen ammattikorkeakoulu
Rehtori, toimitusjohtaja Tapio Kujala, p. 040 043 6690, tapio.kujala@tuni.fi
Vararehtori, koulutus, Sanna Wesanko, p. 040 509 2711, sanna.wesanko@tuni.fi
Vararehtori, TKIO-toiminta, Ari Sivula, p. 040 777 2894, ari.sivula@tuni.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3
33520 TAMPERE

p. 0294 5222https://www.tuni.fi/tamk

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme