Asuntosäätiö

Vuosi ennen koronaa

Jaa

Tilinpäätöksemme vuodelta 2019 vahvistettiin vastikään. Viime vuotta voi hyvin luonnehtia aktiivisen tekemisen toimintakaudeksi. Keskityimme erityisesti asiakaspalvelun kehittämiseen, uusien kohtuuhintaisten asuntojen rakennuttamiseen, mittavien korjausrakentamisen projektien valmisteluun sekä ympäristötekoihin.

Meille valmistui vuoden 2019 aikana 232 asumisoikeusasuntoa. Kaikki kohteet olivat sijainniltaan erinomaisia, hyvien liikenneyhteyksien ja palveluiden äärellä. Omistuksessamme on 941 vuokra-asuntoa ja 16 485 asumisoikeusasuntoa.

Asuntomme olivat myös erittäin kysyttyjä. Keskimääräinen vaihtuvuus oli 16,0 % ja käyttöaste 98,02 %. Asiakastyytyväisyys oli NPS-mittarilla ilmaistuna 18,2.

Myös korjausrakentamisessa tapahtui. Asokodeissa pilotoitiin ns. viihtyvyysremontteja, jotka käynnistettiin vuoden 2020 alussa. Viihtyvyysremontit tehdään jatkossa kaikkiin 30 vuoden ikää lähestyviin taloihin siten, että asunnot uusitaan tämän päivän laatutasolle. Remontteja tehdään vuosittain noin 50 kappaletta seuraavan kymmenen vuoden ajan.

Asiakaspalvelun kehittäminen on yhä tärkeämpää kilpailuilla markkinoilla. Asuminen ei ole enää pitkään aikaan ollut pelkkien seinien tarjoamista, vaan asukkaat haluavat asumiseltaan enemmän. Ehkä palvelun tarvetta voisi parhaiten kuvata sanalla helppous. Sitä haluamme asukkaillemme tarjota.

Samoin haluamme, että asukas tekee ilmastoteon pelkästään asumalla Asuntosäätiön asunnossa. Olemme maan neljänneksi suurin asuntoja omistava yhteisö, jolla on omistuksessaan reilusti yli miljoona asuinneliötä. Näin mittavan asuntokannan avulla pystymme tekemään merkittäviä ympäristötekoja.

Vuonna 2019 saimme jälleen uutisoida monenlaisista hiilidioksidipäästöjä vähentävistä toimista. Ne toivat myös merkittäviä taloudellisia säästöjä. Hyöty tulee suoraan asukkaille, sillä säästöt menevät omakustannusperiaatteen mukaan suoraan vastikkeisiin ja vuokriin.

Viime vuoden aikana valmistelimme myös konsernin toimintojen muuttamisen saman katon alle Tapiolaan. Fyysinen muutto uudistettuihin tiloihin tapahtuu elokuussa.

Osallistimme heti alusta lähtien henkilöstön mukaan Horisontiksi nimettyyn kehityshankkeeseen, jonka tavoitteena on organisaatiokulttuurin kehittäminen. Olemme lähteneet liikkeelle työtapojemme uudistamisesta muun muassa ajasta ja paikasta riippumattomiksi. Korona on osaltaan vauhdittanut etätyötapojen ja -välineiden omaksumista. Olemme koko organisaatio olleet työtehtävien salliessa kokonaan etätöissä maaliskuun puolivälistä saakka.

Vuosi 2019 oli todellakin vuosi ennen koronaa. Koronapandemia vaikuttaa kuluvaan vuoteen, kuten lähes kaikilla muillakin yrityksillä.

Korona on vaikuttanut kotitalouksien toimeentuloon ja aiheuttaa myös maksuvaikeuksia. Asuntosäätiöllä on aina ollut käytäntönä tehdä asukkaiden kanssa tarvittaessa maksusuunnitelmia ja nyt tuo käytäntö on erityisen tärkeä. Asukkaan kokema taloudellinen perusturvallisuuden tunne on olennainen osa Asuntosäätiön arvopohjaa. Luonnollisesti myös yhtiön toiminnan kannalta on aina parempi pitää kiinni pitkäaikaisista asukkaista kuin lisätä vaihtuvuutta.

Koronavirustilanne voi pitkittyessään aiheuttaa myös käynnissä olevien uudishankkeiden viivästymisiä ja viihtyvyysremonttien lykkääntymisiä. Rahoituksen hinta saattaa nousta markkinoilla ja saatavuus heikentyä.

Toivotaan, että koronapandemia menisi nopeasti ohi. Olemme osaltamme tehneet kaiken mahdollisen suojautumiskäytäntöjen osalta niin työyhteisössä kuin myös kiinteistöissämme. Teemme etätöitä, talosaunat ja kerhohuoneet ovat olleet kevään suljettuina, asukaskokoukset on siirretty syksyyn. Keväällä emme myöskään aloittaneet uusia viihtyvyysremontteja ja käynnissä olleissa remonttikohteissa töitä ei tehty lainkaan riskiryhmiin kuluvien asunnoissa. Asuntojen myynti ja vuokraus on tapahtunut pääasiassa digitaalisia kanavia pitkin.

Korona menee ajallaan ohi, mutta jättää varmasti jälkensä kaikkien toimintaan. Asuntosäätiön osalta haluan kiittää erityisesti henkilöstöämme siitä, että kriisivalmius on osoittautunut hyväksi. Ollaan pyritty tekemään vastuullisesti kaikki, mitä voidaan tehdä yhteiseksi eduksi. Uskon, että koettu yhteishenki palvelee myös tulevaisuuden toimintoja.

Esa Kankainen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Asuntosäätiö
Tuulikuja 2
02100 Espoo

020 161 2400http://www.asuntosaatio.fi

Asuntosäätiö-konserni on Suomen neljänneksi suurin asuinkiinteistöjen omistaja. Asuntosäätiön tarkoituksena on ollut perustamisestaan (1951) saakka työskennellä yleisen asumistason kohottamiseksi eikä sen tarkoituksena ole välittömän voiton tai taloudellisen edun tavoittelu. Asuntosäätiön suurin tytäryhtiö Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy (Asokodit) omistaa lähes 16 500 asuntoa 31 paikkakunnalla. Konsernin toiminta perustuu jatkuvaan kehittymiseen sekä hyvien asumispalveluiden tuottamiseen yhdessä huolella valittujen kumppaneiden kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme