Suomen Yrittäjät

Vuosilomalain uudistamisesta tulossa työnantajille hallinnollista taakkaa ja kustannuksia: ”Johtaa työllisyyden vähenemiseen”

Jaa

Vuosilomalain uudistuksesta on koitumassa työnantajille lisää kustannuksia ja hallinnollista taakkaa. Muutosten arvioidaan myös pitkällä aikavälillä johtavan 500-1000 hengen työllisyyden vähenemään. Lisäksi esitettävät muutokset tekevät vuosilomalaista entistä tulkinnanvaraisemman.

Vuosilomalain uudistusta valmistellut työryhmä jätti mietintönsä tänään. Mietinnössä esitettävillä muutoksilla on tarkoitus muuttaa vuosilomalakia EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön edellyttämällä tavalla siten, että jatkossa työntekijällä olisi oikeus neljän viikon palkalliseen vuosilomaan sairaudesta tai lääkinnällisestä kuntoutuksesta johtuvasta poissaolosta huolimatta.

- Työryhmän esitys lisää väistämättä työnantajille aiheutuvia kustannuksia ja hallinnollista taakkaa. Esityksen vaikutusarvioiden mukaan muutokset johtavat myös työllisyyden vähenemään. Tilanteessa, jossa Suomen työmarkkinoiden ja talouden keskeinen ongelma on alhainen työllisyysaste, joka pitäisi saada nostettua lähemmäksi 80 prosenttia, ei tällaisia muutoksia voida pitää tarkoituksenmukaisina, sanoo Suomen Yrittäjien asiantuntija Atte Rytkönen.

EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaiset muutokset ovat välttämättömiä, jotta Suomen lainsäädäntö täyttää työaikadirektiivin vaatimukset, mutta nyt esitettävät muutokset tekevät vuosilomalaista entistä monimutkaisemman.

- Hallitusohjelman tavoitteena oli vuosilomalain kokonaisuudistus, jolla pyritään yksinkertaistamaan sääntelyä sekä vähentämään sen noudattamisesta ja valvonnasta aiheutuvia yritysten ja hallinnon kustannuksia. Tästä tavoitteesta olisi tullut pitää kiinni. Kokonaisuudistus olisi myös mahdollistanut lainsäädännön yksinkertaistamisen, Rytkönen painottaa.

Mietinnön esitys ei toteuta myöskään hallitusohjelman tavoitetta saattaa järjestäytymättömät työnantajayritykset yhdenvertaiseen asemaan järjestäytyneiden työnantajien kanssa paikallisen sopimisen osalta.

- Vuosilomalain järjestäytymättömiä yrityksiä koskeviin paikallisen sopimisen kieltoihin ei esitetä muutoksia ja mietinnön esityksen mukaiset uudistukset päinvastoin lisäävät järjestäytymättömien ja järjestäytyneiden yritysten välistä eriarvoisuutta, Atte Rytkönen kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Asiantuntija Atte Rytkönen, p. 040 359 1986,
atte.rytkonen@yrittajat.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Mannerheimintie 76 A
00101 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, yli 105 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä puolet on yksinyrittäjiä ja puolet työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät noin 650 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2014 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu lähes 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 64 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät eivät luota työeläkejärjestelmään - Suomen Yrittäjät vaatii joustavuutta ja vastinetta vakuutusmaksuille18.6.2018 09:00Tiedote

Yrittäjät eivät luota työeläkejärjestelmään ja pitävät sitä kalliina ja kankeana. Siksi he vakuuttavat itsensä matalalla työtulolla, mikä johtaa siihen, että heidän sosiaaliturvansa taso jää myös matalaksi. - Järjestelmää tulee joustavoittaa ja uudistaa niin, että siinä mukana olevien turva on kohtuullisella tasolla, Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula vaatii.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme