Wapice

Wapicella on 100 uutta omistajaa

Jaa

Suomalainen teknologia- ja digitalisaatioyritys Wapice on järjestänyt keväällä henkilöstölleen osakeannin. Sen myötä Wapicen henkilöstöosakkaiden määrä kasvoi sadalla osakkaalla ja kaikkiaan omistajia on nyt noin 140. Osakeanti on suurin yrityksen koskaan järjestämistä osakeanneista.

Keväällä järjestetty osakeanti on Wapicen 20-vuoden historiassa kolmas. Edellinen osakeanti järjestettiin vuonna 2008, jolloin 40 työntekijää merkitsi itselleen osakkeita. Nyt Wapicen osakkeita merkitsi 121 yrityksen työntekijää, joista sata on uusia osakkaita.

– Tämä osakeanti osoittaa, kuinka sitoutuneita ja innostuneita työntekijät ovat kulkemaan Wapicen rinnalla kohti tulevaisuuden digitalisaatiota. Työntekijämme ovat avaintekijöitä yrityksen menestyksessä ja on hienoa saada näin suuri joukko osaksi omistajapohjaa, toimitusjohtaja Pasi Tuominen kuvaiee.

Henkilöstöannin myötä yrityksellä on osakkainaan yhteensä 138 yrityksen työntekijää, mikä on yli kolmasosa koko henkilöstöstä. Omistus jakautuu niin, että omistuksesta 40% on työntekijöillä ja 60% perustajilla.

Laaja teknologiaosaaminen ja jatkuva kehittyminen tuovat kasvua

Teknologioiden kehitys ei pysähdy ja Wapicen kasvun taustalla onkin laaja teknologiaosaaminen ja jatkuvan oppimisen kulttuuri.

– Ohjelmistojen määrä lisääntyy kaikkialla. Jatkuva kehitys on välttämätöntä ja pitää meidät oikealla tiellä. Elämme mielenkiintoisia aikoja, kun uudenlaiset teknologiat kuten syväoppiminen, neuroverkot, lisätty todellisuus ja robotisaatio kasvavat, kertoo Tuominen.

– Tavoitteemme on olla täyden palvelun ohjelmistotalo. Me menestymme kun asiakkaamme menestyy. Osakeannin kautta annamme työntekijöille mahdollisuuden olla tiiviimmin vaikuttamassa yrityksen kehitykseen ja näin he pääsevät myös nauttimaan tehdyn työn tuloksista, Tuominen jatkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa:

Pasi Tuominen, toimitusjohtaja Wapice Oy,
p. 010 277 5100, pasi.tuominen@wapice.com

Tietoja julkaisijasta

Wapice
Wapice
PL 8, Yliopistonranta 5 (3. krs.)
65200 Vaasa

+358 10 277 5000https://www.wapice.com/fi

Wapice on teollisuuden johtava teknologia- ja digitalisaatiokumppani: meidän tehtävämme on keskittyä asiakkaidemme suorituskyvyn edistämiseen kaikilla toiminnan aloilla hyödyntämällä tietotekniikkaa parhaimmillaan. Ohjelmisto- ja elektroniikka-asiantuntemuksemme avulla luomme ratkaisuja, jotka tehostavat teollisuuden innovaatioita. Ratkaisumme ovat alan johtavien yritysten käytössä ympäri maailman. Olemme toimineet vuodesta 1999 ja työllistämme tällä hetkellä yli 350 ohjelmisto- ja elektroniikka-asiantuntijaa. Wapice on ISO 9001:2008 ja ISO9001:14001 sertifioitu ja AAA-luokiteltu yritys.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wapice

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme