Turun NMKY – YMCA Turku

#WeShallOvercome -vuosikirja kertoo koronavuoden selviytymisistä Turun NMKY:ssa

Jaa
Vuosi sitten maailmamme muuttui tavalla, jota kukaan ei osannut ennakoida, ja yhtäkkiä kaikki oli toisin. Korona iski kesken monialaista nuorisotyötä tekevän Turun NMKY:n kevätkauden, ja melkein kaikki mitä vuodelle 2020 oli suunniteltu, piti miettiä uudestaan. Mutta namikalaiset eivät lamaantuneet eivätkä lannistuneet eikä uskonpuute vaivannut – sen sijaan alkoi ongelmanratkaisu.

Maaliskuusta 2020 alkaen Turun NMKY:n työntekijät ja vapaaehtoiset toiminnan järjestäjät ovat etsineet ja löytäneet ratkaisuja esiin nousseihin haasteisiin – miten kohdataan lapsia ja nuoria kun ei voi kohdata. Jo muutamassa päivässä, oli upeita ratkaisuja keksitty, vuoden aikana tapoja ja kanavia löytyi lukuisia määriä lisää.

Vuoden 2020 vuosikirja on kirjoitettu teemalla #WeShallOvercome – me selviydymme. Kirjasta voimme lukea, miten Turun NMKY:n työntekijät, eri osastot ja toimintaryhmät vastasivat vuoden erityisiin haasteisiin, valtakunnallisia ohjeita noudattaen. Korona-ajan alusta asti haluttiin suojata seniori-ikäiset, joten senioritoiminta oli turvallisinta laittaa tauolle. Mutta käytännössä kaikki muut toimintaryhmät ovat voineet jatkaa toimintaansa pandemiasta huolimatta, koska uusia tapoja tehdä tuttua työtä kehitettiin. Ja kuten vuosikirjasta voi nähdä, moni uusi toimintamalli saattaa jäädä pysyväksi osaksi toimintaa aikaan, jolloin voimme palata normaaliin. Hankalasta ajasta on siis voitu myös oppia paljon hyvää!

”Vuoden 2020 vuosikirja ei ole ’vain koronakirja’, se on upea kertomus siitä, miten laadukasta toimintaa voidaan tehdä vaikeissakin olosuhteissa! Miten hienolla tavalla lähes kaikki toiminta, joka luonnollisesti on tarkoitettu kasvokkain yhdessä tehtäväksi, saatiin kuitenkin väliaikaisesti muutettua sellaiseksi, että se oli hyvää ja mielekästä, vaikka yhteydenpito pitikin siirtää pääosin verkkoon, digitaalisiin ympäristöihin” toteaa yhdistyksen varapuheenjohtaja Leena Casagrande pääkirjoituksessaan.

Turun NMKY:n toiminnassa kyse on kohtaamisista, yhteydestä, yhdessä olemisesta ja yhdessä tekemisestä - ja sellaisena aikana, kun emme voi kokoontua isommalla tai edes pienemmällä porukalla saman pöydän äärelle tai samaan saliin, tehdään se, mitä turvallisesti voidaan. Turun NMKY:ssa otettiin käyttöön erilaisia teknologisia ratkaisuja ja apuvälineitä, henkilökunta ja vapaaehtoiset toiminnan järjestäjät olivat valmiita hyppäämään joukolla maailmaan, jossa nuoret jo olivat läsnä. Pysyttiin yhteyksissä, käytettiin kännyköitä ja roikuttiin linjoilla.

Vuosikirja #WeShallOvercome on eräänlainen selviytymistarina. Se kertoo, miten kohtaamiset mahdollistettiin ja mahdollistetaan edelleen, kun poikkeusolot jatkuvat. 

”Olen ylpeä koko henkilöstöstämme ja vapaaehtoisista toiminnan tekijöistämme, he ovat jaksaneet koko tämän ajan olla aktiivisia ja innovatiivisia, tehdä töitä monenlaisten ratkaisujen löytämiseksi ja toimintamme toteuttamiseksi. Keskiössä meidän toiminnassamme on kuitenkin aina nuori ja kohtaaminen. Se fokus on säilynyt koko ajan myös poikkeusaikoina” kertoo pääsihteeri Satu Alanen.

Vuosikirjaan voi tutustua osoitteessa https://www.ymcaturku.fi/ymca-magazine/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Satu Alanen, pääsihteeri
p. 040 828 9799 satu.alanen@ymca.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun NMKY – YMCA Turku
Turun NMKY – YMCA Turku
Sirkkalankatu 27
20700 Turku

NMKY – YMCA on maailman suurin ei-poliittinen nuorisoliike, jonka toimintaa ohjaa YMCA-maailmanliiton tunnuslause ”Empowering Young People”. Toiminta perustuu ns. ”kolmioperiaatteelle”, jossa fyysinen, henkinen ja hengellinen kasvu ovat kaikki yhtä tärkeitä tasapainoisen ihmisen kehitykselle.

Turun NMKY – YMCA Turku tarjoaa avointa ilta- ja viikkotoimintaa, mm. liikuntaa, musiikkia, partiota, tapahtumia, kursseja, sekä leirejä – kaikenikäisille - miehille ja naisille. Sosiaalitoiminta tukee ammatillisesti ja kehittää järjestölähtöistä auttamista. Turun NMKY mahdollistaa vuosittain lähes 50 000 lapsen, nuoren ja aikuisen kohtaamista. NMKY – YMCA:n parissa toimii maailmanlaajuisesti noin 64 miljoonaa ihmistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun NMKY – YMCA Turku

Lapsesta nuoreksi koronapandemian saattelemana - harrastustoiminnan merkitys suuri28.1.2022 07:00:00 EET | Tiedote

Lasse Sellman (14 v.) ja Ali Tokgöz (13 v.) pelaavat koripalloa Turun NMKY:n U14 -joukkueessa. Ikäluokan pojat harjoittelevat viisi kertaa viikossa puolentoista tunnin ajan. Harjoitukset täyttävät valtaosan koulun jälkeen jäljelle jäävästä vapaa-ajasta. Poikien mielestä koris on parasta – ”jos emme kävisi harjoituksissa, pelailisimme kavereiden kanssa varmasti jossain muualla”.

TURUN NMKY:N ALUEELLISESTI VAIKUTTAVA TYÖ NUORTEN HYVÄKSI JATKUU RAHAPELITOIMINNAN TUOTOISTA JAETTAVIEN AVUSTUSTEN TURVIN17.12.2021 10:34:22 EET | Tiedote

Turun NMKY:n saamalla hankerahalla pystytään vastaamaan yhteiskunnassa esiintyviin nuorten erityistarpeisiin ja auttamaan nuoria, jotka tarvitsevat apua, tukea tai ohjausta. Näistä esimerkkinä Yökoris, jonka toiminnalla tuetaan maahanmuuttajataustaisten nuorten integroitumista yhteiskuntaan vapaa-ajan harrastustoiminnan kautta. Nuorten kohtaamispaikka on tarjonnut vertaistukea ja yksilöllistä tukea syrjäytymisvaarassa oleville nuorille jo 17 vuoden ajan.

Vuoden 1945 joulusaarnaa Martin kirkossa2.12.2021 07:00:00 EET | Tiedote

Joulu – kuinka monenlaisella 'äänellä ja äänenpainolla tuo sana taaskin on lausuttu. Se on minulle hieno ja kallisarvoinen sana. ”Taata” eli Frans Emil Sillanpää kirjoitti ja luki joulupakinoitaan radiossa jouluisin vuosina 1945-1963. Alun teksti on pakinasta vuodelta 1948. Turun NMKY:n Aura Brass Band ja teatterinjohtaja Mikko Kouki ovat 10 vuoden ajan esittäneet joulun alla Taatan joulusaarnaa yhteisproduktiona, jossa Brass Band soittaa jouluista musiikkia ja Kouki lukee saarnastuolissa Sillanpään tekstiä.

NUORILLE KOHTAAMISIA JA YHDESSÄ TEKEMISTÄ PANDEMIA-AJAN JÄLKEEN9.10.2021 08:00:00 EEST | Tiedote

Maailman mielenterveyspäivänä 10.10. pyritään lisäämään tietoisuutta maailman mielenterveysongelmien laajasta kirjosta ja tukemaan paikallisia kampanjoita mielenterveyden edistämiseksi. Turun NMKY:n virkistymistä- ja vertaisuutta hanke tarjoaa nuorille sekä heidän lähipiirilleen mahdollisuuksia kohtaamiseen ja yhdessä tekemiseen. Virkistävällä toiminnalla ja vertaisryhmän tuella vahvistetaan nuorten voimavaroja.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye