WSOY

WSOY käynnistää merkittävän arkistohankkeen

Jaa
WSOY juhlistaa ensi vuonna 140-vuotista taivaltaan ja osana juhlavuotta kustantamo käy läpi kuusi hyllykilometriä kirja-aarteita. Porvoossa sijaitseva WSOY-talo, jossa nuori Werner Söderstöm aloitti kustannustoiminnan, pitää sisällään ainutlaatuisen osan kustantamon ja suomenkielisen kirjallisuuden historiaa. Wernerin helmet -arkistohankkeen myötä käydään läpi kaikki 300 000 kirjaa.

Seitsemän hengen projektiryhmä aloittaa työnsä 4.9.2017.

”Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus päästä työskentelemään kokoelmassa, jossa on merkittävän suomalaisen kustantamon tuotanto 140 vuoden ajalta. Näin arvokkaan kokoelman säilyttäminen myös tulevia sukupolvia varten on kulttuuriteko, ja on kunnia saada olla mukana sen järjestämisessä ja dokumentoinnissa”, toteaa projektipäällikkö, Turun entinen kirjastonjohtaja Inkeri Näätsaari.

Wernerin helmet -arkistohankkeen tavoitteena on luokitella ja järjestää koko arkisto uudestaan, jotta sen käyttö olisi jatkossa yhä helpompaa. Luokittelutyön lisäksi on tarkoitus saada yhä useampi arkiston aarre lukijoiden iloksi. Osa kirjoista päätyy digitalisoitaviksi, joistakin otetaan uusintapainoksia, ja osa lahjoitetaan Kansallisarkiston ja tutkijoiden käyttöön. Osa päätyy 140-vuotisjuhlallisuuksiin: huutokauppoihin ja näyttelyihin.

”Arkistoprojekti tuo monella tavalla näkyviin WSOY:n historian, joka vaikuttaa suomalaiseen kirjallisuuteen – niin lukijoihin, kirjailijoihin kuin tämän päivän WSOY:hyn – joka päivä. Nostamme esille suomalaisten lukijoiden rakastamia klassikkoja sekä vähemmälle huomiolle jääneitä teoksia. WSOY on julkaissut kaikkina vuosikymmeninä kirjallisuushistoriamme merkkiteoksia ja haluaa tänä päivänäkin olla tulevien klassikoiden koti”, toteaa WSOY:n kaunokirjallisuuden kustantaja Anna-Riikka Carlson.

Wernerin helmet -hanketta on mahdollista seurata WSOY:n instagramissa ja facebookissa. Tunnisteena on #wernerinhelmet.

Lisätiedot:

WSOY/kaunokirjallisuuden kustantaja
Wernerin helmet -hankkeen koordinaattori
Anna-Riikka Carlson
anna-riikka.carlson@wsoy.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

WSOY
WSOY
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 200http://www.wsoy.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta WSOY

Satu Rämön supersuosittu Hildur-dekkarisarja jatkuu syksyllä 2024 – Sarjan käännösoikeudet myyty Isoon-Britanniaan23.1.2024 17:00:00 EET | Tiedote

Dekkaristi Satu Rämön Hildur-dekkarisarja saa jatkoa tänä vuonna. Islannin syrjäisille vuonoille sijoittuvan kirjasarjan neljäs osa Rakel ilmestyy 1.11.2024. Kirjan rikostarinan ytimessä on keskikesällä kylän satamaan lipuneen huviristeilijän mukanaan tuoma rikosvyyhti, jota Hildur alkaa selvittää yhdessä suomalaisen poliisikollegansa Jakob Johanssonin kanssa. Hildur-sarjan maailmanvalloitus jatkuu. Kirjasarjan oikeudet on myyty nyt myös Isoon-Britanniaan.

Kutsu 31.1. klo 9: Johanna Aatsalon Paljastus. Tarina dopinginuutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa -teoksen mediatilaisuuteen18.1.2024 13:15:51 EET | Kutsu

Johanna Aatsalon PALJASTUS (WSOY) on jännittävä tarinallinen tietokirja nuoresta STT:n toimittajasta, joka tammikuussa 1998 julkaisee kansakuntaa ravistelevan dopinguutisen, mikä suistaa hänen oman elämänsä raiteiltaan. Kirja kertoo toimittajan kujanjuoksusta totuuden puolesta sekä oikeusmurhasta, joka hakee vertaistaan suomalaisessa oikeushistoriassa.

Taru Viinikaisen ja Silja-Maria Wihersaaren saturomaani Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko voitti Arvid Lydecken -palkinnon15.1.2024 14:00:00 EET | Tiedote

Taru Viinikaisen kirjoittama ja Silja-Maria Wihersaaren kuvittama Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko (WSOY) on valittu vuoden 2024 Arvid Lydecken -voittajaksi. Topelius-palkinnon voitti Jukka Behmin nuortenromaani Ihmepoika Leon (Tammi). Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry valitsi voittajat viime vuonna ilmestyneiden kotimaisten teosten joukosta. Arvid Lydecken -raati kuvailee Viinikaisen ja Wihersaaren teosta seuraavasti: ”Kiehtova saturomaani vanhassa saappaassa isoäitinsä kanssa asuvasta piiskuhäntäoravasta. Saapastalon Aurorassa on jotain perinteisellä tavalla kaunista, se suorastaan pursuaa satujen ja tarinoiden lumoa, on täynnä tunteiden vuoristorataa. Tosipaikan tullen pikkuruinen päähenkilö voittaa pelkonsa ja hänestä löytyy urhea sankari, joka muiden vuoksi uskaltautuu vaaraan ja samalla saa arvaamattoman palkinnon.” Topelius-palkintoa on jaettu vuodesta 1946 lähtien ja Arvid Lydecken -palkintoa vuodesta 1969 lähtien. Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry rahoittaa pal

Freestyle Topelius-ehdokkaana ja Laske salaa kymmeneen -, Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko - sekä Rauniokaupungin lapset -teokset Arvid Lydecken -ehdokkaina27.11.2023 10:30:13 EET | Uutinen

Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintojen ehdokkaat on valittu vuonna 2023 ilmestyneistä lasten - ja nuortenkirjoista. Kumpaankin palkintoon on ehdolla viisi kirjaa, ja mukana ovat WSOY:ltä teokset Freestyle, Laske salaa kymmeneen, Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko sekä Rauniokaupungin lapset. Topelius-palkinto myönnetään korkeatasoiselle nuortenkirjalle ja Arvid Lydecken -palkinto korkeatasoiselle lastenkirjalle. Palkinnot myöntää Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry (entinen Nuorisokirjailijat ry). Raati kuvaa Topelius-ehdokkaaksi valittua Dess Terentjevan Freestyle-säeromaania näin: "Terentjevan lennokkaassa säeromaanissa käsitellään ystävyyden merkitystä ja oman seksuaalisuuden etsimistä ja löytämistä. Säeromaanin vapaamuotoinen tyyli mahdollistaa monipuolisesti erilaisten tunteiden ja tilanteiden kuvaamisen, aina nuoruuden epävarmuuksien kokemuksista tanssin vapauttavaan voimaan. Freestyle on upeasti toimiva sisällön, tyylin ja muodon kokonaisuus. Katutanssin rytmeissä kulkev

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye