Yepzon Oy

Yepzon keräsi 1,5 miljoonan rahoituspotin kansainvälisen kasvun vauhdittamiseen

Jaa
Paikannuslaitteita ja -palveluita kehittävä teknologiayritys Yepzon Oy on kerännyt 1,5 miljoonaa euroa uutta yksityistä pääomaa hiljattain päättyneillä rahoituskierroksillaan. Pääoma tullaan sijoittamaan tuotekehitykseen ja kansainvälisen kasvun edistämiseen.
Yepzon saavutti teknologiajohtajuuden uudella Yepzon™ Freedomilla, joka on henkilökohtainen hälytyslaite GPS-paikannuksella. Seuraavaksi yritys tähyää kohti markkinajohtajuutta.
Yepzon saavutti teknologiajohtajuuden uudella Yepzon™ Freedomilla, joka on henkilökohtainen hälytyslaite GPS-paikannuksella. Seuraavaksi yritys tähyää kohti markkinajohtajuutta.

Uusosakeanti toteutettiin 6.4.–5.5.2017 yhteistyössä kasvuyritysten rahoitukseen erikoistuneen Innovestor Oy:n kanssa. Kerättyä pääomaa Yepzon käyttää toiminnan laajentamiseen entisestään. Kesän aikana yhtiö perustaa muun muassa myyntiyhtiön Intiaan ja valmistautuu uusiin lisenssisopimuksiin. Nyt toteutetut rahoitusjärjestelyt ovat osa kuluvalle vuodelle budjetoitua 3 miljoonan euron kokonaisrahoituspakettia.

– Yepzon saavutti teknologiajohtajuuden uudella Yepzon™ Freedomilla. Seuraavaksi skaalaamme kohti markkinajohtajuutta. Lisäksi uudet kohdemaat ja liiketoiminnat ohjelmistopuolella pitävät investointitahdin ripeänä, kertoo Yepzon Oy:n hallituksen puheenjohtaja Otto Linna.

Uudet sijoittajat vahvistavat kasvupotentiaalia

Rahoituskierroksilla uusiksi sijoittajiksi tulivat mm. M4E-rahasto ja tunnettu liiketoiminnan moniosaaja Lars-Michaël (Micke) Paqvalén, joka valittiin myös Yepzonin hallitukseen 22.5.2017 pidetyssä yhtiökokouksessa. 17-vuotiaana ensimmäisen yrityksensä perustaneella Paqvalénilla on takanaan pitkä historia yrittäjyyttä. Hänellä on myös vankka kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta: neljä hänen rakentamaansa ja myymäänsä yhtiötä toimii nykyään yli 30 maassa. Yepzoniin mukaan lähteminen oli kasvuyritysten kanssa työskentelevälle Paqvalénille luonnollinen askel.

– Yepzoniin oli luontevaa lähteä, koska yhtiö on jo kansainvälistynyt ja sillä on kasvava korkean potentiaalin palvelubisnes sekä osaava tiimi. Koen, että voin kansainvälisen verkostoni ja kokemukseni kautta auttaa yhtiötä sen rahoitustarpeissa, digitaalisen liiketoiminnan kehityksessä sekä uusien palveluiden brändäyksessä ja lanseerauksessa, Paqvalén kertoo.

Paqvalénin lisäksi hallitukseen valittiin myös Otto Linna, Jukka Pietarinen, Mervi Airaksinen, Antti Halonen ja Jouni Vaarala.

Jakelu laajenee ja monipuolistuu

Yepzon herättää kuluttajien kiinnostusta kiihtyvällä tahdilla niin kotimaassa kuin ulkomailla. Gigantti-nimellä Suomessa toimiva norjalainen Elkjøp vastaa kasvavaan kysyntään laajentamalla kesäkuussa entisestään Yepzon™ Onen ja Freedomin jakelua Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa jälleenmyynti on tehostunut Yepzonin ja Elisan huhtikuussa alkaneen yhteistyön kautta. Muualla Euroopassa jälleenmyynnistä alkaa vastata mm. monikansallinen telekommunikaatioyhtiö Orange, kun se ottaa Yepzonin tuotteet palvelutarjontaansa kesän aikana.

Lisätiedot:
Otto Linna
CEO, Yepzon Oy
+358 43 217 0275
otto.linna(at)yepzon.com

Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
Yepzon-yhteistyökumppanit

Avainsanat

Kuvat

Yepzon saavutti teknologiajohtajuuden uudella Yepzon™ Freedomilla, joka on henkilökohtainen hälytyslaite GPS-paikannuksella. Seuraavaksi yritys tähyää kohti markkinajohtajuutta.
Yepzon saavutti teknologiajohtajuuden uudella Yepzon™ Freedomilla, joka on henkilökohtainen hälytyslaite GPS-paikannuksella. Seuraavaksi yritys tähyää kohti markkinajohtajuutta.
Lataa
Yepzon ja Elisa aloittivat yhteistyön huhtikuussa, minkä myötä Yepzon-laitteiden jälleenmyynti Suomessa on tehostunut. Muualla Euroopassa jälleenmyynnistä alkaa vastata mm. monikansallinen telekommunikaatioyhtiö Orange ottamalla Yepzonin tuotteet palvelutarjontaansa kesän aikana.
Yepzon ja Elisa aloittivat yhteistyön huhtikuussa, minkä myötä Yepzon-laitteiden jälleenmyynti Suomessa on tehostunut. Muualla Euroopassa jälleenmyynnistä alkaa vastata mm. monikansallinen telekommunikaatioyhtiö Orange ottamalla Yepzonin tuotteet palvelutarjontaansa kesän aikana.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Yepzon Oy
Yepzon Oy
Finlaysoninkuja 9, 3. krs
33210 TAMPERE

+358 43 217 0275http://www.yepzon.com

Yepzon Oy kehittää helppokäyttöisiä mobiilipohjaisia paikannuspalveluita. Vuonna 2013 toimintansa aloittanut yhtiö työllistää suoraan 9 työntekijää ja noin 20 tuotekehittäjää alihankkijayrityksissä. Yepzonin omistus on kokonaisuudessaan eurooppalainen ja pääosin suomalainen, ja se jakautuu eri aloilla vaikuttaville yksityissijoittajille. Yhtiön päätoimipiste sijaitsee Tampereella. Lontooseen rekisteröity Yepzon Ltd. on Yepzon Oy:n täysin omistama tytäryhtiö. Yhdysvaltojen Nevadaan rekisteröity Yepzon Inc. on yhteisyritys Global Expansion Solutionsin kanssa. www.yepzon.co

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yepzon Oy

Strateginen täyskäänne ratkaisemassa suomalaisen Yepzonin korona-kohtalon18.11.2020 09:59:32 EET | Tiedote

Aiemmin vahvasti kuluttajapaikantimistaan tunnettu suomalainen teknologiayritys Yepzon teki ennen koronapandemian alkua ratkaisevan strategisen päätöksen siirtyä rakentamaan vahvoille teollisille toimijoille uuden ajan digitalisaatioratkaisuja. Päätös on johtanut vahvistuvaan tilauskantaan, jonka toimittamiseen yhtiö hakee parhaillaan lisärahoitusta osakeannilla. Nyt Yepzonin asiakkaina ovat muun muassa Meritaito, Stora Enso, Valmet ja Telia.

Yepzon lanseeraa uuden sukupolven 4G LTE -paikantimet Las Vegasin CES 2019 -tapahtumassa – elektroniikkajätti Qualcomm otti tuotteet osastolleen8.1.2019 09:00:00 EET | Tiedote

IoT -laitteiden markkinan on ennakoitu kasvavan nopeasti vuonna 2019, ja sitä myötä myös GPS-paikantimien. Kasvun mahdollistavat matkapuhelinoperaattorien rakentamat uudet LTE-verkkoyhteydet, jotka optimoivat IoT-laitteiden tiedonsiirtoa entistä tehokkaammaksi. Suomalainen paikannus- ja sensoriteknologiayritys Yepzon lanseeraa ensimmäisenä maailmassa edistykselliset sensoroivat paikantimet, jotka on rakennettu Qualcomm® Snapdragon Wear™ 1200 -alustalle. Sekä Yepzonin kuluttajamarkkinaan suunniteltu paikannin että teollisuuden laiteinnovaatio ovat esillä Qualcommin pääosastolla (#10948) Las Vegasin CES-messuilla 8.1.2019 alkaen.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye