Yepzon Oy

Yepzon keräsi yli miljoonan rahoituskokonaisuuden

Jaa
Paikannuslaitteita ja -palveluja kehittävä teknologiayritys Yepzon Oy on kerännyt yli miljoonan euron rahoituksen kasvuun ja tuotekehitykseen. Onnistuneella osakeannilla ja muilla rahoitusinstrumenteilla tuetaan yhtiön kansainvälistä laajentumista.
Yepzon lanseeraa kesän 2016 aikana Yepzon™ Freedom -laitteen, joka tuo kantajalleen uudenlaista lisäturvaa.
Yepzon lanseeraa kesän 2016 aikana Yepzon™ Freedom -laitteen, joka tuo kantajalleen uudenlaista lisäturvaa.

Yhteistyössä Innovestor Oy:n kanssa 9.5.–10.6.2016 toteutetussa osakeannissa Yepzon keräsi pääomaa yhteensä 700 000 euroa. Muut käyttöön otettavat instrumentit nostavat rahoituskapasiteetin yli miljoonaan euroon.

- Aiomme suunnata rahoituspotin kasvuun nykyisillä ja uusilla kohdemarkkinoilla. Euroopan ja Yhdysvaltojen rinnalle tärkeäksi fokukseksi on tullut Intia, johon avaamme parhaillaan omaa tuotantolinjaa. Intian avaus paitsi lisää kasvua, myös parantaa kannattavuutta huomattavasti, kertoo Yepzonin perustaja Otto Linna.

- Yepzonin rahoituskierrokseen osallistui uusien sijoittajien lisäksi moni nykyisistä omistajista, mikä kertoo vahvasta luottamuksesta strategian toteutukseen. Kasvaneen myynnin lisäksi yhtiön tuotekehitys on aikatauluansa edellä, mikä ei suinkaan ole tyypillistä alkuvaiheen kasvuyrityksille, toteaa Innovestorin toimitusjohtaja Tommi Äijälä.

Yepzon on mukana myös Tekesin Nuoret innovatiiviset yritykset -rahoitusohjelmassa. Yhtiö pääsi lupaavampien suomalaisten kasvuyritysten joukossa NIY-ohjelman toiseen jaksoon ja saa rahoitusta 250 000 euroa. 

Yepzon tuo markkinoille lähikuukausina uuden Yepzon Freedom -tuotteen, jossa yhdistyvät sekä hälytin- että paikannustoiminnot. Syksyllä lanseerataan uudenlainen paikannuspalvelu teollisuuden ja logistiikan tarpeisiin.

- Tulevaisuudessa kaikki tulee olemaan paikannettavissa. Olemme alan pioneereja, enkä usko kasvuvauhtimme hidastuvan. Kiitän suuresti kaikkia osakeantiin osallistuneita ja muita yhtiömme tulevaisuuteen sijoittaneita, Linna kiittelee.

Lisätietoja:
Otto Linna, toimitusjohtaja, Yepzon Oy, otto.linna@yepzon.com, +358 43 217 0275

Tommi Äijälä, toimitusjohtaja, Innovestor Oy, tommi.aijala@innovestor.fi, +358 50 364 1825

Jakelu:
STT Info

Keskeiset tiedotusvälineet
Yepzon-yhteistyökumppanit

Yepzon Oy kehittää helppokäyttöisiä mobiilipohjaisia paikannuspalveluita. Vuonna 2013 toimintansa aloittanut yhtiö työllistää suoraan kuusi työntekijää ja noin 20 tuotekehittäjää alihankkijayrityksissä. Yepzonin omistus on kokonaisuudessaan eurooppalainen ja pääosin suomalainen, ja se jakautuu eri aloilla vaikuttaville yksityissijoittajille. Yhtiön päätoimipiste sijaitsee Tampereella. Lontooseen rekisteröity Yepzon Ltd. on Yepzon Oy:n täysin omistama tytäryhtiö. Yhdysvaltojen Nevadaan rekisteröity Yepzon Inc. on yhteisyritys Global Expansion Solutionsin kanssa. www.yepzon.com

Avainsanat

Kuvat

Yepzon lanseeraa kesän 2016 aikana Yepzon™ Freedom -laitteen, joka tuo kantajalleen uudenlaista lisäturvaa.
Yepzon lanseeraa kesän 2016 aikana Yepzon™ Freedom -laitteen, joka tuo kantajalleen uudenlaista lisäturvaa.
Lataa
Yepzon™ Freedom on henkilökohtainen hälytin ja paikannin.
Yepzon™ Freedom on henkilökohtainen hälytin ja paikannin.
Lataa
Logo: Yepzon Oy
Logo: Yepzon Oy
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Yepzon Oy
Yepzon Oy
Finlaysoninkuja 9, 3. krs
33210 TAMPERE

+358 43 217 0275http://www.yepzon.com

Yepzon Oy kehittää helppokäyttöisiä mobiilipohjaisia paikannuspalveluita. Vuonna 2013 toimintansa aloittanut yhtiö työllistää suoraan 8 työntekijää ja noin 100 tuotekehittäjää alihankkijayrityksissä. Yepzonin globaali, mutta pääosin suomalainen omistus jakautuu eri aloilla vaikuttaville yksityissijoittajille. Yhtiön päätoimipiste sijaitsee Tampereella. Lontooseen rekisteröity Yepzon Ltd. on Yepzon Oy:n täysin omistama tytäryhtiö. Yhdysvaltojen Nevadaan rekisteröity Yepzon Inc. on yhteisyritys Global Expansion Solutionsin kanssa. Yepzon Enterprises India Pvt. Ltd on Yepzon Oy:n hallinnoima osakkuusyhtiö Intian Delhissä yhteisomistuksessa VVDN Technologiesin kanssa. www.yepzon.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yepzon Oy

Strateginen täyskäänne ratkaisemassa suomalaisen Yepzonin korona-kohtalon18.11.2020 09:59:32 EET | Tiedote

Aiemmin vahvasti kuluttajapaikantimistaan tunnettu suomalainen teknologiayritys Yepzon teki ennen koronapandemian alkua ratkaisevan strategisen päätöksen siirtyä rakentamaan vahvoille teollisille toimijoille uuden ajan digitalisaatioratkaisuja. Päätös on johtanut vahvistuvaan tilauskantaan, jonka toimittamiseen yhtiö hakee parhaillaan lisärahoitusta osakeannilla. Nyt Yepzonin asiakkaina ovat muun muassa Meritaito, Stora Enso, Valmet ja Telia.

Yepzon lanseeraa uuden sukupolven 4G LTE -paikantimet Las Vegasin CES 2019 -tapahtumassa – elektroniikkajätti Qualcomm otti tuotteet osastolleen8.1.2019 09:00:00 EET | Tiedote

IoT -laitteiden markkinan on ennakoitu kasvavan nopeasti vuonna 2019, ja sitä myötä myös GPS-paikantimien. Kasvun mahdollistavat matkapuhelinoperaattorien rakentamat uudet LTE-verkkoyhteydet, jotka optimoivat IoT-laitteiden tiedonsiirtoa entistä tehokkaammaksi. Suomalainen paikannus- ja sensoriteknologiayritys Yepzon lanseeraa ensimmäisenä maailmassa edistykselliset sensoroivat paikantimet, jotka on rakennettu Qualcomm® Snapdragon Wear™ 1200 -alustalle. Sekä Yepzonin kuluttajamarkkinaan suunniteltu paikannin että teollisuuden laiteinnovaatio ovat esillä Qualcommin pääosastolla (#10948) Las Vegasin CES-messuilla 8.1.2019 alkaen.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye