Mellakka Helsinki

Yes Yes Yes tuo vappupöytiin kymmenen ruokalajin maistelumenupaketin

Jaa
29.4.-1.5. asti ravintolasta on noudettavissa keittiömestarin menun pohjalta rakennettu paketti, jossa on mukana sekä ravintolan ruokalistan klassikoita että kauden kasviksista koostuvia uusia annoksia.

Suuren suosion saavuttanut Yes Yes Yes tuo vappupöytiin ravintolan klassikkoannoksista ja kevään herkuista koostuvan kymmenen ruokalajin maistelumenupaketin.

Keskiviikosta 29.4. vappupäivään 1.5. asti ravintolasta on noudettavissa keittiömestarin menun pohjalta rakennettu paketti, jossa on mukana sekä ravintolan ruokalistan klassikoita että kauden kasviksista koostuvia uusia annoksia. Kevään makua annoksiin tuovat niin rapaperi, parsa kuin nokkonenkin.

“Olemme saaneet asiakkailtamme valtavan määrän pyyntöjä tarjota Yes Yes Yesin ruokia koronakriisin aikana. Kokeilimme monia erilaisia ideoita löytääksemme parhaan ateriakokonaisuuden vapun juhlintaan. Annokset on valmisteltu viimeistelyä vaille valmiiksi siten, että ne säilyvät tuoreina ja herkullisina tarjoamiseen saakka. Yksi annoksista lämmitetään uunissa. Ruokien viimeistely ei sinänsä edellytä minkäänlaisia kokin taitoja”, kertoo ravintoloitsija Richard McCormick.

Yes Yes Yes -vappupaketti ostetaan etukäteen ravintolan verkkosivun kautta tai Table Online -palvelusta. Minimitilaus on kahden hengen ateriapaketti, joka maksaa 39€ / henkilö. Annokset sopivat myös vegaaneille, ja leipää lukuunottamatta ateriapaketti on myös gluteeniton.

Turvallisuuteen on kiinnitetty koronaviruksen takia erityistä huomiota: ateriapaketteja on saatavilla vain rajoitettu määrä per päivä ja ne on ostettava etukäteen. Paikan päällä ei käsitellä rahaa lainkaan. Henkilökunta on suojautunut sekä ruokaa valmistettaessa että paketteja annettaessa suojavarusteisiin. Vappuboksia noudettaessa ravintolan läpi kuljetaan Isoroobertinkadun pääovesta sisään ja Yrjönkadun ovesta ulos.

Yes Yes Yesin noutopalvelu on auki keskiviikkona 29.4. klo 16-20, vappuaattona 30.4. klo 16-20 ja vappupäivänä 1.5. klo 10-14.

Yes Yes Yes - Vappumenu

DIPS
Avocado, Pistachio, Thai Basil and Cashew Parmesan  
Rhubarb Salsa, Whipped Tahini, Mizuna
Potato Flatbread and Za’atar

GREENS
Charred Kale, Nettle Aioli, Beet Chips and Rhubarb
Heart of Palm, Miso and Truffle, Spinach, Broccoli and Asparagus
Sumac-Roasted Chickpeas, Pomegranate, Celery and Dill

ROOTS
Sweet Potato Salad, Yuzu and Parsley, Black Sesame Dressing
Beetroot, Toasted Coconut, Horseradish and Lemon Vinaigrette

COMFORT
Seaweed Temptation, Celery Root, Spring Leek, Garum and Caviart

DESSERT
Chocolate Delight, Rhubarb-Mint and Almond Crumble

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Richard McCormick: +358 40 7427117 / richard@richardmccormicks.com
Alex Nieminen: +358 400 633 110 / alex@nieminen.com

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mellakka Helsinki
Mellakka Helsinki
Pursimiehenkatu 29-31 A
00150 HELSINKI

info@mellakkahelsinki.fihttp://mellakkahelsinki.fi

Mellakka Helsinki on luova PR- ja viestintätoimisto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mellakka Helsinki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye