YH Kodit Oy

YH Kodit ei korota vuokriaan vuonna 2017

Jaa
YH Kodit on päättänyt ilahduttaa asukkaitaan tänä vuonna uutisella, jossa kerrotaan vuokrien ja vastikkeiden pysyvän vuoden 2016 tasolla. Nollakorotuksen ovat mahdollistaneet alhainen korkotaso sekä maltillinen kustannuskehitys, mistä iso kiitos kuuluu asukkaille ja yhteistyökumppaneille.

- Haluamme edesauttaa kohtuuhintaista asumista Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa ja viime vuosina vuokrankorotukset ovatkin olleet pieniä. Tänä vuonna pystymme menemään nollakorotuksin korkotuetuissa vuokra- ja asumisoikeusasunnoissamme, kertoo Janne Tuominen, YH Kodit Oy:n toimitusjohtaja.

YH Kotien asuntokanta on melko nuorta, sillä vanhimmat asunnot ovat 1990-luvun puolivälistä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. YH Kodeilla on Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa noin 6 500 asuntoa.

- Vaikka asuntokantamme on melko nuorta, palkitsemme vuosittain pitkäaikaisia vuokralaisiamme huoneistoremontilla. Teemme vuosittain lähes 200 remonttia asuntoihin, joissa on asuttu yhtäjaksoisesti 10 tai 20 vuotta. Tämä kertoo meillä pitkään viihtyvistä vuokralaisista ja siitä, että huoneistoja pidetään hyvässä kunnossa, toteaa YH Kotien kiinteistöliiketoimintajohtaja Riitta Järvenpää.

- Vuokran nollakorotuksesta iso kiitos kuuluu myös asukkaillemme. Energiatietoiset asukkaamme säästävät omalla toiminnallaan energiaa ja vettä ja pitävät huolta kodeistaan, mikä pitää kustannukset alhaisina. Kiitokset ovat paikallaan myös pitkäikäisille yhteistyökumppaneillemme, joiden kanssa kehitämme toimintaamme jatkuvasti, jotta pystymme pitämään huoneistomme ja kiinteistömme hyvässä kunnossa kohtuullisin kustannuksin, Järvenpää jatkaa.

Rakennuttajana YH Kodit pyrkii lisäämään uutta asuntokantaa keskeisille paikoille Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Tänä vuonna uusia vuokra-asuntoja valmistuu Turkuun, Tampereelle ja Nokialle, yhteensä 182 kappaletta. Lisäksi Tampereelle valmistuu 198 uutta omistusasuntoa.

- Investoimme jatkuvasti uuteen asuntokantaan ja pyrimme rakennuttamaan asuntoja, joita vuokralaiset toivovat. Turkuun valmistuu mm. yksitasoisia, tehokkain neliöin varustettuja rivitaloasuntoja ja Nokialle pieniä Kotosalla-asuntoja, kertoo Tuominen YH Kotien vuoden 2017 suunnitelmista.

- Tulemme tänä vuonna kehittämään myös asukasviestintäämme, jotta pystymme paremmin palvelemaan asukkaitamme ja kehittämään toimintaamme. Lanseeraamme talven aikana YH Kotien oman asukasportaalin ja tulemme keräämään entistä aktiivisemmin palautetta asukkailtamme. Lisäksi tulemme lisäämään viestintäämme asukkaidemme suuntaan uudella uutiskirjeellä, Tuominen jatkaa vuoden 2017 suunnitelmista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

YH Kodit Oy
YH Kodit Oy
Aleksis Kiven katu 26
33200 Tampere

010 227 3000https://www.yhkodit.fi/

YH Kodit on merkittävä asuntokannan uudistaja Tampereen ja Turun seuduilla. Rakennutamme vuosittain noin 500 – 1000 asuntoa kasvavan kysynnän mukaan. Asukkaamme ovat löytäneet meiltä erilaisiin elämäntilanteisiin sopivia koteja laajasta vuokra-, omistus- ja asumisoikeusasuntojen valikoimastamme yli 40 vuoden ajan. Omistamme yli 7 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa Tampereella ja Turussa sekä niiden lähialueilla

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta YH Kodit Oy

YH KODIT VALVOO KIINTEISTÖJENSÄ HUOLTOA UUDELLA TAVALLA - Hyvä huolto tuo palkkion, huono sanktion30.12.2019 14:11:49 EET | Tiedote

Tampereella ja Turussa toimiva YH Kodit on nostanut taloyhtiöiden huollon uudelle tasolle. Yritys on kehittänyt järjestelmän, joka parantaa taloyhtiöiden huollon laatua ja tasaisuutta. Järjestelmä perustuu jokaisessa taloyhtiössä neljä kertaa vuodessa tehtäviin kierroksiin, joissa pureudutaan käytännön tasolla huollon onnistumisiin ja parannettaviin kohtiin. Kierrosten tulosten perusteella hyvin toiminut huolto saa ylimääräisen palkkion, ja huonosta laadusta sanktioidaan.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye