Intrum Oy

Yhä suurempi määrä ikäihmisiä velkaantuu Pohjoismaissa ja Suomessa

Jaa
Iällä on merkitystä, kun tarkastellaan Pohjoismaiden kuluttajien velkaantumisen trendiä. Intrumin uusi analyysi osoittaa, että perintätoimeksiantojen määrä yli 60-vuotiaiden keskuudessa on kasvanut 25 prosenttia kahden viime vuoden aikana. Samaan aikaan alle 30-vuotiaiden henkilöiden perintätoimeksiantojen määrät ovat kehittyneet hitaammin.
Perintätoimeksiantojen määrien kehitys ikäryhmittäin
Perintätoimeksiantojen määrien kehitys ikäryhmittäin

Intrumin tuore Nordic Debt Collection -analyysi pohjautuu Intrumin dataan miljoonista B2C-perintätoimeksiannoista Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Analyysin perusteella voidaan todeta, että perintätoimeksiantojen määrät kasvoivat maltillisesti vuoden 2018 aikana luotonoton ollessa samanlaista eri ikäryhmien välillä.

- Viime vuosien kehityksen perusteella iällä näyttää olevan entistä vähemmän merkitystä maksukäyttäytymistä arvioitaessa. Pohjoismaissa perintätoimeksiannot ovat nousseet eniten yli 60-vuotiaiden henkilöiden keskuudessa. Demograafiset muutokset sekä muutokset kulutustottumuksissa selittävät ilmiötä, kertoo Anette Willumsen, Intrumin Pohjois-Euroopan liiketoimintajohtaja.

Kahden viime vuoden aikana ikäihmisten perintätoimeksiantojen määrä on kasvanut yli 25 prosenttia, vaikkakin kasvu alkoi erittäin matalalta tasolta. Vertailun vuoksi, perintätoimeksiantojen määrät alle 30-vuotiaiden ikäryhmässä sekä 30-60 -vuotiaiden ikäryhmässä ovat kasvaneet huomattavasti hitaammin, 13 ja 11 prosentin vauhdilla.

Viimeisen 18 kuukauden aikana keskimääräinen perintätoimeksiantojen määrä nuorten keskuudessa on pienentynyt kaikissa muissa maissa, paitsi Suomessa.

- Ikää on totuttu pitämään luotonmyöntämisen perusteena oletuksena, että iäkkäämmät ihmiset ovat parempia lainanmaksajia kuin nuoret. Maksamiseen liittyvän tiedon analysointi osoittaa nyt tämän olettamuksen olevan virheellinen. Olettamusten sijaan luottopäätökset tulisi perustaa entistä enemmän kerättyyn ja tutkittuun tietoon”, painottaa Juha Iskala, Intrumin myynti- ja markkinointijohtaja.

- Viime vuosien korkeisiin perintätoimeksiantojen määriin nähden on ollut positiivista havaita, että perintätoimeksiantojen keskimääräinen lukumäärällinen kasvu nuorten keskuudessa Pohjoismaissa on hidastunut. On myös merkillepantavaa, että nuorten perintätoimeksiantojen määrän kasvun hidastuminen on jyrkässä kontrastissa muihin ikäryhmiin verrattuna. Tämä tukee havaintoa, että yhä useammalle nuorelle myönnetään nyt luottoa, Willumsen lisää.

Luotonsaantia nuorille kuluttajille on saattanut rajoittaa Pohjoismaiden suhteellisen heikko nuorisotyöllisyyden kehitys 2010-luvulla, lukuun ottamatta Ruotsia.

Nordic Debt Collection -raportista

Nordic Debt Collection -analyysi pohjautuu miljooniin anonymisoituihin perintätoimeksiantoihin. Tiedot on kerätty Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta kattaen aikajakson 1.1.2015-31.12.2018. Norjan tiedot kattavat aikajakson 1.1.2006-31.12.2018. Tiedot sisältävät ainoastaan kuluttajien maksutietoja. Ostettujen saatavien perintädataa ei ole hyödynnetty tässä tutkimuksessa. Kaikki perintätoimeksiannot on raportoitu sille vuosineljännekselle, jolloin toimeksianto kirjattiin vastaanotetuksi Intrumille.

Koko raportti ladattavissa täältä: https://www.intrum.fi/fi/ratkaisut-yrityksille/raportit-ja-julkaisut/nordic-debt-collection-analyysi/lataa-nordic-debt-collection-analyysi-2019-vol-1/

Lisätietoja raportista ja median yhteydenotot:

Juha Iskala, myynti- ja markkinointijohtaja, Intrum Oy
puh: +358 50 370 6333
juha.iskala@intrum.com

Leena Rindell, viestintäpäällikkö, Intrum Oy,
puh: +358 50 376 1124
leena.rindell@intrum.com


Avainsanat

Kuvat

Perintätoimeksiantojen määrien kehitys ikäryhmittäin
Perintätoimeksiantojen määrien kehitys ikäryhmittäin
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2023 liikevaihto oli 20,0 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Maksuviiveellisten yritysten kokonaismäärä laskenut, mutta osassa maakunnista ja toimialoista kasvua4.4.2024 07:55:00 EEST | Tiedote

Intrumin maksuviivetutkimus vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 0,31 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Maakuntatarkastelussa maksuviiveellisten yritysten määrä on kasvanut eniten Satakunnassa, Kymenlaaksossa ja Kainuussa. Toimialoista kasvua havaittiin eniten vesi-, viemäri- ja jätehuollossa, rakentamisessa, muissa palveluissa sekä maa-, metsä- ja kalataloudessa. Suomen talous on yskinyt pitkään korkeiden korkojen ja inflaation vuoksi, eikä kevät vielä tuo helpotusta tilanteeseen. Talouden kasvun odotetaan kuitenkin käynnistyvän tämän vuoden aikana.

Maksuviiveiden määrä laskenut, mutta konkurssien aalto kasvaa4.1.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden 2023 viimeiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 5,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Suomen talous on kuluneen vuoden aikana ollut taantumassa ja se näkyy yritysten maksuvaikeuksissa. Lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä. Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut lähes koko maassa. Suhteellisesti eniten maksuviiveitä on suhdanneherkillä majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakennusalalla. Konkurssien määrä on ollut merkittävässä kasvussa verrattuna aiempiin vuosiin.

Tutkimus: Yli puolet suomalaisista kuluttaa yhtä paljon kuin ansaitsee ja 22 prosenttia elää yli varojensa20.11.2023 08:54:28 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan 75 prosenttia kuluttajista sanoo kuluttavansa kuukaudessa joko yhtä paljon kuin saa tuloja tai elävänsä yli varojensa. Niillä 22 prosentilla vastaajista, joiden menot ylittävät tulot, ylitys on keskimäärin 226 euroa. Peräti 31 prosentilla kuluttajista ei ole lainkaan säästöpuskuria odottamattomien kulujen varalle. Hyvä uutinen on, että 40 prosentilla on säästöjä pahan päivän varalle vähintään kahden kuukauden palkan verran.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye