Pirkanmaan ELY-keskus

Yhä useampi sai avustusta rakennusperinnön hoitoon Pirkanmaalla

Jaa

Pirkanmaan ELY-keskus myönsi 39 kohteelle avustusta rakennusperinnön hoitoon. Avustusta saaneiden määrä kasvoi noin neljänneksellä edellisvuodesta. Eniten avustuskohteita oli Tampereella, Sastamalassa ja Kangasalla.

Yksi viime vuoden avustuskohteista oli Nuutajärven lasitehtaan entinen konttorirakennus. Kuvassa on meneillään ikkunoiden ja julkisivun kunnostus. Kuva: Ilari Rasimus
Yksi viime vuoden avustuskohteista oli Nuutajärven lasitehtaan entinen konttorirakennus. Kuvassa on meneillään ikkunoiden ja julkisivun kunnostus. Kuva: Ilari Rasimus

Tänä vuonna Pirkanmaan ELY-keskus myönsi noin 151 000 euroa avustusta rakennusperinnön hoitoon. Kohteita oli tänä vuonna 39 kappaletta, kun edellisvuonna avustusta sai 31 kohdetta.

Suurin myönnetty avustussumma oli 15 500 euroa. Keskimääräinen avustussumma oli noin 4000 euroa.

- Saimme ennätysmäärän avustushakemuksia. Tänä vuonna painotimme pieniä kohteita, jolloin saimme avustettua aiempaa suurempaa määrää kohteita, kertoo ylitarkastaja Ilari Rasimus Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Eniten avustuksia Tampereelle

Eniten avustuksia myönnettiin Tampereella, jossa avustusta sai 11 kohdetta. Toiseksi eniten avustuksia meni Sastamalaan ja Kangasalle, jossa kummassakin avustusta sai neljä kohdetta.

Yleisimpiä avustuskohteita olivat maaseudun asuinrakennukset ja kaupunkien omakotitalot. Mukana oli myös huviloita, entisiä asemarakennuksia sekä tuotantorakennuksia. Tyypillisin korjauskohde oli vesikatto tai julkisivun kunnostus.

- Kohteita sijaitsi tänä vuonna kiitettävän paljon valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella tai merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä. Hakijat olivat pääosin yksityisiä kiinteistönomistajia, jotka ovat kunnostamassa kotiaan tai kesäasuntoaan. Jonkin verran kohteissa oli myös yhdistyksiä ja säätiöitä, Rasimus kertoo.

Seuraava haku lokakuussa

Avustuksen seuraava hakuaika on loka-marraskuussa 2021. Rakennusperinnön hoidon avustuksia myönnetään kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin.

Avustusta voi hakea esimerkiksi katon, ulkoseinien, perustusten, ikkunoiden tai ovien korjaustöihin tai pihapiirin kunnostamiseen.


Rakennusperinnön hoitoavustukset Pirkanmaalla 2021

  • Avustusta 39 kohteelle
  • Avustussumma 150 900 €
  • Suurin avustus 15 500 €
  • Pienin avustus 900 €
  • Keskiarvo 3 869 €

Tyypillisimmät kohteet:

  1. Maaseudun asuinrakennukset
  2. Kaupunkien omakotitalot
  3. Maaseudun talousrakennukset
  4. Huvilat
  5. Entiset asemarakennukset
  6. Tuotantorakennukset

Myönnetyt avustukset kunnittain:

  • Tampere 11
  • Kangasala 4
  • Sastamala 4
  • Valkeakoski 3
  • Orivesi 3
  • Hämeenkyrö 2
  • Ikaalinen 2
  • Lempäälä 2
  • Mänttä-Vilppula 2
  • Ylöjärvi 2
  • Akaa 1
  • Kuhmoinen 1
  • Nokia 1
  • Virrat 1

Lue lisää rakennusperinnön hoidon avustuksista (ely-keskus.fi) 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilari Rasimus, ylitarkastaja, p. 0295 036 353

Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Yksi viime vuoden avustuskohteista oli Nuutajärven lasitehtaan entinen konttorirakennus. Kuvassa on meneillään ikkunoiden ja julkisivun kunnostus. Kuva: Ilari Rasimus
Yksi viime vuoden avustuskohteista oli Nuutajärven lasitehtaan entinen konttorirakennus. Kuvassa on meneillään ikkunoiden ja julkisivun kunnostus. Kuva: Ilari Rasimus
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan ELY-keskus
Yliopistonkatu 38, PL 297
33101 Tampere

http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pirkanmaa

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme