Monimuotoiset perheet -verkosto

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto haastoi perheet näkemään arvoikkaimman asian arjessaan

Jaa

Yhden Vanhemman Perheiden Liiton järjestämässä #ParastaArjessa -kuvakilpailussa haastettiin vanhempi näkemään arvoikkaita asioita arjessaan. Kuviin taltioitui arjen pieniä hetkiä; hemmottelua, herkuttelua, hiustenletitysharjoituksia ja kenkiä täynnä olevia eteisiä. Kilpailun seikkailullisen voittajakuvan nappasi Merja Mänty uudestakaupungista. Kilpailun päätuomarina toimi kansanedustaja Maria Guzenina.

Lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry järjesti sosiaalisessa mediassa valokuvakilpailun yhden vanhemman perheiden arjesta. Kilpailuun taltioitui useilla kymmenillä kuvilla arvokkaita hetkiä; arjen hemmottelua, hiustenletitysharjoituksia isän tekemänä, eteinen kuorrutettuna kengillä… Eli aikuisen silmin kuvattua arkea, josta kuitenkin kaikkein arvokkain lapsuus koostuu.

Joka viides lapsiperhe on yhden vanhemman perhe. Suurimmat haasteet ovat vaikeudet yhdistää työ ja perhe sekä pienituloisuus. Yksinhuoltajien työttömyysaste on kaksinkertainen verrattuna muuhun väestöön, eikä tarkkaa syytä tähän tiedetä.

Liiton järjestämä kuvakilpailu halusi herättää näkemään arvokkaita asioita arjessa, ikuistamaan se juuri sellaisena kuin se näyttäytyy. Kilpailun voittajakuvan valitsi kansanedustaja Maria Guzenina perusteluinaan kuvan seikkailuhenkisyys. Kilpailun voittajaksi tuli Merja Mänty Uudestakaupungista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toiminnanjohtaja Heljä Sairisalo, 040 3515 355

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Monimuotoiset perheet -verkosto
Monimuotoiset perheet -verkosto
Hämeentie 29
00500 HELSINKI

http://www.monimuotoisetperheet.fi

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö, jonka tavoitteena on parantaa yhden vanhemman perheiden sosiaalista, taloudellista ja oikeudellista asemaa.

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on osa Monimuotoiset Perheet -verkostoa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.