Yhden vanhemman perheiden liitto ry

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto järjestää runsaasti asiantuntija-chatteja keväällä 2021

Jaa
Liitto tarjoaa kaksi Leija-verkkoryhmää yksin odottajille, kaksi Hyvä Ero -verkkokurssia sekä Teams-, Zoom- ja Jitsi-pohjaisista vertaisryhmistä suljettuihin "24/7" keskustelupalstoihin. Lisäksi on ero-isien Teams-ryhmä ja nuorten eropajatoimintaa. Älä ole yksin, vaan tule mukaan vertaisryhmiin.

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on viimeisen vuoden ajan mukauttanut alueellisia toimintojaan poikkeusaikoihin soveltuviksi valtakunnallisiksi toiminnoiksi. Liiton työntekijävetoiset, kaikille yhden vanhemman perheille suunnatut viikoittaiset, avoimet iltachatit ovat ehtineet jo vuoden ikäisiksi. Lisäksi liiton vakiintuneet valtakunnalliset toimintamuodot; yksinodottavien Leija-verkkoryhmiä ja Hyvä Ero -verkkokursseja on järjestetty poikkeusvuonna kutakin kaksi kertaa vuodessa. Uusia toimintamuotoja on kehitetty eri kohderyhmille Teams-, Zoom- ja Jitsi-pohjaisista vertaisryhmistä suljettuihin "24/7" keskustelupalstoihin sekä Tukinetin tai Hyvä Kysymys -alustaa hyödyntäviin chatteihin.

Keväällä 2021 tarjoamme 6.4. alkavan, 5-viikkoisen verkkoryhmän yksin odottaville Tukinetin alustalla. Lisäksi jatkamme jo vakiintuneen tiistai-illan (21-22.30) hengähdyshetken tarjoamisen vertaischatin muodossa kaikille totaaliyksinhuoltajille.

Syksyllä 2020 teetimme kyselyn yhden vanhemman perheiden vanhemmille chattien teematoiveista, joiden perusteella olemme rakentaneet tämän kevään ammatillisesti ohjattujen chattien kokonaisuuden vastaamaan vanhempien tarpeita. Kevään ohjelmassa jatkavat chattien lisäksi valtakunnallinen Ero-isien oma Teams-ryhmä, jonka lisäksi liiton VeNyvä-toiminta järjestää toimintaa nuorille, mm. kesän erotyöpajat liveryhminä tai poikkeusolojen jatkuessa viime vuoden tapaan verkkoryhminä. VeNyvän koordinoimaa Mahis- ja Do it -toimintaa järjestävät myös paikallisyhdistyksemme; kysy lisää liitosta.

Yhteyshenkilöt

Aikuisten ryhmät: Marjo Meriranta, Laura Nousiainen, Markku Iso-Heiko
Nuorten toiminta (VeNyvä): Piritta Kähkönen & Terhi Rapeli
(etunimi.sukunimi@yvpl.fi), www.yvpl.fi

Tietoja julkaisijasta

Yhden vanhemman perheiden liitto ry
Yhden vanhemman perheiden liitto ry
Kalevankatu 16, c/o Väestöliitto
00100 HELSINKI

0401863421http://www.yvpl.fi

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö, jonka tavoitteena on parantaa yhden vanhemman perheiden sosiaalista, taloudellista ja oikeudellista asemaa ja mahdollistaa perheiden vertaistuki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yhden vanhemman perheiden liitto ry

Kansainvälinen yksinhuoltajapäivä 21.3.2024 - Yhden vanhemman rakkaus riittää, mutta perheet ansaitsevat myös tukea21.3.2024 08:26:33 EET | Tiedote

Suomessa noin 25 % perheistä arkea pyörittää yksi vanhempi. Yksi turvallinen vanhempi takaa tutkimusten mukaan lapselle tasapainoisen ja hyvän kasvatuksen. - Me pystymme vaikka mihin, mutta ansaitsemme hyvän sosiaaliturvan ja palvelut arjen sujumisen avuksi, painottaa Yhden Vanhemman Perheiden Liiton puheenjohtaja Susanna Kavonius. Yhden Vanhemman Perheiden Liitto on huolissaan hallituksen toteuttamista sosiaaliturvaleikkauksista, jotka kohdentuvat erityisen rankasti yhden vanhemman perheisiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye