Yhden vanhemman perheiden liitto ry

Yhden vanhemman perheiden vaalipanelistit palauttaisivat päivähoito-oikeuden kokopäiväiseksi

Jaa

Ehdokkaat lupasivat parantaa lapsiperheiden palveluja kansanedustajaksi päästyään.  Kaikkien puolueiden edustajat palauttavat subjektiivisen päivähoito-oikeuden kokopäiväisyyden.  Myös koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuttomuus nousi esiin.  Ruotsalaisen kansanpuolueen Sundell pitää tärkeänä mahdollisuutta saada sitä myös loma-aikoina.  Kokoomuksen Backlundin mukaan päivähoitoaikoja tulee pidentää aamusta ja illasta, jolloin työn ja perheen yhdistäminen helpottuu kaikille vanhemmille ja saattaa olla erityisen tärkeää yhden vanhemman perheille.


Myös toisen asteen maksuttomuus sai kannatusta.  Vasemmistoliitto ja Sosiaalidemokraatit toteuttaisivat tämän pidentämällä oppivelvollisuutta. Perussuomalaisten Purra puolestaan ei uskonut, että perheen pienituloisuus on keskeinen syy koulunkäynnin keskeyttämiselle toisella asteella.


Vasemmistoliiton Ingervo säätäisi 3-6-vuotiaiden päivähoidon maksuttomaksi samoin kotipalvelun, jota tulee tarjota kaikille lapsiperheille eikä vain lastensuojelun asiakkaille. Ingervo on saanut Vasemmistoliiton puolueohjelmaan ja eduskuntavaaliohjelmaan tavoitteeksi vuorotyössä olevien perheiden alakouluikäisten lasten hoitoratkaisujen saamiseksi lakisääteiseksi räätälöidyillä malleilla. Ingervon mukaan myös harrastustakuu pitää toteuttaa.  Harrastusoikeus pitää toteuttaa myös toimeentulotukiasiakkaiden lapsille. Kokoomuksen Backlund järjestäisi harrastusmahdollisuuden koulupäivien jälkeen koulun yhteyteen.

Vihreitten Alanko-Kahiluoto on toiminut eduskunnan köyhyystyöryhmässä. Hänen mukaansa köyhyyden poistamisen tulee olla nykyistä kunnianhimoisempaa. Hallitusohjelmaan pitää saada kirjaus siitä, että perheiden ja lasten köyhyys pitää puolittaa hallituskauden aikana. Kaikissa päätöksissä pitää huomioida se, että päätös vähentää köyhyyttä.  Tämä periaate vähensi köyhyyttä 2011-2015 hallituksen aikana.

Demareitten Huumonen toteuttaisi perhevapaauudistuksen 6+6+6 -mallisena, joka ensivaiheessa olisi 3+3+6. Keskustan Ryynänen ja Kristillisdemokraattien Rekimies pitivät tärkeänä vanhempien mahdollisuutta itse valita kumpi vanhemmista jää kotiin.  

Perussuomalaisten Purra piti tärkeänä kannustinloukkujen purkamista sosiaaliturvauudistuksessa. Myös Kristillisdemokraattien Rekimies totesi, että työn vastaanottamisen tulee aina olla kannattavaa.

Mm. Vihreitten Alanko-Kahiluoto ja Feministipuolueen Sagne-Ollikainen palauttaisivat lapsilisän indeksisidonnaisuuden.  Vasemmistoliiton Ingervo ja Demareitten Huumonen ovat universaalisuuden kannattajia kun taas Keskustan Ryynänen, Kokoomuksen Backlund ja Kristillisdemokraattien Rekimies näkevät lapsilisän tarveharkinnan hyödylliseksi.

Vihreiden Alanko-Kahiluoto pitää tärkeänä, että lapsivaikutusten arviointi toteutetaan, mutta sitä pitää myös kehittää.  Nyt ei välttämättä osata mitata sitä, mitä haluttaisiin saada aikaan. Kokoomuksen Backlund toi esiin yhden vanhemman perheiden imagon parantamisen tarpeen.  Keskustan Ryynäsen mukaan perhepalvelujen kehittämisessä tulee kuunnella järjestöjä ja arjen osaajia.

Yhden vanhemman perheiden perinteinen vaaliaamiainen oli torstaina 4.4.2019 Helsingissä Lasipalatsissa.







Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heljä Sairisalo 040 3515355

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Yhden vanhemman perheiden liitto ry
Yhden vanhemman perheiden liitto ry
Paciuksenkatu 19 (Allergiatalo)
00270 HELSINKI

http://www.yvpl.fi

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on 44-vuotias lastensuojelujärjestö, joka tekee vaikuttamista ja tukitoimintaa. Liitto on ajanut lapsen elatustuen ja elatusavun suuruuden arvioinnin. Liitto on työskennellyt vanhempien eron jälkeisen yhteistyön esteiden poistamisen puolesta.  Viime aikoina liitto on nostanut esiin lapsiperheiden pienituloisuutta. Liitolla on 70 vertaisryhmää eri puolella Suomea.  Aluetoimistot ovat Helsingissä, Turussa, Kuopiossa ja Rovaniemellä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yhden vanhemman perheiden liitto ry

Yhden Vanhemman perheet: Lapsiperheiden pienituloisuus puolitettava hallituskauden aikana26.4.2019 19:20:30 EESTTiedote

Lapsiperheiden pienituloisuus laajeni 2015-2019 hallituksen aikana, vaikka työttömyys väheni. Yhden vanhemman perheistä joka neljäs on pienituloinen. Se haittaa lapsen kehitystä monella tavalla mm. vähentämällä vanhemmuutta, heikentämällä terveyttä, alentamalla koulutustasoa, vähentämällä sosiaalisia suhteita ja lisäämällä syrjäytymistä. Yhden vanhemman perheiden liitto ry vaatii ripeitä toimia pienituloisuuden poistamisessa. Seuraavan hallituksen on puolitettava pienituloisissa perheissä elävien lasten lukumäärä nykyisestä 120.000 ja sitä seuraavan poistettava kokonaan. Liitto muistuttaa, että on halvempaa poistaa lapsiperheköyhyys kuin sallia sen jatkuminen.

Vanhemmalle oikeus työhön ja toimeentuloon7.12.2018 14:58:15 EETTiedote

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry:n mukaan hallitusohjelmassa pitää nostaa tavoitteeksi vanhempien oikeus osallistua työelämään, riittävien lapsiperheiden palvelujen järjestäminen ja perheen ja työn yhteensovittamisen helpottaminen. Myös erovanhempien yhteistoiminnan esteet pitää poistaa sekä huomioida erityislasten osallistaminen tapaamiskiistoissa. Lapsivaikutusten arviointi pitää vakiintua ensi hallituskaudella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme