Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Yhteenveto nuorten auttamisoperaatiosta koulujen päättymispäivänä Helsingissä

Jaa

Helsingin kaupungin nuorisopalvelut järjesti auttamisoperaation koulujen päättymispäivänä alle 18-vuotiaille yhteistyössä Helsingin seurakuntien Saapas-ryhmien, Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin, Walkersin ja Nuorisotyö raiteilla -projektin kanssa. Kaikkiaan operaatioon osallistui kuutisenkymmentä avustajaa.

Jalkapartiot kiersivät keskustassa Kampin ja Narinkkatorin alueella, Hietaniemen uimarannan sekä Kaivopuiston ja Koffin puiston läheisyydessä. Autopartiot liikkuivat koko kaupungin alueella.

Partiointia tehtiin klo 18.00–02.00 välisenä aikana. Tuona aikana partiot auttoivat yhteensä noin 400 nuorta, pääasiassa kohtaamalla ja keskusteluapua tarjoamalla. Ensiapua paikan päällä annettiin yhdeksälle nuorelle. Sairaalaan ei toimitettu yhtään nuorta ja Taivallahden leikkipuistossa (Pohjoinen Hesperiankatu 22) sijainneelle selviämisasemalle tuotiin yön aikana vain 1 alle 18-vuotias nuori. 

Toiminnanjohtaja Mirja Silajärven mukaan nuorten juhlinta Helsingissä sujui todella rauhallisesti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Mirja Silajärvi
toiminnanjohtaja
puh. 041 5121 736, 09 310 71599
mirja.silajarvi@hel.fi
Helsingin kaupunki

Helsingin kaupungin nuorisopalvelut tekee auttamisoperaatioiden lisäksi monenlaista ehkäisevää päihdetyötä nuorten parissa, mm. Klaari-toiminnan, Raittiina Radalla -hankkeen ja Skarppi-vertaisvalistusohjelman kautta. Jos kiinnostutte nuorten ehkäisevän päihdetyön hankkeistamme, otattehan yhteyttä!

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ylläpitää ja parantaa eri-ikäisten helsinkiläisten mahdollisuuksia henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, sivistymiseen sekä aktiiviseen kansalaisuuteen ja tukee Helsingin elinvoimaisuutta. Toimiala jakautuu kolmeen palvelukokonaisuuteen, jotka ovat kulttuuri, liikunta ja nuoriso.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme