Oulun yliopisto

Yhteishaku alkaa normaalisti, Oulu lisää aloituspaikkoja ICT-aloille

Jaa
Korkeakoulujen yhteishaku alkaa keskiviikkona 18.3. tavalliseen tapaan koronaviruksesta huolimatta, ja valintakokeet pyritään järjestämään. Oulun yliopistoon on yhteishaussa lähes 2400 aloituspaikkaa.

Oulun yliopistossa on yhteishaussa 18.3–1.4. haettavana yhteensä 2374 aloituspaikkaa kandidaatti- ja maisteriohjelmiin. Opiskelupaikkoja on tarjolla kaikilla yliopiston koulutusaloilla: luonnontieteet ja matematiikka, teknilliset tieteet ja arkkitehtuuri, tieto- ja viestintäteknologia, lääke- ja terveystieteet, biotieteet, kauppatieteet, humanistiset tieteet ja kasvatustieteet.

Uutena hakukohteena on mukana terveystieteiden kandidaattiohjelma.

Uutta on myös se, pääosa Oulun yliopiston uusista opiskelijoista valitaan ylioppilastodistuksen arvosanojen perusteella. Ylioppilastodistuksen arvosanoihin perustuvia valintoja on Oulussa ollut jo pitkään, mutta nyt käytäntö laajenee kattamaan yliopiston kaikki alat. Todistusvalinnan ulkopuolelle jäävät ainoastaan arkkitehtuuri ja osa kasvatusalan hakukohteista, joissa hakijan soveltuvuutta mitataan jatkossakin soveltuvuuskokeilla.

Todistusvalintojen tulokset julkaistaan 12.–27.5.2020, ja ne ovat luettavissa Omassa Opintopolussa.

Yliopiston tavoitteena on, että valituista hakijoista noin 70 prosenttia on ensikertalaisia eli ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakevia.

Runsaasti lisää opiskelupaikkoja tulevaisuuden ICT-osaajille

Oulun yliopistossa on haettavana ICT-alan opiskelijapaikkoja tämän vuoden yhteishaussa peräti 40 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

"Olemme päättäneet nostaa sisäänottojamme reilusti, ja työvoimatarve ja viestit yrityksiltä tukevat päätöstä. Osaajapula on todellinen. ICT-alat tarjoavat jatkossakin äärimmäisen mielenkiintoisia työuria, sillä tekoälyn ja digitalisaation vaikutukset näkyvät kaikkialla”, sanoo dekaani Jukka Riekki tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnasta.

Oulun kauppakamarin tekemä selvitys kertoo, että Oulun alueen yrityksillä on edelleen erittäin voimakas ICT-osaajien rekrytointitarve. Valtakunnallisesti on puhuttu jopa yli 11 000 osaajan tarpeesta.

Oulun yliopistossa alan sisäänotto nousee 300 opiskelijaan. Elektroniikkaan ja tietoliikenteeseen otetaan 85 hakijaa (ennen 60), tietotekniikkaan 85 (60) ja tietojenkäsittelyyn 130 (95). Tulevaisuuden teknologioiden tekijöitä tarvitaan muun muassa viidennen sukupolven langattomiin järjestelmiin (5G), tekoälyyn, robotiikkaan ja terveydenhoidon virtuaalisiin ratkaisuihin.

Yliopistot toimivat yhteistyössä opiskelijavalinnan turvaamiseksi ja tiedottavat mahdollisista koronavirukseen liittyvistä erityisjärjestelyistä yhteisesti Opintopolussa tällä sivulla.

Unifi ry 13.3.2020: Yliopistot seuraavat tarkasti koronaviruksen etenemistä – tavoitteena estää viruksen leviäminen yhteiskunnassa ja turvata vuoden 2020 opiskelijavalinnat

Lisätietoja:

Kehittämispäällikkö Anne Talvio

Anne.Talvio@oulu.fi

Puhelin +358 294 484048

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye