VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto

Yhteiskuntien haasteet edellyttävät laajaa yhteistyötä – maailman ympäristötarkastajat koolle virtuaalisesti

Jaa
Kiertotalous ja johdonmukainen, ilmiölähtöinen politiikka ovat tärkeitä niin ympäristön kantokyvyn kuin hyvän valtiontalouden hoidon kannalta. Näihin teemoihin paneudutaan maailman tarkastusvirastojen ympäristötyöryhmän yleiskokouksessa ensi viikolla.

Valtiontalouden tarkastusviraston isännöimää kokousta alustavat kiertotalouden huippuasiantuntijat:

”Kiertotaloudella tulisi olla merkittävä rooli, kun taloutta elvytetään kestävästi koronapandemian jälkeen”, sanoo Sitran yliasiamies Jyrki Katainen. Sitran lisäksi kiertotalouden tärkeä kehittäjä on Ellen MacArthur Foundation, josta tilaisuuteen osallistuu johtaja Jocelyn Blériot. Globaalia näkökulmaa tuo YK:n ympäristöohjelman Elisa Tonda.

Tilaisuudessa kuullaan käytännön esimerkkejä tarkastustyön vaikutuksista ympäristöpolitiikan kehittämiseen. Esimerkiksi Intian tarkastusvirasto on kiinnittänyt huomiota epävirallisten jätteiden kerääjien asemaan ja heidän keskeiseen rooliinsa jätehuollossa ja kiertotaloudessa.

Kokouksessa työstetään myös kansainväliseen ilmastorahoitukseen, muovijätteeseen ja kestävään liikenteeseen keskittyviä aiheita. Näistä teemoista vastaavat USA:n, Intian sekä Indonesian, Kiinan ja Thaimaan tarkastusvirastot.

Suomi ja Kanada johtavat ympäristöryhmässä politiikkajohdonmukaisuuden eli eri hallinnonalojen toimien yhteisvaikutusten arvioimista. Kanada on ottanut YK:n kestävän kehityksen tavoitteet lähtökohdaksi politiikkajohdonmukaisuuden tarkastamiseen. Suomessa Valtiontalouden tarkastusvirasto on selvittänyt mm. hallinnonalarajat ylittävän ilmiöbudjetoinnin reunaehtoja. VTV pitää tärkeänä tuoda politiikkajohdonmukaisuuden lisäksi tarkastuksiin mukaan kestävän kehityksen ylisukupolvisuutta ja globaaleja vaikutuksia.

”Koronapandemian taloudellisia vaikutuksia elvyttävien rahoituspakettien kohdalla on tärkeää, että niissä otetaan riittävästi huomioon eri tavoitteiden johdonmukaisuus ja tuleviin riskeihin, kuten ilmastokriisiin, varautuminen”, painottaa VTV:n pääjohtaja Tytti Yli-Viikari.

Valtiontalouden tarkastusvirasto toimii parhaillaan tarkastusviranomaisten kansainvälisen järjestön INTOSAIn ympäristötyöryhmän WGEA:n puheenjohtajana. Työryhmässä on 78 maata ja se kehittää maailman tarkastusvirastoille menetelmiä sekä laatii tarkastusoppaita ja koulutuspaketteja.

”Jos työmme ansiosta maailman väestömäärältään suurimpien maiden tarkastusvirastot pystyvät parantamaan hallitustensa ympäristöpolitiikan tuloksellisuutta, se vaikuttaa välillisesti myös Suomeen. Ympäristöongelmat kun eivät kunnioita valtioiden rajoja”, sanoo työryhmän pääsihteeri Vivi Niemenmaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Porkkalankatu 1, PL 1119
00101 Helsinki

09 4321https://www.vtv.fi

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa sekä valvoo puolue- ja vaalirahoitusta. Tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi.

Statens revisionsverk (VTV) finns i anknytning till riksdagen och är den högsta externa revisorn, som reviderar skötseln av statsfinanser, övervakar finanspoltiken och utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Med oberoende revisionsarbetet säkerställer verket att statens medel används för av riksdagen beslutade ändamål på ett lagenligt och ändamålsenligt sätt och att finanspolitiken utövas på ett hållbart sätt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye