Aluehallintovirasto

Yhteistä työpaikkaa monesta näkökulmasta tarkastelleen työsuojeluhankkeen raportti julkaistu

Jaa

Työsuojeluhallinto toteutti vuosina 2016–19 yhteistä työpaikkaa monesta näkökulmasta tarkastelleen tutkimus-, valvonta- ja viestintähankkeen. Hankkeen raportti on nyt julkaistu.

Hankkeen aikana tehtiin miltei tuhat työsuojelutarkastusta, joilla tavoitettiin pääosin teollisuuden ja rakentamisen työpaikkoja. Työnantajille annettiin puutteiden korjaamiseksi lähes 1 700 velvoitetta.

Hankkeen kohderyhmänä olivat työpaikat, joilla toimii pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja ja samanaikaisesti tai peräkkäin ainakin toinen työnantaja tai korvausta vastaan työskentelevä itsenäinen työnsuorittaja, ja työ voi vaikuttaa toisten työntekijöiden työturvallisuuteen.

"Keskeisten työturvallisuusriskien osalta eniten puutteita ja kehitettävää havaittiin yhteisten vaarojen tunnistamisessa, arvioinnin ajan tasalla pitämisessä ja työpaikan sisäisessä tiedottamisessa", kertoo valtakunnallisen hankkeen koordinaattori Hanna-Kaisa Rajala Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.

Myös työnantajan yleisten työsuojeluvelvollisuuksien osalta todettiin merkittävissä määrin kehitettävää lain edellyttämän tason saavuttamiseksi. "Havaitut puutteet kertovat kehittämisen tarpeista eri rooleissa toimivien työnantajien omassa turvallisuusjohtamisessa sekä suunnitelmallisuudessa ja täytäntöönpanossa osaksi työpaikkojen toimintaa myös alati muuttuvissa ja väliaikaisissa työskentely olosuhteissa", täsmentää ylitarkastaja Hanna-Kaisa Rajala.

Yhteistoiminta tärkeää

Hankkeen tavoitteena oli muodostaa ja selkeyttää käsitystä, millä toimialoilla esiintyy erityisen työn teettämisen tilanteita. Lisäksi tavoitteena oli, että eri rooleissa toimivat työnantajat tunnistaisivat ja huolehtisivat työnantajavelvoitteistaan riittävällä yhteistoiminnalla ja tiedottamisella siten, ettei heidän toimintansa vaaranna työntekijöiden turvallisuutta.

"Käyttämällä monipuolisesti viestinnän keinoja voidaan valvonnan havainnoista välittää tietoa tehokkaasti sidosryhmille ja työnantajille. Suuri yleisö sai tietoa hankkeesta, sen tavoitteista ja tuloksista tehden yhteisen työpaikan käsitettä tutummaksi", kertoo ylitarkastaja Rajala.

Tutkimuksen aineistona 200 tarkastuskertomusta

Hankkeeseen yhdistetyssä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, millä toimialoilla esiintyy työturvallisuuslain (738/2002) 6. luvussa mainittuja erityisen työn teettämisen tilanteita ja miten nämä tilanteet toteutuvat käytännössä eri toimijoiden näkökulmasta.

Aineisto muodostui kahdesta sadasta yhteistä työpaikkaa koskevasta tarkastuskertomuksesta. Tarkastuskertomuksiin kirjatut valvonnan havainnot arvioitiin laadullisesti menetelmäavusteisesti muodostaen toimialakohtaisia havaintoprofiileja.

"Valtakunnallinen yhteiseen työpaikkaan kohdistettu tutkimus, valvonta ja viestintä oli tarpeellista yhteisen työpaikan määritelmän käsittelemiseksi. Hanke nosti esiin asioita, joista eri rooleissa toimivien työnantajien tulee huolehtia turvallisten ja terveellisten työolojen varmistamiseksi", ylitarkastaja Hanna-Kaisa Rajala summaa hankkeen merkityksen.

Voit tutustua hankeraporttiin täällä

Työsuojeluhallinnossa yhteisiin työpaikkoihin kohdistuvaa valvontaa jatketaan edelleen vuosina 2020-2023. Tavoitteena on myös lisätä yhteisellä työpaikalla toimivien työnantajien osaamista yhteiseen työpaikkaan liittyvistä velvoitteista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Ylitarkastaja Hanna-Kaisa Rajala, s-posti: hanna-kaisa.rajala@avi.fi
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue
p. 0295 017 625

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen alueellinen päivittäistavarahuollon verkosto toimii turvallisen asioinnin varmistamiseksi myymälöissä (Pohjois-Suomi)18.9.2020 14:36:18 EESTTiedote

Pohjois-Suomen alueellinen päivittäistavarahuollon verkosto kokoontui 18.9.2020 ylijohtaja Terttu Savolaisen johdolla 7. kokoukseensa tänä vuonna. Kaupan ja logistiikan ala ja aluehallintoviranomaiset ovat yhtä mieltä, että kaupalla on oikeus ja velvollisuus huolehtia hygieniasta ja turvavälien säilymisestä myymälöissä. On erittäin tärkeää, että myös kaikki asiakkaat asioivat vastuullisesti ja estävät koronaviruksen leviämistä myymälöissä.

Rakennustyöntekijä putosi 2,5 metrin korkeudesta – sakkoja päätoteuttajalle ja työnantajalle16.9.2020 10:26:02 EESTTiedote

Pirkanmaan käräjäoikeus on 18.8.2020 antamallaan tuomiolla tuominnut työmaalla aliurakoitsijana toimineen, tapaturmassa loukkaantuneen työntekijän työnantajan 25 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi päätoteuttajana toimineen pirkanmaalaisen rakennusalan yrityksen työnjohtaja tuomittiin 15 päiväsakkoon ja päätoteuttaja 10 000 euron suuruiseen yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta.

Valmiustoimikunta: Pohjois-Suomessa hyvä valmius alueellisiin päätöksiin ja viruksen torjuntatoimiin (Pohjois-Suomi)15.9.2020 14:52:06 EESTTiedote

Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui 15. verkkokokoukseen ylijohtaja Terttu Savolaisen johdolla 15.9.2020 ja päivitti tilannekuvan koronaviruksesta ja toimista alueellaan. Kokouksessa käytiin läpi valtioneuvoston hybridistrategian mukaiset alueellisen päätöksenteon muodot ja toimivalta viruksen torjuntatoimissa. Aluehallintoviraston roolina on valvoa ja ohjata kuntia, kuntayhtymiä ja sairaanhoitopiirejä COVID-19 pandemian hoidossa määrätyn työnjaon mukaisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme