Vaasan kaupunki - Vasa stad

Yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä esitetään kaupunginhallitukselle

Jaa

Vaasan kaupunki esittää yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina 17.2. Lopullinen säästötarve tarkentuu maaliskuussa.

Lautakuntien tammikuun lopussa jättämät käyttösuunnitelmat menevät kaupunginhallituksen käsittelyyn maanantaina 17.2.

- Käyttösuunnitelmat osoittavat, että tuloksemme on n. 10 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Meiltä puuttuu kuitenkin edelleen n. 11 miljoonaa euroa, jotta täytämme kuntalain alijäämän kattamisvelvoitteen, kertoo kaupunginjohtaja Tomas Häyry.

Tämän vuoksi käynnistetään koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä kasvatus- ja opetuslautakunnan käyttösuunnitelmat palautetaan lautakunnille, jotka valmistelevat ne uudelleen vastaamaan annettua talousarviota.

- Kaupunginhallitus ottaa kantaa kokonaisuuteen kokouksessaan 16.3. Silloin meillä on selvillä, päästäänkö talousarvioon ja mikä on yhteistoimintaneuvotteluissa tavoiteltava säästötarve, toteaa Häyry.

Kuntatalouden tilanne on valtakunnallisesti haastava.

- Vaikka taloutta on tasapainotettu jo pitkään, ovat peruspalvelut meillä edelleen hyvällä tasolla. Olemme kaikki samassa veneessä soutamassa taloutta kuntoon ja kaikkien tavoitteena on tietysti, että asukkaiden palvelut pysyisivät laadukkaina ja mahdollisimman hyvällä tasolla, Häyry sanoo

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme