Yhden vanhemman perheiden liitto ry

Yksin lastensa kanssa asuvat vanhemmat eivät voi käydä työssä, jos hoivapalvelut ovat riittämättömät

Jaa
Yhden vanhemman perheiden työttömyysaste on 15,4 %, mikä kaksinkertainen verrattuna muuhun väestöön (Tilastokeskuksen Työssäkäyntitilasto). Nämä vanhemmat itse toivovat ennen kaikkea työelämään pääsyä. 2000-luvulla yksin lastensa kanssa asuvien vanhempien työttömyys on kasvanut vuosittain. Se on erikoista sen vuoksi, että vielä 1990-luvulla nämä perheet kävivät töissä usemmin kuin muu väestö ja perhetyypin työlliisysaste oli vuonna 1991 89 %! Tutkimuksissa on myös havaittu, että yksinhuoltajat ovat motivoituneempia osallistumaan työelämään kuin parisuhteessa elävät. (Hakovirta, Mia Yksinhuoltajaäitien työllisyys, toimeentulo ja työmarkkina-valinnat, Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto, 2006)

Yhden vanhemmat perheet ovat kuitenkin erittäin riippuvaisimpia hoivapalveluista voidakseen käydä töissä. Nykyiset palvelut eivät enää riitä yksinhuoltajien työllistymiseen. Työllistymisen esteenä voi olla pelkästään koulun iltapäivätoiminnan kaikuva tila. Etenkin neurologisesti oirehtiva lapsi tarvitsee hiljaisen tilan koulupäivän jälkeen. Kaikuvalla käytävällä ilakoiva lapsijoukolle osoitettu tila ei ole sopiva. Voisi luulla, että koulusta löytyisi koulupäivän jälkeen jokin hiljainen tila, josta monet muutkin kuin nepsy-lapset hyötyvät.

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden puolittaminen estää työssähaun ja esimerkiksi vakituisena lomittajana toimimisen. Suomessa on myös kuntia, joissa ei ole iltapäivätoimintaa pienille koululaisille lainkaan ja vielä tavallisempaa on aamupäivätoiminnan puuttuminen. Se aiheuttaa haasteita esimerkiksi terveydenhoitoalalla toimiville yksinhuoltajille. Pienille koululaisille tarvitaan oikeus käyttää vuoropäiväkotia. Perheet, joissa sairastellaan, eivät saa riittävästi kotiapalvelua, mikä voi estää vanhemman työssäkäynnin. Myös päiväkotien 11 kuukauden aukiolo pitäisi laajentaa 12 kuukauteen. Koulujen 10 viikon kesäloman ajaksi tarvitaan nykyistä enemmän leiritoimintaa.

Yhteyshenkilöt

Heljä Sairisalo, 040 3515355


toiminnanjohtaja,VTM


Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry

Tietoja julkaisijasta

Yhden vanhemman perheiden liitto ry
Yhden vanhemman perheiden liitto ry
Kalevankatu 16, c/o Väestöliitto
00100 HELSINKI

0401863421http://www.yvpl.fi

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on vuonna 1975 perustettu lastensuojelujärjestö, joka pyrkii parantamaan yksin lastensa kanssa elävien vanhempien lasten sosiaalista, taloudellista ja oikeudellista asemaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yhden vanhemman perheiden liitto ry

Kansainvälinen yksinhuoltajapäivä 21.3.2024 - Yhden vanhemman rakkaus riittää, mutta perheet ansaitsevat myös tukea21.3.2024 08:26:33 EET | Tiedote

Suomessa noin 25 % perheistä arkea pyörittää yksi vanhempi. Yksi turvallinen vanhempi takaa tutkimusten mukaan lapselle tasapainoisen ja hyvän kasvatuksen. - Me pystymme vaikka mihin, mutta ansaitsemme hyvän sosiaaliturvan ja palvelut arjen sujumisen avuksi, painottaa Yhden Vanhemman Perheiden Liiton puheenjohtaja Susanna Kavonius. Yhden Vanhemman Perheiden Liitto on huolissaan hallituksen toteuttamista sosiaaliturvaleikkauksista, jotka kohdentuvat erityisen rankasti yhden vanhemman perheisiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye