Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Yksinyrittäjien korona-avustuksesta käytetty noin kolmannes

Jaa
Kunnat ovat vastaanottaneet hieman yli 36 000 yksinyrittäjien koronatukihakemusta. Hakemuksista on käsitelty noin 34 000 ja hyväksyttyjä hakemuksia on vajaat 30 000.

Tiedot käyvät ilmi Kuntaliiton kunnille elokuussa tekemästä kyselystä, johon vastasi 197 kuntaa.

Hallitus on suunnannut yksinyrittäjien tukeen 250 miljoonaa euroa. Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt rahoituksen kunnille laskennallisena osuutena siinä suhteessa, kun kunnissa on yksinyrittäjiä.

Kyselyn perusteella yksinyrittäjien tukeen varatusta avustuksesta on tähän mennessä myönnetty noin kolmannes.

- Kunnat toivat esille, että tukea tarvitsevat erityisesti matkailu- ja ravitsemusalan ja henkilöliikenteen kuljetuspalveluiden yritykset sekä yritykset, joiden toiminta perustuu Venäjän rajaliikenteeseen. Tuen tarpeessa ovat myös tapahtuma- ja kulttuurialan yritykset ja tuoreet yritykset, kertoo Alueet ja yhdyskunnat -yksikön johtaja Jarkko Huovinen.

- Moni vastaajista katsoi, että teollisuuden toimintaan koronan vaikutukset iskevät vasta viiveellä ja että tukitoimiin tulisi varautua pandemian pitkittyessä. Tukea tarvitaan sekä kehittämiseen että akuutin kustannustilanteen helpottamiseen.

Yksinyrittäjät voivat hakea kunnilta 2000 euron suuruista kertakorvausta, joka on tarkoitettu yrittäjän yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin. Tuen tavoitteena on osaltaan turvata se, että yritys pystyy jatkamaan toimintaansa kannattavasti koronaviruksen aiheuttaman kriisin jälkeen.

Kuntaliitto toteutti kunnille 17.8.–20.8.2020 sähköisen kyselyn, johon vastasi 197 kuntaa. Vastausaktiivisuus vaihtelee alle 5 000 asukkaan kuntien 59 prosentista yli 100 000 asukkaan kaupunkien 78 prosenttiin. Kyselyyn vastanneissa kunnissa asuu yhteensä 3,96 miljoonaa asukasta eli 72 prosenttia maan väestöstä.

Lisätietoja:

Jarkko Huovinen, alueet ja yhdyskunnat -yksikön johtaja, p. 040 531 6655, jarkko.huovinen(a)kuntaliitto.fi

Lisätietoja tuesta:

Kuntaliitto: kuntaliitto.fi/yksinyrittajienkoronatuki

Työ- ja elinkeinoministeriö: https://tem.fi/koronavirus/kuntien-valtionavustusexternal link

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntaliiton viestit EU-vaaleihin: Työperäisen maahanmuuton edistäminen ja vihreässä siirtymässä onnistuminen ovat kohtalonkysymyksiä kuntien elinvoimaisuudelle18.4.2024 15:29:19 EEST | Tiedote

EU-vaaleissa ei määritellä pelkästään Euroopan suuntaa seuraavaksi viideksi vuodeksi vaan myös kuntien tulevaisuuskysymyksiä - siksi EU-vaalit ovat myös kuntavaalit! Kuntaliiton tavoitteena on, että kunnilla on kaikki mahdollisuudet toteuttaa vihreää ja digitaalista siirtymää, houkutella investointeja sekä vahvistaa EU:n tukemana elinvoimaa alueellaan. Tavoittelemme myös työperäisen maahanmuuton ja kotouttamisen voimakasta edistämistä, sillä työvoimapula rajoittaa yritystoiminnan kasvua ja vaikeuttaa julkisten palveluiden tuotantoa.

Ramförhandlingarna hörsammade kommunerna delvis – normerna måste luckras upp snabbt16.4.2024 18:38:49 EEST | Tiedote

Kommunförbundet och kommunerna är lättade över att regeringen vid ramförhandlingarna lovade kompensera åtminstone en del av den statsandelsnedskärning som staten stått i beråd att genomföra till följd av slutnotan för social- och hälsovårdsreformen. Om nedskärningen hade genomförts fullt ut, hade det inneburit att kommunernas statsandelar minskat permanent med 400 miljoner euro. En förbättring av kommunalskattens effektivitet ger på lång sikt också större spelrum i kommunernas ekonomi.

Kehysriihi vastasi kuntien huoliin osittain – normien keventämisessä edettävä ripeästi16.4.2024 16:52:45 EEST | Tiedote

Kuntaliitto ja kunnat ovat helpottuneita, että hallitus lupasi kehysriihessä kompensoida edes osan sote-uudistuksen loppulaskuun liittyvästä valtionrahoituksen leikkauksesta. Jos leikkaus olisi toteutunut täysimääräisesti, se olisi merkinnyt 400 miljoonan euron pysyvää vähenemistä kuntien valtionosuuksiin. Myös kunnallisverotuksen efektiivisyyden parannus tuo pitkällä aikavälillä kuntien taloudenhoitoon lisää liikkumavaraa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye