Hyvinvointiala HALI ry

Yksityinen hyvinvointiala maksoi yhteisöveroja 45 miljoonaa euroa – koko verojalanjälki noin 2 miljardia

Jaa
Verohallinnon tuoreiden tietojen mukaan Hyvinvointiala HALI ry:n jäsenet maksoivat yhteisöveroja 44,7 miljoonaa euroa vuonna 2018. Verokertymän kasvu oli reilut kolme prosenttia edellisvuoden 43,3 miljoonasta eurosta.

HALIn jäsenten verotettava tulo oli 225,9 miljoonaa euroa vuonna 2018. Myös verotettavat tulot kasvoivat reilut kolme prosenttia edellisvuoden 219,3 miljoonasta eurosta.

HALIn jäsenten koko verojalanjälki nousee yli 2 miljardiin euroon, kun mukaan lasketaan palkkojen ennakonpidätykset, työnantajamaksut ja hankintoihin sisältyvä arvonlisävero, jota hyvinvointialalla ei pääsääntöisesti voida vähentää.

- Yksityinen hyvinvointiala tukee yhteiskuntaa monella tavalla. Verotulojen lisäksi yksityiset tuottavat laadukkaita ja kustannustehokkaita palveluja, jotka hillitsevät sote- ja varhaiskasvatusmenoja. Julkisten palvelujen tuottavuus on tärkein tekijä kestävyysvajeen taittamiseksi. Sote-uudistus tarvitsee onnistuakseen myös yksityisiä tuottajia, HALIn talous- ja veroasiantuntija Joel Kuuva sanoo.

HALIn jäsenet tuottavat muun muassa vanhus- ja vammaispalveluja, lääkäripalveluja, lasten ja nuorten palveluja, suun terveydenhuoltoa, kuntoutusta, päihde ja mielenterveyspalveluja sekä toimivat alan järjestötyössä.

Lisätiedot:

Joel Kuuva

talous- ja veroasiantuntija

050 414 6444

joel.kuuva@hyvinvointiala.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Yritykset mukaan erikoissairaanhoidon jonojen purkuun – STM:n selvitys vaatii jatkotyötä11.1.2024 16:47:58 EET | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama virkatyöryhmä julkaisi tänään ehdotuksensa sairaaloiden ja ympärivuorokautisten päivystysten porrastamisesta, työnjaosta ja yhteistyöstä. Hyvinvointiala HALI ry pitää tärkeänä terveydenhuollon työnjaon kehittämistä. Se on tärkeää erityisesti siksi, että sote-ammattilaisten saatavuus on lähivuosina yhä kriittisemmässä roolissa palvelujen varmistamisessa koko Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye