Hyvinvointialan liittoHyvinvointialan liitto

Yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluala - kuntien lähes hyödyntämätön voimavara

Jaa
Yksityisillä yrityksillä ja järjestöillä on hyvät edellytykset toimia nykyistä laajemmin sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajina. Lainsäädäntö antaa kunnille useita työvälineitä palveluiden saatavuuden ja tehokkuuden parantamiseksi, kuten esimerkiksi ostopalvelut, palveluseteli sekä kunnan ja yksityisten toimijoiden yhteisyritykset. Yksityisen ja julkisen yhteistyön tavoitteena on asiakkaan ja veronmaksajan etu.

Palveluiden laadun lisäksi kunnan pitää huolehtia palveluiden tasavertaisesta saatavuudesta, rahoituksen riittävyydestä ja palveluntuottajien tasapuolisesta kohtelusta. Viranomaistehtävät, tuottajien hyväksymiskriteerien asettaminen ja toiminnan valvonta ovat myös järjestäjän vastuulla. Kahden hatun päässä pitäminen on mahdotonta. Siksi palveluiden järjestäjän on oltava tuottajista riippumaton. Kun järjestäjätahon koko on riittävä, taloudellisen vastuun kantaminen on turvatumpaa, kuin pieniin yksiköihin hajautetussa järjestelmässä.

Vaikka sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu on kunnilla, se ei tarkoita sitä, että kuntien on itse tuotettava palvelut. Päinvastoin, kuntien ydintehtävänä on kunnan elinvoiman ja kuntalaisten hyvinvoinnin varmistaminen eikä palveluiden tuottaminen.

Olemassa olevat resurssit hyötykäyttöön

Yksityiset tuottavat sote-palveluita noin neljällä miljardilla eurolla. Tämä tuotanto on välttämätön osa palvelujärjestelmää. Yritysten ja järjestöjen palveluvalikoima kattaa kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon osa-alueet. Joissakin palveluissa yksityisen sektorin osuus on muutamien prosenttien luokkaa. Joissakin on kyse yli 50 prosentin markkinaosuuksista, kuten esimerkiksi vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa, lastensuojelussa sekä työterveyshuollossa.

Sotea ei kannata odottaa kädet ristissä

Vaikka maakunta- ja sote-uudistuksen tavoitteet ovat hyviä, uudistuksen käytäntöön saaminen odotuttaa yhä. Kunnissa ja palvelutuotannossa odotusajan on koettu lisäävän epävarmuutta ja kustannuksia. Asioiden pitkittyminen on hidastanut kehittämistoimintaa. Nyt odottaminen saa riittää, eteenpäin on mentävä myös ennen uudistusta.

Palvelusetelit ja ostopalvelut voidaan ottaa saman tien tehokkaaseen käyttöön. Sitä kautta voidaan valmistautua tuleviin asiakasseteleihin, henkilökohtaiseen budjettiin ja perusterveydenhuollon valinnanvapauteen.

Kansalaisten peruspalvelut kaipaavat kohentamista –enää ei voida odottaa!

Hyvinvointiala HALI ry ja Lääkäripalveluyritykset LPY osallistuvat Kuntamarkkinoille 12.-13.9.2018. Miten kunta voi hyötyä kilpailutuksista ja palvelusetelin käytön lisäämisestä? Miten varmistaa kuntalaisille laadukkaat ja yhdenvertaiset palvelut myös jatkossa?

Tule keskustelemaan aiheesta tai vaihtamaan kuulumisia Kuntamarkkinoille! Meidät löydät 2. kerroksesta osastolta 2.24. Tarkemmat ohjelmatiedot ja aikataulut osoitteesta: http://kuntamarkkinat.fi/naytteillejeasettaja/hyvinvointialan-liiton-ja-lkripalveluyritykset-ry/

Lisätietoja:

Aino Närkki, johtava asiantuntija, Hyvinvointiala HALI ry, p. 0400 436 438, aino.narkki@hyvinvointiala.fi

Ismo Partanen, toiminnanjohtaja, Lääkäripalveluyritykset, p. 040 518 5799, ismo.partanen@lpy.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointialan liitto
Hyvinvointialan liitto
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

09 17285570http://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1500 jäsentä työllistävät 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointialan liitto

THL:n tuore selvitys vanhuspalveluista: Yksityisillä henkilöstömitoitus toteutuu laatusuosituksen mukaisesti18.10.2018 10:25:59 EEST | Tiedote

Vanhuspalvelujen henkilöstömitoitus näyttää Suomessa toteutuvan uuden laatusuosituksen valossa hyvin, selviää THL:n tuoreesta selvityksestä. Yli viidesosalla toimintayksiköistä mitoitus on yli 0,7. Vain 5 %:lla yksiköistä se jää alle 0,5, joka on vanhuspalveluiden laatusuositus. Nämä alle 0,5:n mitoituksen alittavat yksiköt ovat mitä ilmeisimmin julkisen sektorin yksiköitä, arvioi Hyvinvointiala HALIn johtava asiantuntija Aino Närkki. Hänen mukaansa toimiluvan omaavat yksityiset toimijat eivät saa tehostetun hoivan lupia alle 0,5:n mitoituksella. Myös hoitajien määrä on seurannut asiakkaiden määrän kasvua. Kahdessa vuodessa kotihoidossa työskentelevien lähihoitajien määrä on kasvanut noin 1 600:lla. Myös fysioterapeuttien ja sosionomien määrä on kasvanut. - Hyvän hoidon toteutumisen kannalta keskeistä on myös se, mitä työssä olevat hoitajat tekevät työvuoronsa aikana ja asiakkaiden kanssa. Asiakastyytyväisyyteen vaikuttaa paljon hoitajan ja asiakkaan välinen vuorovaikutus. Myös käytett

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye