Hyvinvointialan liittoHyvinvointialan liitto

Yksityisellä ensihoidolla on jatkossakin merkittävä rooli

Jaa

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi tänään terveydenhuoltolain ensihoitoa koskevat muutosesityksensä. Reformiministerit linjasivat, että palvelujen järjestämisvastuu siirtyy sairaanhoitopiireiltä maakunnille samassa tahdissa sote- ja maakuntauudistusten kanssa. Yksityisiä ensihoitoyrityksiä edustavat Hyvinvointialan liitto ja Suomen Sairaankuljetusliitto ry (SSK ry) ovat tyytyväisiä siihen, että ratkaisu on tehty.

-          Alalla viime vuosina vallinnut epävarmuus on nyt toivottavasti takanapäin. Yksityisen ensihoidon tuottajien määrä romahti vuoden 2011 terveydenhuoltolain muutoksen yhteydessä. Voimassa olevan lain mukaan kilpailutus on kyllä mahdollista, mutta siihen ei velvoiteta. Oman tuotannon ja suorahankinnan sallimisen seurauksena alan yrityksistä on kaatunut kolme neljästä ja ensihoidon kustannukset ovat nousseet joillakin alueilla jopa 200 – 300 %, Hyvinvointialan liiton yhteiskuntasuhdejohtaja Hanna-Kaisa Järvi sanoo.

Säädösluonnoksissa ensihoidon järjestäminen ja valvonta ovat viranomaistoimintaa ja tämä tehtävä kuuluu jatkossa maakunnalle. Esityksessä kuitenkin osoitetaan selkeästi maakunta-järjestäjälle ne tehtävät, jotka voidaan tuottaa monituottajamallilla, jossa yksityinen on mukana.

-          Takana on pitkä työ. Maan hallitus linjasi jo vuoden 2016 lopussa, että ensihoitopalveluja tuottaessa voidaan hyödyntää yksityissektoria. On hyvä, että tuo linja on pitänyt. Näiden lainsäädäntömuutosten myötä tulevilla palvelujen järjestäjillä eli maakunnilla on nykyistä selkeämpi kannustin hyödyntää yksityissektoria saavuttaakseen mahdollisimman tehokas tuotanto, SSK ry:n puheenjohtaja Tero Vainio muistuttaa.

Vainio jatkaa vielä, että on huolehdittava siitä, että myös ne potilassiirrot, joiden aikana potilas tarvitsee vaativaa ja jatkuvaa hoitoa tai seurantaa, kuuluvat jatkossa kilpailun piiriin. Yksityisellä sektorilla on yhtäläiset valmiudet tuottaa potilassiirtoja.

-          Kiitämme perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikkoa ensihoitoa koskevien muutosten eteenpäin viemisestä. Alalla on vallinnut pitkään epävarmuuden tila, joka on lykännyt investointeja ja näin ollen vaikeuttanut alan kehittämismahdollisuuksia. Nyt lainsäädäntö on menossa sellaiseen suuntaan, jossa monituottajuus ensihoidossa voitaisiin turvata, Järvi toteaa.

Järvi ja Vainio korostavat, että reformiministeriryhmän tuore linjaus on vahva viesti tuleville maakunnille siitä, että yksityinen palveluntuotanto halutaan pitää merkittävässä roolissa ensihoitopalvelussa.

Lisätietoja:

Hanna-Kaisa Järvi, yhteiskuntasuhdejohtaja, Hyvinvointialan liitto, p. 040 754 7728

Tero Vainio, puheenjohtaja, SSK ry, p. 040 502 1454

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointialan liitto
Hyvinvointialan liitto
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

09 17285570http://www.hyvinvointiala.fi

 Hyvinvointialan liitto edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. Liitto valvoo jäseniensä yhteisiä etuja. Se myös neuvoo jäseniään työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Liiton 1500 jäsentä työllistää yli 70 000 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista.

Liiton jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. Hyvinvointialan liitto on Elinkeinoelämän keskusliitto ry:n jäsen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointialan liitto

Päiväkodeissa tarvitaan kaikkia ammattilaisia – yksityinen tarjoaa laatua varhaiskasvatukseen!27.4.2018 08:00Tutkimus

Hyvinvointialan liitto ei tue eduskunnassa olevaa varhaiskasvatuslakiesitystä sellaisenaan. Liitto on huolissaan ammattitaitoisen henkilöstön riittävyydestä, jos kelpoisuusehtoja kiristetään esitetyllä tavalla vuoteen 2030 mennessä. Laadukas varhaiskasvatus on jokaisen lapsen oikeus. Laatu vaatii moniammatillisen tiimin ja poikkitieteellistä osaamista, jossa jokainen lapsi pystytään kohtaamaan yksilönä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme