Palkansaajajärjestö Pardia

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle lakkovaroitus

Jaa
Valtakunnansovittelijalle on jätetty 16.2.2018 ilmoitus yksityisen sosiaalipalvelualan työnseisauksesta. Ensimmäinen työtaistelutoimi on mahdollista aloittaa kahden viikon kuluttua, mikäli neuvottelutulosta ei ole siihen mennessä saavutettu.

Neuvottelut Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta katkesivat torstaina 15.2 2018.

Työntekijäjärjestöt tavoittelevat yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusneuvotteluissa vähintään ns. yleisen linjan mukaisia palkankorotuksia. Muita keskeisiä tavoitteita, joihin emme ole saaneet ratkaisua, ovat palkkaohjelma, jolla korjataan palkkojen jälkeenjääneisyys kuntasektoriin, ns. 0-sopimusten käytön rajoittaminen / työajan vakiintuminen sekä luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutetun toimintaedellytysten parantaminen.

– Emme hyväksy yksityisen sosiaalipalvelualan julkista sektoria heikompia työehtoja ja palkkausta samoissa työtehtävissä.

Työnseisaus alkaa keskiviikkona 7.3.2018 kello 06.00 ja päättyy torstaina 8.3.2018 klo 23:59.

Työnseisauksen piiriin kuuluvat kaikki alla mainittujen konsernien/yritysten/yritysryhmien varhaiskasvatuksen Suomen toimipisteissä tehtävä työ, joka kuuluu Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin:  

  • Touhula Varhaiskasvatus Oy
  • Päiväkoti Aarresaari Oy
  • WillaHoiva Oy
  • Vekara päiväkodit Etelä-Suomi Oy
  • Vekara päiväkodit Pohjois-Suomi Oy
  • Taiku-päiväkodit Oy
  • Provida Oy
  • Muksun Maailma Oy 
  • Pilke päiväkodit Oy
  • Lasten Päiväkoti-Omppu Oy
  • Kaunis Kaniini Oy
  • Päiväkoti Hiirulainen Oy
  • Lasten Päiväkoti Sinikello Oy
  • Päiväkoti Kirsikkapuu Oy
  • Nummenharjun Päiväkoti Oy
  • Päiväkoti Wilhelmiina Oy 
  • Norlandia Päiväkodit Oy
  • InnoWonni Oy
  • Norlandia Päiväkodit Jyvässeutu Oy 
  • Verkanappulat Oy
  • Kettulan Päiväkoti Oy
  • Kettulan Päiväkoti Ulvila Oy

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto on voimassa toistaiseksi.

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen osapuolet ovat Sosiaalialan työnantajat / Hyvinvointialan liitto (EK) sekä Jyty-Pardia-STHL Neuvottelujärjestö, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Terveys- ja Sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

Lisätietoja:

Pardian puheenjohtaja Niko Simola, gsm 040 566 8517 ja asiamies Pentti Ekola, gsm 0400746391.

 

 

Yhteyshenkilöt

viestintäpäällikkö Riitta Nieminen
gsm 040 773 6591
riitta.nieminen@pardia.fi.

Kuvat

Pardian puheenjohtaja Niko Simola. Kuva: Nina Kellokoski
Pardian puheenjohtaja Niko Simola. Kuva: Nina Kellokoski
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Palkansaajajärjestö Pardia
Palkansaajajärjestö Pardia

00530 Helsinki

Palkansaajajärjestö Pardian kokonaisjäsenmäärä on 30 000 jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtion virastoissa ja laitoksissa sekä merkittävä osa liikelaitoksissa, yrityksissä, yliopistoissa ja Kelassa. Pardia on STTK:n suurimpia jäsenliittoja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Palkansaajajärjestö Pardia

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye