Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten henkilöstöjärjestöt jättivät lakkovaroituksen

Jaa
Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten henkilöstöä edustavat Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL jättivät tänään sunnuntaina 18.2.2018 klo 21 lakkovaroituksen.

Kohdennetut työtaistelut toteutetaan eteläisen Suomen alueen ammatillisissa oppilaitoksissa ja aikuiskoulutuskeskuksissa (lista alla) 5.-9.3.2018, mikäli neuvottelutulokseen ei päästä ennen sitä.

Yksityinen opetusala ja ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset ovat olleet sopimuksettomassa tilassa 1. helmikuuta alkaen. Neuvottelut eivät etene, sillä alan työnantajia edustava Sivistystyönantajat on kieltäytynyt antamasta kohtuullista tarjousta palkankorotuksista. Alan henkilöstöä edustavien järjestöjen tavoitteena on niin sanottua yleistä linjaa vastaavat palkankorotukset, mutta työnantajan tarjous on ollut tähän saakka merkittävästi alle tämän. Sivistystyönantajat on lisäksi esittänyt lukuisia opetus- sekä hallinto- ja tukipalveluhenkilöstöön kohdistuvia heikennyksiä, joista heidän mukaansa pitäisi päästä yksimielisyyteen ennen palkankorotuksista sopimista.

Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten työntekijöitä edustavien OAJ:n, Jytyn ja JHL:n tavoitteena on saada neuvottelutulos, joka turvaa alalla työskenteleville yleisen linjan mukaiset palkankorotukset. Valitettavasti Sivistystyönantajilla ei ole ollut aitoa halua neuvotella alan työehdoista. Tässä tilanteessa järjestöille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vauhdittaa neuvotteluja yhteisten painostustoimien kautta. Myös sivistysalalla työskentelevät ovat palkankorotuksensa ansainneet.

Hallinto- ja tukipalveluhenkilöstöä edustavien Jytyn ja JHL:n jäsenet ovat olleet ylityö- ja vuoronvaihtokiellossa 7.2. alkaen, ja myös nämä työtaistelutoimenpiteet jatkuvat toistaiseksi.

Lakossa mukana olevat toimipisteet:

-       AMI-Säätiö, AMIEDU

-       Ammattiopisto Spesia Oy, Järvenpään ja Turun toimipisteet

-       Axxell Utbildning Ab, kaikki toimipisteet

-       Hyria Koulutus Oy, kaikki toimipisteet

-       Orton Invalidisäätiö, Keskuspuiston ammattiopisto, kaikki toimipisteet

-       Suomen Diakoniaopisto - SDO Oy, Helsingin ja Lahden toimipisteet

-       Tampereen aikuiskoulutussäätiö, Tampereen aikuiskoulutuskeskus

-       TTS Työtehoseura ry.

-       Turun aikuiskoulutussäätiö, Turun aikuiskoulutuskeskus

Lisätietoja:

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL 
Neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch, 040 728 9046

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty
Johtava työmarkkinalakimies Jonna Voima, 050 5912341

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ
Neuvottelujohtaja, Petri Lindroos, 040 821 3711

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye