Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Yksityishenkilöiden tulokehitys pysähtyi Helsingissä vuonna 2016

Jaa
Helsingin mediaanitulo oli vuonna 2016 käytännöllisesti katsoen sama kuin edellisvuonnakin eli 27 200 euroa. Tulokehityksen kasvuvauhti oli pääkaupungissa alhaisimmillaan sitten vuoden 2008. Luvut selviävät Helsingin kaupunginkanslian tuoreesta tilastojulkaisusta.

Mediaanitulon kasvu oli Helsingissä korkeimmillaan viime vuosikymmenen puolivälin jälkeen, jolloin se oli 4-5 prosenttia vuodessa. 2010-luvun alussa kasvua oli vielä pääkaupunkiseudulla 2-3 prosenttia. Koko maassa kasvuluvut ovat olleet näitäkin korkeampia.

Keskimääräiset vuositulot olivat Helsingissä lähes 35 000 euroa

Helsingissä ansaittiin veronalaisia tuloja yhteensä 18,9 miljardia euroa vuonna 2016. Tulonsaajia oli yhteensä 542 000. Heistä lähes jokaisella oli ansiotuloja ja kahdella kolmasosalla oli pääomatuloja. Keskimääräiset veronalaiset vuositulot olivat miltei 35 000 euroa.

Miehillä vuositulot olivat keskimäärin 40 500 euroa vuonna 2016 ja naisilla hieman alle 30 000 euroa. Korkeimmat keskimääräiset veronalaiset tulot olivat 45-54-vuotiailla – sekä miehillä että naisilla. Miehillä keskiarvo oli tässä ikäluokassa 52 800 ja naisilla 41 300 euroa.

Helsingissä maksettiin veroja ja veroluonteisia maksuja yhteensä 4,7 miljardia euroa vuonna 2016eli tulonsaajaa kohti keskimäärin 8 900 euroa. Kaikista kerätyistä veroista ja maksuista kunnallisveron osuus oli 56 prosenttia ja valtionveron osuus 36 prosenttia.

Keskimääräinen kunnallisvero oli 5 700 euroa ja sitä maksoi 452 000 kaupunkilaista. Suurimmat kunnallistulokertymät tulevat Helsingissä korkeimmista tuloluokista: joka viides kunnallisveron maksaja kuului tuloluokkaan 40 000 – 60 000 euroa maksaen neljäsosan kunnallisverokertymästä. Yli 100 000 euroa ansainneita maksajia oli neljä sadasta ja he maksoivat 17 prosenttia koko kertymästä.

Helsinkiläiset kunnallisveron maksajat kuuluvat aiempaa enemmän ylempiin tuloluokkiin. Vuonna 2016 yli 75 000 vuositulot ansainneita oli kunnallisveron maksajista 8,5 prosenttia kun vuonna 2005 osuus oli ollut 4 prosenttia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot julkaisusta:
tutkija Leena Hietaniemi, p. 09 310 36404, e-mail: leena.hietaniemi@hel.fi


Viestinnän yhteyshenkilö:
tiedottaja Tero Lahti, p. 09 310 36376, e-mail: tero.j.lahti@hel.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Helsingin kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikkö on kaupunkitutkimuksen asiantuntija. Tutkimuksen kohteina ovat asuminen, elinolot, alue- ja kuntatalous, kansalaisten osallisuus ja kaupunkikulttuuri. Yksikkö huolehtii myös kaupungin tilastotoiminnan perustietovarannoista ja tilastotietokannoista, tilastojulkaisuista sekä kirjasto- ja tietopalvelusta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye