STT

Yle jatkaa STT:n asiakkaana - sopimus tiivistää sisältöyhteistyötä

Jaa
Yle jatkaa STT:n asiakkaana uutis- ja kuvapalveluissa sekä suunnittelupalveluissa. Sopimus on 1.1.2018 alkaen voimassa toistaiseksi ja se vahvistaa entisestään uutistoimiston ja yleisradioyhtiön yhteistyötä.

”Ylen tavoitteena tehdylle sopimukselle on STT:n uutisten laajempi käyttö muun muassa sähkeuutisissa, mikä mahdollistaa entistä suuremman panostuksen Ylen omiin, syventäviin ja taustoittaviin uutisiin”, sanoo Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan vt. johtaja ja vastaava päätoimittaja Marit af Björkesten.

”Yle on iso ja vaativa, mutta myös hyvin rakentava asiakas. Aiomme palvella heitä vastedeskin hyvin”, sanoo STT:n toimitusjohtaja ja vastaava päätoimittaja Mika Pettersson.

STT:n tulevaisuudesta on syksyn aikana käyty paljon keskustelua. Petterssonin mukaan Ylen kanssa tehty sopimus osaltaan helpottaa STT:n asemaa, mutta ei ratkaise sen talousongelmia.

Ylellä on uutis- ja kuvapalveluiden lisäksi käytössään suunnittelupalvelu STT Pro, joka auttaa toimitusta ennakoimaan ja suunnittelemaan uutispäiviä.

Yle palasi STT:n uutispalveluiden asiakkaaksi 1.4.2017 yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Ylen ja STT:n välillä oli jo aiemmin tehty sopimus valokuvien käytöstä Ylen julkaisuissa, televisiossa, verkossa ja sosiaalisessa mediassa.

Ylen ja STT:n uudelleen tiivistynyt yhteistyö on yksi tulos Ylen ja kaupallisen median yhteistyömahdollisuuksia selvittävästä työstä. Viime vuoden kesäkuussa valmistunut Arto Satosen Yle-työryhmän raportti esitti, että Ylen tulisi aloittaa neuvottelut kaupallisen median kanssa, kunhan se on kilpailuoikeuden, valtiontukisääntelyn ja tekijänoikeuksien näkökulmasta mahdollista. Tavoitteeksi asetettiin järjestely, jolla turvataan monimuotoisen median säilymisen kannalta tärkeä kansallinen perusuutispalvelu Suomessa.

Yhteistyön jatkosopimuksen allekirjoittivat 2.10.2017 Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan vt. johtaja ja vastaava päätoimittaja Marit af Björkesten ja STT:n toimitusjohtaja Mika Pettersson.

Yhteyshenkilöt

Marit af Björkesten
vt. johtaja ja vastaava päätoimittaja
Uutis- ja ajankohtaistoiminta, Yle
p. 09 1480 5396


Mika Pettersson
toimitusjohtaja ja päätoimittaja
STT
p. 040 507 8803

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

STT
STT
Porkkalankatu 20 A
00180 Helsinki

09 695 811https://stt.fi

STT (Oy Suomen Tietotoimisto - Finska Notisbyrån Ab) on media- ja viestintätalo, joka koostuu kolmesta liiketoimintalinjasta: mediapalveluista, viestintäpalveluista sekä kuvamyynnistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STT

Tekoäly tietotoimistossa: STT ei tingi uutisten aitoudesta22.6.2023 09:15:00 EEST | Tiedote

Suomen Tietotoimisto (STT) on linjannut tekoälyn käyttöä eri palveluissaan. Periaatteena on, että yleisön pitää voida kaikissa tilanteissa luottaa tietotoimiston tuottamaan ja välittämään tekstiin ja kuvaan. Siksi tekoäly ei STT:ssä tee tiedonhankintaa, vaan uutiset ja uutiskuvat ovat aina aitoja. Sen sijaan tekoälyä ja automaatiota hyödynnetään muilla tavoin työn tehostamiseksi. Aitouden lisäksi toinen tärkeä periaate on läpinäkyvyys. Tavoitteena on, että yleisö tietää, jos tekoälyä on hyödynnetty esimerkiksi STT Info -tiedotepalvelun välittämien tiedotteiden tai Lehtikuvan kuvakaupan tarjonnassa olevien kuvituskuvien tuottamisessa. STT seuraa aktiivisesti uusien työkalujen kehitystä ja ottaa sovelluksia käyttöönsä, kun voi olla varma, että niiden tuottamat sisällöt vastaavat tietotoimiston laatuvaatimuksia. STT on monipuolinen media- ja viestintätalo, jolla on kolme keskeistä liiketoiminta-alaa. Mediapalvelut palvelee uutismediaa ja muita asiakkaita, jotka julkaisevat STT:n uutis- ja

STT vahvistaa uutistyötä, kolmanneksi toimituspäälliköksi Janne Huuskonen15.11.2022 10:28:33 EET | Tiedote

Suomen Tietotoimistoon on nimitetty kolmas toimituspäällikkö, vastuualueenaan journalistinen laatu ja kehitys. Uudessa tehtävässä aloittaa 1. elokuuta 2023 Janne Huuskonen, jolla on pitkä kokemus STT:stä aiemmalta työuraltaan. Viime vuodet Huuskonen on työskennellyt teknologiayrityksessä markkinointi- ja viestintäjohtajana sekä sen ohessa kirjoittanut ja toimittanut kirjoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye