Yleisradio Oy

Yleltä uudenlainen palvelu mediasisältöjen tekemiseen ja jakamiseen

Jaa

Yle ryhtyy keräämään suomalaisten tekemiä mediasisältöjä ja julkaisemaan niitä verkossa, radiossa ja televisiossa. Mukaan tekemään voi hakea kuka tahansa. Sisältöjen julkaisu alkaa lokakuun alussa.

Lokakuun 2. päivä käynnistyvän uudenlaisen median lähtökohtana on avoimuus: kuka tahansa voi hakea sisällöillään mukaan. Tavoitteena on synnyttää valtakunnallinen tekijöiden verkosto, jossa luodaan uutta, tuetaan toisia ja lainataan osaamista.

”Yle haluaa löytää internetin kohinasta ilmiöt, uudet tähdet ja ohjelmakonseptit ja jaella merkitykselliset sisällöt koko kansalle. Lopputuloksena on verkkovetoinen sisältövirta, jota julkaistaan myös Ylen televisio- ja radiokanavilla, kertoo Ylen television ja Areenan julkaisupäällikkö Risto Kuulasmaa.

“Kokonaisuus on suunniteltu yhdessä 15-25 -vuotiaiden nuorten kanssa. Tekijöille tai yleisölle emme kuitenkaan halua asettaa ikärajoja, kutsumme kaikki suomalaiset mukaan. Luomme puitteet ja asetamme Ylen arvojen mukaisen hengen sisällölle. Tekijät vievät tästä eteenpäin homman itse maaliin. Tavoitteena on synnyttää uusien tekijöiden pulssi Suomen mediakenttään”, kertoo Kuulasmaa.

Tulevan median nimen päättää yleisö. Nimikilpailu ja ilmoittautuminen on käynnissä osoitteessa www.yle.fi/keksinimitahan. Nimi julkaistaan TubeCon -tapahtumassa 15. elokuuta Helsinki Areenalla

”Päädyimme nimikilpailuun, koska haluamme korostaa uuden syntyvän median omistajuuden olevan sen tekijöillä ja yleisöllä”, Risto Kuulasmaa sanoo.

Tekijöistä koostuva raati myöntää pienrahoitusta hankkeille

Tekijöistä koostuva raati arvioi hankkeita ja myöntää rahoitusta tekijöille. Rahoitusta myönnetään muutamasta sadasta eurosta kahteen tuhanteen euroon per hanke. Samalla sovitaan sisällön esitysehdoista. Ensimmäinen raati kokoontuu syyskuun lopulla. Jäsenet edustavat YouTubessa kannuksensa hankkineita nuoria tekijöitä, median ammattilaisia ja yleisön edustajia.

Uuden alustan tuottaja on Jan Zapasnik. Basso Median perustajiin kuuluva Zapasnik on ollut Kuulasmaan rinnalla uudenlaisen median pääarkkitehti. Kevään suunnitteluvaiheen jälkeen Zapasnik valmistautuu vetämään tuottajien ja tekijöiden yhteisöä, joka päättää syntyvän median sisällöstä.

”Kutsumme nyt mukaan kuraattoreita, sisältö-DJ:tä, eli eri genret tuntevia ihmisiä, jotka haluavat olla mukana valitsemassa parhaat sisällöt ja löytämässä intohimoiset tekijät mukaan uuteen suomalaiseen mediavallankumoukseen. Yksi lähtökohdistamme on välttää Helsinki-keskeisyys ja innostaa tekijät mukaan ympäri Suomen. Lähiviikkoina vedämme työpajoja mm. Tampereen Mediapoliksessa sekä Inarissa yhdessä Ylen saamenkielisen toimituksen kanssa. Mukaan valituille kuraattoreille on luvassa myös leiri Helsingissä”, kertoo Zapasnik.

Ensimmäinen sisältökiinnitys: Musta Barbaari ja Prinssi Jusuf

Itse tuotetun sisällön lisäksi julkaistaan tilattua, eli median omaa sisältöä. Ensimmäiseksi omaksi sisällöksi on vahvistunut Taru Painojen Herrasta, joka on rasisiminvastaisesta työstä tunnetun Mustan Barbaarin ja Prinssi Jusufin tähdittämä voimailuohjelma.

Taru painojen herrasta oli viihdyttävä ja runsas sarja, jonka paluuta youtube-yleisö odottaa nälkäisenä, joten muuta vaihtoehtoa ei ole kuin toteuttaa kansan toive",James "Musta Barbaari" Nikander kuvailee.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Julkaisupäällikkö Risto Kuulasmaa, p. 040 1477 275, risto.kuulasmaa@yle.fi

Tietoja julkaisijasta

Yleisradio Oy
Yleisradio Oy
Radiokatu
00024 Helsinki

09 14801/vaihdehttp://yle.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy

Ylen uutistoiminnan johtajaksi ja päätoimittajaksi on nimitetty Jouko Jokinen20.9.2017 09:33:38 EESTTiedote

Ylen hallitus on nimittänyt Jouko Jokisen yhtiön suomenkielisen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajaksi ja vastaavaksi toimittajaksi. Jouko Jokinen aloittaa työssään 1.12.2017 mennessä. Jokinen on työskennellyt vuodesta 2010 Aamulehden vastaavana päätoimittajana, sitä ennen Satakunnan Kansan vastaavana päätoimittajana ja kustantajana sekä päällikkötehtävissä Helsingin Sanomissa. Hän on koulutukseltaan HuK. Yhtiön hallitus painotti valinnassa nimenomaan Jokisen pitkää journalistista kokemusta. “Tehtävässä menestyminen edellyttää suomalaisille merkityksellisen ja laadukkaan uutis- ja ajankohtaisjournalismin tekemisen tahtoa. Uutistoiminnan vetäjällä pitää olla myös kykyä johtaa suurta uutisorganisaatiota ja ohjata laadukkaan ja riippumattoman journalistisen työn linjauksia. Jouko Jokinen täyttää nämä edellytykset parhaalla mahdollisella tavalla”, sanoo Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson. “Epävarmassa ja muuttuvassa maailmassa luotettavat uutiset säilyttävät arvonsa ja ni