IQM Finland Oy

Yli 20 miljoonaa euroa uutta rahoitusta suomalaiselle teknologiayritykselle IQM:lle - IQM paljastaa nyt suunnitelman ensimmäisestä kvanttitietokoneestaan, mikä avaa uuden teknologisen kehitysvaiheen

Jaa

ESPOO, 9.6.2020 – Johtava eurooppalainen kvanttitietokoneiden valmistaja IQM Finland Oy (IQM) on saanut myönnön 2,5 miljoonan euron avustukseen sekä enintään 15 miljoonan pääomasijoitukseen EIC Accelerator -ohjelmasta. Lisäksi Business Finland on myöntänyt yritykselle yhteensä 3,3 miljoonaa euroa, joten IQM on hankkinut yhteensä yli 20 miljoonaa euroa lisää rahoitusta alle vuodessa. Rahoituksella IQM valmistaa kvanttitietokoneita, jotka hyödyttävät toimialaa sekä koko yhteiskuntaa.

IQM:n kvanttitietokoneen suunnitelma
IQM:n kvanttitietokoneen suunnitelma

Heinäkuussa 2019 IQM julkisti onnistuneensa keräämään Suomen historian suurimman siemenrahoituksen kooltaan 11,4 miljoonaa euroa. Näin IQM on päässyt nopeaan vauhtiin ja kerännyt yhteensä 32 miljoonaa toimintansa aikana.

IQM on kokenut hämmästyttävän kasvun ja on ennätysajassa perustanut täysin toimivan tutkimuslaboratorion ja palkannut Euroopan suurimman teollisen kvanttilaitteistojen valmistajatiimin. Tämän uuden 20 miljoonan euron avulla, IQM palkkaa yhden kvantti-insinöörin viikossa ja ryhtyy seuraavaan tärkeään vaiheeseen teknologian kaupallistamiseksi kvanttitietokonelaitteiden ja sovellusten yhteissuunnittelun avulla.

Suomen hallitus ilmoitti viime viikolla tukevansa lisätalousarviossaan kvanttitietokoneen hankintaa 20,7 miljoonalla eurolla Teknologian tutkimuskeskukselle VTT:lle.

”Neljänkymmenen miljoonan euron viime viikko oli suunnattoman upea kvanttitietokoneille suomessa. IQM:n henkilöstö on innostunut työskentelemään yhdessä VTT:n, Aalto Yliopiston ja CSC:n kanssa tässä ekosysteemissä”, iloitsee professori Mikko Möttönen, IQM:n päätiedemies ja yksi perustajista.

Heti tämän ilmoituksen jälkeen Saksan valtio valtuutti kahden kvanttitietokoneen rakennustyön jopa 2 miljardin euron panostuksella kvanttiteknologiaan. IQM pitää tätä ihanteellisena ajankohtana laajentaa toimintaansa Saksassa ja tuomaan Suomen valtion sijoituksen moninkertaisena takaisin työpaikkoina ja veroeuroina.

"Euroopan hallitukset tulevat rahoittamaan kvanttitietokoneita, joka tukee IQM:n laajentumisstrategiaa rakentaa kvanttitietokoneita muun muassa Saksaan", sanoo tohtori Jan Goetz, IQM:n toimitusjohtaja ja yksi perustajista.

Kvanttilaskenta muuttaa radikaalisti miljardien ihmisten elämää. Sovelluskohteita löytyy lääketieteen mullistavista keksinnöistä täysin uusien materiaalien, taloudellisten mallien sekä kestävän kehityksen löytämiseen.

”Me olemme todistamassa syväteknologian rahoituksen rakenteellista lisääntymistä Euroopassa, mikä on tällä hetkellä erittäin tärkeää. IQM:n kaltaisten terveiden startup-yritysten kasvuun tarvitaan jokaista kolmea rahoituskanavaa: (1) tutkimusapurahaa uusien innovaatioiden edistämiseksi, (2) pääomasijoituksia kasvattamaan yritystä, (3) valtiollista tukea hankintoihin käynnistämään ekosysteemin kasvumoottorin. Tämä mahdollistaa riskien jakamisen, kun luodaan uutta teollisuutta ja yritystoimintaa”, sanoo Goetz.

IQM keskittyy suprajohtaviin kvanttiprosessoreihin, joita on virtaviivaistettu kaupallisia sovelluksia varten uudella co-design -lähestymistavalla.

”Tällä uudella rahoituksella sekä mahtavalla tuella Suomen ja Euroopan hallituksilta, olemme teknologisesti valmiita skaalautumaan. Tämä tuo meidät lähemmäksi kvanttihyötyä ja tarjoaa siten kvanttitietokoneisiin konkreettista kaupallista arvoa melko lyhyellä aikavälillä”, lisää tohtori Kuan Yen Tan, IQM:n teknologiajohtaja ja yksi perustajista.

IQM sijoittuu kahden prosentin kärkeen eurooppalaisista syväteknologiayrityksistä

Vahvan teknologiansa sekä liiketoimintasuunnitelmansa ansiosta, IQM oli yksi 72:sta onnistuneesta EIC:n erittäin kilpailuhenkisessä valintaprosessissa. Rahoitusta haki yhteensä 3969 yritystä.

"EIC:n 15 miljoonan euron pääomasijoitus on ihanteellinen ruiske IQM:n A-sarjan rahoituskierrokseen", sanoo säteilevä tohtori Juha Vartiainen, IQM:n operatiivinen johtaja sekä yksi perustajista.

Uusi rahoitus tukee myös IQM:n äskettäin perustamaa maanalaista kvanttitietokonesalia, johon yritys kaavailee myös Euroopan ensimmäisen kvanttitietokonefarmin paikkaa. Nyt IQM tarjoaa asiakkailleen jo paketteja, joissa eri teknologiat on nivottu kokonaiseksi kvanttitietokoneeksi. Tässä työssä yritys hyödyntää laajasti jo olemassa olevia ja uusia yhteistyökumppaneita sekä laitteistojen että etenkin ohjelmistojen saralla. IQM toivottaa uudet yritykset mukaan yhteistyöhön ja etevät laitteistojen ja ohjelmistojen kehittäjät töihin yritykseen.

Linkkejä

IQM:n yrityskuvaus: https://www.meetiqm.com/company/#aboutus

IQM:n videoita: https://www.youtube.com/channel/UCvjqSqZiJ715XVH3O3IF93Q

EIC Accelerator (SME instrument) -ohjelma: https://ec.europa.eu/easme/en/news/eic-accelerator-offers-new-blend-grants-and-equity

Business Finlandin kuvaus: https://www.businessfinland.fi/en/for-finnish-customers/about-us/in-brief/

Yhteyshenkilöt

FT Jan Goetz
toimitusjohtaja, IQM
email: jan@meetiqm.com
tel. +358 505 666 483
(kielet: englanti ja saksa)

Prof. Mikko Möttönen
Chief Scientist, IQM
email: mikko@meetiqm.com
tel. +358 505 940 950
(kielet: suomi ja englanti)

Lisämateriaalien kuten kuvien ja videoiden pyynnöt:
henrikki@meetiqm.com.

Kuvat

IQM:n kvanttitietokoneen suunnitelma
IQM:n kvanttitietokoneen suunnitelma
Lataa
Dr Jan Goetz, IQM.
Dr Jan Goetz, IQM.
Lataa
Founders, IQM.
Founders, IQM.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

IQM Finland Oy
IQM Finland Oy
Keilaranta 19
02150 Espoo

https://www.meetiqm.com/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.