Keskuskauppakamari

Yli 700 johtajaa esittelee nuorelle työpäiväänsä

Jaa
Tällä viikolla yli 700 opiskelijaa pääsee seuraamaan johtajien työpäivää. Kyseessä on kauppakamarien, nuorkauppakamarien ja YES-verkoston valtakunnallinen Tuhat nuorta johtajaa -kampanja, joka yhdistää nuoren ja johtajan yhden työpäivän ajaksi.
Johanna Sipola / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva
Johanna Sipola / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva

“Päivä on nuorelle tilaisuus kokea, mitä johtajuus tänä päivänä on. Johtajat puolestaan saavat tilaisuuden pohtia omaa asemaansa ja kehittymistään johtajana”, Keskuskauppakamarin johtaja Johanna Sipola sanoo.

Kampanjassa nuori osallistuu johtajan todelliseen työpäivään ja pääsee seuraamaan johtajan arkea – tutkimaan, kokemaan ja oppimaan. Johtaja antaa osallistuvalle nuorelle esimerkin siitä, millaista johtajuutta ja taitoja työelämässä tarvitaan. Nuorelle päivä on henkilökohtainen haaste ja mahdollisuus miettiä, mitä johtajuus tarkoittaa käytännössä ja millaisia taitoja työelämässä tarvitaan sekä saada eväitä oman työuransa rakentamiseen.

“On upeaa, että johtajat tarttuvat innolla haasteeseen tarjota ainutkertainen mahdollisuus Suomen nuorille. Toivotan antoisaa päivää kaikille kampanjaa osallistuville johtaja–opiskelija-pareille”, Sipola hymyilee.

Valtakunnallisessa kampanjassa on tämän viikon jälkeen ollut mukana noin 850 johtaja–nuori-paria ympäri Suomea. 150 paria pilotoi kampanjaa eri paikkakunnilla jo keväällä. Kampanjaan on lähtenyt mukaan johtajia yrityksistä ja julkisista organisaatioita kaikilta Suomen alueilta ja eri toiminta-aloilta. Kampanjaan osallistuu muun muassa Nordea, Kesko, UPM ja Isku sekä useita kunnanjohtajia. Nuoret ovat noin 17–24-vuotiaita opiskelijoita lukioista, ammatilisista oppilaitoksista ja korkeakouluista eri opintoaloilta.

Kampanjan toteutusta voi seurata verkkosivuilla http://1000nuortajohtajaa.fi/ tai sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #1000nuortajohtajaa.

Lisätietoja:

Kampanjaan  osallistuvien henkilöiden haastattelupyynnöt: Terhi Metsola, projektipäällikkö, Suomen Nuorkauppakamari, p. 040 511 1237, terhi.metsola@gmail.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Johanna Sipola / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva
Johanna Sipola / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva
Lataa
Johanna Sipola / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva
Johanna Sipola / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Vuoden vastuullisuusteko –kilpailu alkaa – yritysten vastuullisuusteot näkyväksi8.4.2024 06:54:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari järjestää jälleen Vuoden vastuullisuusteko -kilpailun. Kilpailun tarkoituksena on lisätä tietoisuutta yritysten tekemästä vastuullisuustyöstä ja nostaa esille niin pieniä kuin suuriakin vastuullisuustekoja. Vuoden vastuullisuusteko valitaan yleisöäänestyksellä ja palkitaan Keskuskauppakamarin Suuressa yritysvastuupäivässä 13.11.2024. Ehdotuksia otetaan vastaan nyt.

Kauppakamarien vientijohtajakysely: Yli kolmannes vientiyrityksistä arvioi uutta kasvua löytyvän puhtaasta siirtymästä1.4.2024 08:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien tuoreen kyselyn mukaan 35 prosenttia suomalaisyrityksistä arvioi puhtaan teknologian ja vähähiilisten ratkaisujen olevan lupaavia kasvualoja. Energiateknologiaa potentiaalisena kasvualana pitää 20 prosenttia vastanneista, kun taas 18 prosenttia näkee innovatiivisten teknologioiden tarjoavan uusia mahdollisuuksia. Digitalisaatio (6%) ja biojalostus (5%) on myös tunnistettu kasvualoiksi.

Kauppakamarin vientijohtajakysely: Yritysten vientinäkymät kuluvalle vuodelle heikentyneet merkittävästi edellisvuodesta27.3.2024 06:54:00 EET | Tiedote

Kauppakamarin vientijohtajakyselyn perusteella yritysten vientinäkymät ovat selkeästi heikentyneet edellisvuoteen nähden. Tuoreen kyselyn mukaan enää kuusi prosenttia vientiyrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Alkuvuonna 2023 vielä 20 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi vuoden aikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye