Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Yli 90 prosenttia käytöstä poistetuista metrovaunuista voidaan hyödyntää

Jaa
Vuodesta 1977 palvelleet nokkajunat ovat tulleet tiensä päähän. Liki neljän miljoonan kilometrin ja yli neljän vuosikymmenen jälkeen yksi vaunuista pääsee museoitavaksi Helsingin kaupunginmuseoon ja viisi kierrätetään.

Nokkajunat olivat sarjansa ensimmäisiä vaunuja, jotka hankittiin aikoinaan prototyypeiksi metron koeajoja varten.

-        Haluamme ottaa huomioon kaluston ympäristövaikutukset koko elinkaaren ajalta. Käytöstä poistuvien metrojunien kierrättäminen ja niistä saatavien varaosien käyttäminen uudelleen edistävät kestävää resurssien käyttöä ja auttavat osaltaan täyttämään Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelman tavoitteita, kertoo HKL:n kalustopäällikkö Heidi Heikkilä.

Nokkajunat poistuivat liikenteestä länsimetron avauduttua matkustajille vuonna 2018. Vaunut osoittautuivat liian epäluotettaviksi liikenteeseen; niiden tekniikka on vanhaa, eikä vaunuihin saa enää uusia varaosia.

HKL:n kunnossapito ottaa nokkajunista talteen esimerkiksi ajomoottoreita, jousijarruja ja teknisiä osia, joita voidaan käyttää varaosina sarjajunissa.

-        Vanhempien vielä liikenteessä olevien metrojunien varaosien saatavuus on vaikeaa, joten on hyvä, että vaunuista saadaan osia uudelleenkäytettäväksi. Niitä pystytään käyttämään vielä noin 10-15 vuotta, kertoo Markus Valtonen kalustokunnossapidosta.

Kun HKL:n kunnossapidossa on saatu varaosat talteen, HKL:n kierrätyskumppani Kuusakoski Oy pystyy kierrättämään ja hyötykäyttämään vielä yli 90 prosenttia vaunujen materiaaleista. Kuusakoski toimittaa teollisen prosessin läpikäyneet materiaalit kierrätysraaka-aineeksi valmistavalle teollisuudelle.

Tutustu metrovaunujen kierrätykseen videon välityksellä. 

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
kalustopäällikkö
Heidi Heikkilä
heidi.h.heikkila@hel.fi
puh. 040 169 9703

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 55250
00099 Helsingin kaupunki

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/

HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä. HKL – kaupungin paras liike.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Lakko pysäyttää raitio- ja metroliikenteen ja sulkee metroasemat ja osin lippuhallit 14.-15.2.13.2.2024 10:10:28 EET | Tiedote

Poliittinen lakko pysäyttää kaiken Kaupunkiliikenne Oy:n liikennöimän raitio-, pikaraitio- ja metroliikenteen keskiviikkona ja torstaina 14.-15.2. Lisäksi metroasemat pysyvät suljettuina lukuun ottamatta osaa niistä metroasemien lippuhalleista, joissa on liiketiloja. Liikenne keskiviikkona ajetaan normaalisti liikennöintivuorokauden loppuun asti. Lakoilla ja mahdollisella lumisateella saattaa olla vaikutuksia myös perjantain liikenteen aloitukseen raitio- ja pikaraitotieliikenteessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye