Visit NaantaliVisit Naantali

YLI KOLMESATAA PYÖRÄILIJÄÄ POLKEE HEINÄKUUSSA SUOMEN MAAKUNNISSA SYÖPÄSAIRAIDEN LASTEN HYVÄKSI

Jaa
Hyväntekeväisyyspyöräily Team Rynkeby – God Morgonin joukkueet polkevat toista vuotta peräkkäin Suomen maakunnissa kerätäkseen varoja syöpäsairaiden lasten hyväksi. Perinteisesti joukkueet ovat pyöräilleet Suomesta Pariisiin, mutta koronaviruksen aiheuttaman pandemian takia Suomen eri kaupunkien joukkueet tekevät nyt omat “Tour de Finlandinsa”. Kaikki kahdeksan joukkuetta polkevat itse suunnittelemansa reitin, jonka varrella tuetaan paikallisia matkailu- ja ravintolayrittäjiä. Pyöräilijöitä Suomen Team Rynkeby – God Morgon –joukkueissa on yli kolmesataa, joista suurin osa osallistuu kotimaan Tour de Finlandille.
Team Rynkeby polkee hyvän asian puolesta
Team Rynkeby polkee hyvän asian puolesta

Kaudella 2019–2020 Team Rynkeby – God Morgon keräsi syöpätutkimusta rahoittavalle Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö sr:lle ja syöpäsairaita lapsia ja heidän lähimmäisiään tukevalle Sylva ry:lle lähes 900 000 euroa. Tulos oli toiseksi paras Suomen joukkueiden historiassa huolimatta vaikeasta ja haasteellisesta pandemia-ajasta. Kuluvan kauden keräystulos julkistetaan syyskuun lopussa vietettävässä lahjoitusgaalassa Helsingissä.

Joukkueiden Tour de Finland starttaa perjantaina 9.7. ja päättyy seuraavan viikon lauantaina 17.7. Helsingin joukkue palaa Helsinkiin perjantaina 16.7. muiden joukkueiden kohteen ollessa Levi.

Tampereen, Ostrobothnian, Oulun ja Jyväskylä–Kuopion joukkueet starttaavat matkaan omilta paikkakunniltaan. Helsingin, Espoon, Vantaan ja Turun joukkueet järjestävät yhteisen lähtötilaisuuden Myyrmäen urheilupuistossa Vantaalla, jonne saapuu kaupunginjohtaja Ritva Viljanen toivottamaan hyvää matkaa joukkueille yhdessä Aamu Säätiön ja Sylvan edustajien kanssa.

Pyöräilijöitä seuraavat joukkueiden omat huoltohenkilöt, jotka huolehtivat pyöräilijöiden jaksamisesta taukopaikoilla, tarjoavat ruokaa, juomaa, väsyneille autossa levähdyspaikkaa sekä auttavat pyörien teknisissä ongelmissa.

Joukkueet toivovat paljon tsemppaajia matkan varrelle. Autoilijoilta ja muilta tiellä kulkijoilta toivotaan kärsivällisyyttä ajoryhmän kohdatessa. Ystävällisesti muistutamme ohittamaan ajoryhmät tarpeeksi suurella turvavälillä.

Lisätietoa joukkueista löydät niiden sosiaalisen median tileiltä.

Hyväntekeväisyyspyöräily on saanut alkunsa Tanskassa, jossa Rynkeby Foodsin työntekijä päätti vuonna 2002 parantaa elintapojaan ja pyöräillä Pariisiin. Tapahtuma on vuosien kuluessa laajentunut kaikkiin pohjoismaihin sekä Saksaan ja Sveitsiin. Ensi kaudella mukana on uutena maan Belgia. Ensimmäinen suomalaisjoukkue osallistui pyöräilyyn kesällä 2013.

Vuosittain kasvaneet keräyssummat ovat ratkaisevan tärkeitä monille vakavasti sairaita lapsia auttaville järjestöille. Pyöräilijät maksavat kustannuksensa pääosin itse ja projektin hallinnollisista kuluista vastaavat Rynkeby Foods A/S, God Morgon ja hohes C yhteistyössä jokaisen yksittäisen maan rahaa vastaanottavien järjestöjen kanssa.

Yhteydenotot ja lisätiedot

Team Rynkeby – God Morgon Finland

Country Manager Kirsi Pärssinen

+358 50 351 4711

kip@team-rynkeby.com – www.team-rynkeby.fi


Joukkueiden ajoreitit:

Helsingin, Espoon, Vantaan ja Turun joukkueiden lähtötilaisuus Myyrmäen urheilupuiston yleisurheilukentällä Vantaalla 9.7. klo 10–11.

TR–GM Helsinki:

PE 9.7.       Vantaa – Lohja 

LA 10.7.      Lohja – Nauvo 

SU 11.7.     Nauvo – Rauma 

MA 12.7.     Rauma – Nokia 

TI 13.7.       Nokia – Keuruu

KE 14.7.     Keuruu – Korpilahti 

TO 15.7.     Korpilahti – Vierumäki 

PE 16.7.     Vierumäki – Helsinki

TR–GM Vantaa:      

PE 9.7.       Vantaa – Lahti

LA 10.7.      Lahti – Jyväskylä

SU 11.7.     Jyväskylä –  Kuopio

MA 12.7.     Kuopio – Kajaani 

TI 13.7.       Kajaani – Oulu 

KE 14.7.     Oulu – Kemi 

TO 15.7.     Kemi – Ounasvaara 

PE 16.7.     Ounasvaara – Ylläs 

LA 17.7.      Ylläs – Levi

TR–GM Espoo:  

PE 9.7.       Vantaa – Turenki 

LA 10.7.      Turenki – Ruovesi 

SU 11.7.     Ruovesi – Veteli

MA 12.7.     Veteli – Nivala

TI 13.7.       Nivala – Rokua

KE 14.7.     Rokua – Syöte

TO 15.7.     Syöte – Rovaniemi

PE 16.7.     Rovaniemi – Ylläsjärvi

LA 17.7.      Ylläsjärvi – Levi


TR–GM Turku: 

Turun joukkue  lähtee matkaan Turun Tuomiokirkolta to 8.7. klo 09–10.

TO 8.7. prologi              Turku – Vantaa

PE 9.7.                         Vantaa – Hyvinkää

LA 10.7.                        Hyvinkää – Asikkala

SU 11.7.                       Asikkala – Hankasalmi

MA 12.7.                       Hankasalmi –  Siilinjärvi

TI 13.7.                         Siilinjärvi – Kajaani

KE 14.7.                       Kajaani – Oulu

TO 15.7.                       Oulu – Ylitornio

PE 16.7.                       Ylitornio – Kolari

LA 17.7.                        Kolari – Levi

TR–GM Tampere:

Lähtötilaisuus Laukon torilla pe 9.7. klo 9-10.

PE 9.7.       Tampere – Vierumäki  

LA 10.7.      Vierumäki – Mikkeli  

SU 11.7.     Mikkeli – Kuopio  

MA 12.7.     Kuopio – Koli  

TI 13.7.       Koli – Vuokatti

KE 14.7.     Vuokatti – Hossa 

TO 15.7.     Hossa – Posio  

PE 16.7.     Posio – Rovaniemi  

LA 17.7.      Rovaniemi – Levi

TR–GM Ostrobothnia:  

Lähtötilaisuus Kokkolassa pe 9.7. klo 9.45–10.30.

PE 9.7.       Kokkola – Vaasa

LA 10.7.      Vaasa – Lapua 

SU 11.7.     Lapua – Nivala 

MA 12.7.     Nivala – Kajaani 

TI 13.7.       Kajaani – Suomussalmi

KE 14.7.     Suomussalmi – Kuusamo 

TO 15.7.     Kuusamo – Kemijärvi 

PE 16.7.     Kemijärvi – Sodankylä 

LA 17.7.      Sodankylä – Levi

TR–GM Jyväskylä-Kuopio: 

Lähtötilaisuus Kompassilla pe 9.7. klo 9:30–10

PE 9.7.       Jyväskylä – Äyskoski 

LA 10.7.      Äyskoski – Nurmes 

SU 11.7.     Nurmes – Vuokatti 

MA 12.7.     Vuokatti – Suomussalmi 

TI 13.7.       Suomussalmi – Ruka 

KE 14.7.     Ruka – Kemijärvi 

TO 15.7.     Kemijärvi – Sodankylä 

PE 16.7.     Sodankylä – Ylläs 

LA 17.7.      Ylläs – Levi

TR–GM Oulu: 

Oulun lähtötilaisuus kaupungintalon pihalla pe 9.7. klo 10.

PE 9.7.       Oulu – Rokua 

LA 10.7.      Rokua – Suomussalmi 

SU 11.7.     Suomussalmi – Syöte

MA 12.7.     Syöte – Ruka

TI 13.7.       Ruka – Rovaniemi 

KE 14.7.     Rovaniemi – Pello 

TO 15.7.     Pello – Muonio 

PE 16.7.     Muonio – Pallas

LA 17.7.      Pallas – Levi

Avainsanat

Kuvat

Team Rynkeby polkee hyvän asian puolesta
Team Rynkeby polkee hyvän asian puolesta
Lataa
Yhdessä polkeminen luo yhteisöllisyyttä
Yhdessä polkeminen luo yhteisöllisyyttä
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Visit Naantali

Ravintola Tammiston Kuulas Naantalissa tarjoaa Suomen parhaat ruokaelämykset5.12.2023 07:51:00 EET | Tiedote

"Jotain erilaista ja innovatiivista" - Hungry for Finland -kilpailun voitto Naantaliin. Ravintola Tammiston Kuulas tarjoaa Suomen parhaat ruokaelämykset. Hungry for Finland 2023 -ruokamatkailukilpailun voittajaksi on valittu naantalilaisen Tammiston Kuulas -ravintolan kaksi tuotetta: kaikkia aisteja kutkuttava Piknik omenapuun alla ja saariston makuja tarjoava Taste of Archipelago -tapahtuma.

Piknik Omenapuun alla ja Taste of Archipelago Naantalista Suomen paras ruokamatkailutuote 202330.11.2023 15:15:00 EET | Tiedote

Hungry for Finland Ruokamatkailukilpailun arviointiraati on valinnut naantalilaisen Tammiston Kuulas-ravintolan Piknik Omenapuun alla ja Taste of Archipelago -tapahtuman Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi 2023. Palkinnon jakoi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah. Kilpailuun osallistui 46 monipuolista ja tasokasta tuotetta ammattilaissarjassa. Tänä vuonna erityistavoite oli saada mukaan vastuullisuuteen ja paikallisuuteen perustuvia tuotteita. Myös muut naantalilaiset yritykset ovat keränneet merkittäviä palkintoja loppuvuoden aikana, ja ne tarjoavat asiakkailleen elämyksellisiä ja vastuullisia tuotteita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye