Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy

Yli puolet uusista asunnoista päätyy sijoittajien salkkuihin

Jaa
Hypon Asuntomarkkinakatsaus no. 70, 3/2019 - Uudet asunnot ovat kasvattaneet hintaeroa vanhoihin asuntoihin merkittävästi. Vuodesta 2005 uusien asuntojen keskihinta on noussut jopa 64 prosenttia, kun vanhoissa nousua on kertynyt vajaa kolmannes. Pääkaupunkiseudulla hintakasvut ovat uusissa 76 prosenttia ja vanhoissa 55 prosenttia.
Suomeen rekisteröityjen rahastojen pääomat ovat muutamassa vuodessa kasvaneet lähes nollasta kuuteen miljardiin euroon.
Suomeen rekisteröityjen rahastojen pääomat ovat muutamassa vuodessa kasvaneet lähes nollasta kuuteen miljardiin euroon.

Uusien ja vanhojen asuntojen hintaero on ymmärrettävä, koska uusissa taloissa kaikki on uutta ja korjausten odotetaan ajoittuvan vuosikymmenten päähän. Hintarepeämään syitä löytyy kuitenkin rakenteellisista muutoksista verotuksessa, sääntelyssä ja sijoittajissa.

”Jopa yli puolet uusista asunnoista päätyy tällä hetkellä sijoittajien salkkuihin, sillä sijoittajat hakevat nolla- tai miinuskorkoja parempaa tuottoa asunnoista”, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus kertoo.

Lisäksi asuntosijoittaja voi vähentää verotuksessa koko rahoitusvastikkeen, jolloin veroedusta kasvaa merkittävä. Kiinteistöihin virtaakin asuntosijoittajien rahaa ja yli puolet uusista asunnoista päätyy sijoittajien salkkuihin.

Ehkä yllättäen pankkien vakuuskäytännöt ohjaavat nekin asunnonostajia uusiin taloihin. Mikäli ostaa uutta vastaavan asunnon 100 000 euron hintaan, pitää asunnonvaihtajalla olla 15 000 euroa säästöjä.

”Mutta mikäli ostaa 50 000 euron asunnon, jonka remontoi 50 000 eurolla uutta vastaavaksi, täytyykin säästöjä löytyä 15 000 euroa + 50 000 euroa, vaikka lopputulos on sama. Monelta ei löydy sellaista summaa. Asunnon arvonnousu voidaan huomioida perinteisissä pankeissa vasta jälkikäteen”, Brotherus kuvailee tilannetta.

Myös vuokratonttien yleistyminen lisää uusien asuntojen houkuttelevuutta. Usein uuden asunnon talo sijaitsee vuokratontilla, mikä tekee mahdolliseksi oston pienemmällä pesämunalla, koska tonttivuokra näkyy menona, mutta ei lainavelkana. Asuntoon pääsee kyllä kiinni pienemmällä rahalla, mutta asumismenot uhkaavat nousta myöhemmin.

"Asunnonostajan muistilista on lyhyt, mutta tärkeä. Katso ainakin nämä kolme kohtaa: 1) voiko tonttiosuuden lunastaa omaksi omasta tahdosta vuosittain ilman piilokuluja, 2) nousevatko tontin hinta tai tonttivuokra elinkustannusindeksiä enemmän ja 3) onhan taloyhtiöllä oikeus ostaa tontti omaksi", Juhana Brotherus kehottaa.

Asuntomarkkinoilla kysyntä jatkuu kasvukeskuksissa voimakkaana, sekä kauppamäärät että hinnat kasvavat. Syntyvyyden sukeltaminen ja väestön määrän kääntyminen laskuun näkyy kuitenkin monin paikoin ympäri maata. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousevat myös ensi vuonna, mutta aiempaa maltillisemmin uudistuotannon ansiosta. Koko maan tasolla hinnat painuvat pakkasen puolelle, sillä kasvukeskusten kehitys tasaantuu.

Hypon ennusteen mukaan pääkaupunkiseudulla hinnat nousevat tänä vuonna 2,3 prosenttia. Ensi vuonna nousu hiipuu 1,5 prosenttiin pk-seudulla, ja se painaa koko maan hinnat 0,5 prosentin laskuun. Koko maan hintoihin nousua kertyy tänä vuonna vielä 0,3 prosenttia. 

Asuntojen hintaennuste pääkaupunkiseudulle 2019: 2,3% / 2020: 1,5%

Ennuste koko maahan 2019: 0,3% / 2020 -0,5%

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Suomeen rekisteröityjen rahastojen pääomat ovat muutamassa vuodessa kasvaneet lähes nollasta kuuteen miljardiin euroon.
Suomeen rekisteröityjen rahastojen pääomat ovat muutamassa vuodessa kasvaneet lähes nollasta kuuteen miljardiin euroon.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Yrjönkatu 9 A
00101 HELSINKI

09 228 361http://www.hypo.fi/

Suomen Hypoteekkiyhdistys on Suomen vanhin valtakunnallinen ja yksityinen luottolaitos, perustettu 1860. Hypo-konserni on kaikista pankki- ja vakuutusyhtiöistä riippumaton, jäsentensä omistama keskinäinen yhtiö, joka toiminnassaan on erikoistunut asuntorahoitukseen. Konserniin kuuluu myös vuonna 2002 perustettu talletuspankki, Suomen AsuntoHypoPankki Oy.

Osavuosikatsauksen 1.1.–30.6.2019 mukaan Hypo-konsernin tase oli 3,2 miljardia euroa, ydinvakavaraisuus 12,4 %, luottokanta 2,7 miljardia euroa, talletukset 1,6 miljardia euroa, järjestämättömät luotot 0,07 % ja liikevoitto 3,9 miljoonaa euroa. Asiakkaita konsernilla on yli 27 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy

Edessä asuntomarkkinoiden nollavuosi8.12.2023 00:05:00 EET | Tiedote

Korot, väestönkasvu ja hallituksen varainsiirtoveromuutokset määräävät nyt asuntomarkkinoiden suunnan. Ensi vuonna 2024 kaupankäynti viriää selvästi, mutta hinnat kääntyvät selkeämpään nousuun vasta loppuvuodesta. ”Kaupungit kasvavat nyt nopeammin kuin koskaan, mutta uusien asuntojen aloitukset on pantu jäihin. Rakennusyhtiöiden myyntivarastot tyhjenevät kysynnän kasvaessa ja samaan aikaan uusia asuntoja valmistuu kasvukolmioon vähiten 10 vuoteen. Tuloksena se, että hintojen nopeampi kirivaihe ajoittuu vuoteen 2025”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye