DNA Oyj

Yli tuhannen kilometrin työmatkapyöräily onnistui vain neljässä päivässä

Jaa
Vantaalainen Jukka Sinda pyöräili tällä viikolla yli tuhannen kilometrin mittaisen työmatkan Helsingistä Taivalkoskelle vain neljässä päivässä. Tempauksen tarkoitus oli kannustaa ihmisiä valitsemaan erilaisia tapoja työmatkojen kulkemiseen arjessa.
Jukka Sinda
Jukka Sinda

DNA:n some-asiakaspalvelun vetäjä Jukka Sinda pyöräili 23.–26.4. Helsingistä Taivalkoskelle Hämeenlinnan, Lahden, Jyväskylän ja Pietarsaaren kautta. Matkaa kertyi tarkalleen 1 071 kilometriä, eli keskimäärin 268 kilometriä päivässä. Perille Jukka saapui etuajassa jo myöhään torstai-iltana ja ehti näin suunnitellusti perjantain klo 10 palaveriin Taivalkosken toimistolle.

Matkan varrella Jukka pystyi myös hoitamaan työasioitaan, eli tervehtimään tiimiläisiään ja työkavereitaan DNA:n kaikissa asiakaspalvelutoimipisteissä ja raportoimaan matkan kulusta sosiaalisen median kanaviin.

– Toisen päivän 290 kilometrin mittainen pyöräilypäivä Keski-Suomen mäkisissä maastoissa ja sateisessa kelissä oli kova sekä fyysisesti että henkisesti. Työkavereiden tsemppaus auttoi eteenpäin ja toki myös matkan varrella kollegoiden ystävällisesti tarjoamat useat pizzakahvit, Jukka kertoo.

Viimeinen etappi Haapavedeltä Taivalkoskelle sujui arvioitua nopeammin.

– Tiet olivat sulat ja routavaurioita oli yllättävän vähän. Ihan oli ilo polkea! Iltaa kohti alkoi sade, joten piti olla tarkkana mahdollisen tien jäätymisen suhteen, Jukka selventää.

Jukalle työmatkapyöräily on aina ollut aikatauluista vapaa, terveellinen ja ympäristöystävällinen tapa kulkea. Koko DNA onkin tänä kesänä mukana Punaisen Ristin Ketjureaktiossa, jossa poljetaan rahaa hyväntekeväisyyteen.

– Moni on kysynyt, että mitä järkeä on polkea tuhannen kilometrin työmatka. Eihän siinä mitään järkeä olekaan, sillä yleensä hyödynnämme töissä etäkokoustamisen mahdollisuuksia. Tällä tempauksella halusin todistaa, että työmatkapyöräily on tahdosta kiinni ja monella meistä on kuitenkin mahdollisuus suoriutua työmatkoista muutenkin kuin autolla tai julkisilla.

Tonnin työmatka sujui ilman suurempia kommelluksia. Erikoisin takaisku oli eväänä olleessa pullapitkossa piileskellyt kova yllätys.

– Hampaasta taisi lohjeta palanen, joten kylmä viima tuntui ikävältä hampaaseen. Onneksi matka meni muuten hyvin ja turvallisesti, Jukka päättää.

Lisää tietoa:

Lisätietoja medialle:

DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Kuvat

Jukka Sinda
Jukka Sinda
Lataa
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2017 oli 886 miljoonaa euroa ja liiketulos 124 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,9 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA:n käyttämä 5G-verkko yltää nyt Etelä-Karjalassa liki joka kolkkaan11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n käyttämän 5G-verkon rakennustyöt Etelä-Karjalassa ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

DNA’s 5G network now reaches almost every corner of South Karelia11.4.2024 09:55:00 EEST | Press release

DNA’s 5G network in South Karelia now reaches nearly all parts of the region, and coverage of the population is approaching 100% based on residents’ location. At the national level, however, there are still regional variations in coverage, which is why the network is constantly being improved. In particular, DNA’s goal is to reinforce and increase geographic coverage. The 5G network has a theoretical coverage of around 96% of Finland’s population in more than 250 localities. The construction of 5G infrastructure also improves 4G connections.

DNA:n 5G-verkko yltää nyt Kanta-Hämeessä liki joka kolkkaan – ja paranee yhä11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n 5G-verkon rakennustyöt Kanta-Hämeessä ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan yhä jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye