Suomen 4H-liitto

Yli tuhat yhdeksäsluokkalaista oppi 4H-järjestön koulukiertueella metsien merkityksestä ilmastonmuutoksessa

Jaa
It´s about taimi -koulukiertueen tavoitteena on lieventää nuorten kokemaa ilmastoahdistusta kertomalla metsien roolista ja kestävien valintojen merkityksestä ilmastonmuutoksen hillinnässä. Nuorille kiertueella tehdystä kyselystä kävi ilmi, että he ovat huolissaan ilmastomuutoksesta ja pitävät aiheesta saatua tietoa tärkeänä.
It´s about taimi -koulukiertue vieraili muun muassa Virtain yhtenäiskoulussa. Kuva: Maarit Toroskainen, Virrat.
It´s about taimi -koulukiertue vieraili muun muassa Virtain yhtenäiskoulussa. Kuva: Maarit Toroskainen, Virrat.

4H-järjestön metsä- ja ilmastoaiheinen It’s about taimi -koulukiertue tavoitti vuoden 2021 koulukiertueella yli tuhat yhdeksäsluokkalaista. Koulukiertueella toteutetussa Kahoot-visassa 84 prosenttia vastanneista nuorista oli vähintään jonkin verran huolissaan ilmastonmuutoksesta. Oppitunneille osallistuneet nuoret kertoivat palautteissa oppineensa metsien roolista ilmastonmuutoksen hillinnässä ja esimerkiksi puupohjaisista materiaaleista, joilla voi korvata muovisia materiaaleja.

It´s about taimi -oppitunnilla kannustettiin nuoria pohtimaan itselleen ominaisia tapoja käsitellä ilmastonmuutosta. Nuoret pääsivät esimerkiksi tekemään oppitunnin yhteydessä omia metsä- ja ilmastoaiheisia meemejä.

It´s about taimi on yhdeksäsluokkalaisille suunnattu vuorovaikutuksellinen etäoppitunti, joka tarjoaa opetussuunnitelmaan pohjautuvaa laadukasta opetusta. Tavoitteena on, että jokainen It’s about taimi -oppitunnin käynyt nuori ymmärtää, kuinka puut toimivat hiilinieluina ja oppii, kuinka tehdä itse valintoja, jotka tukevat metsien kestävää käyttöä.

Tavoitteena tuoda nuorille ahdistuksen sijaan toivoa

Idea It´s about taimi -koulukiertueeseen syntyi 4H-järjestön Taimiteko-toiminnan kautta. Taimiteossa istutetaan uutta hiilinielua ja työllistetään nuoria. 4H tekee konkreettista työtä ilmaston hyväksi, mutta lisäksi ilmastotietoisuuden lisääminen nuorten keskuudessa on tärkeää. 

Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski uskoo, että tietoisuus metsien merkityksestä voi helpottaa nuorten ilmastoahdistusta.

"4H on tehnyt pitkäjänteistä työtä metsäkasvatuksen parissa. Haluamme tuoda nuorille ahdistuksen sijaan toivoa; lisätä nuorten tietoisuutta metsien roolista ilmastonmuutoksen hillinnässä ja lisätä ymmärrystä kestävien valintojen merkityksestä. It´s about taimi -koulukiertue on toteutettu siten, että ahdistavasta aiheesta voidaan viestiä nuorten näköisellä ja hauskallakin tavalla."

Valtakunnallinen It´s about taimi -koulukiertue vieraili noin 20 paikkakunnalla vuoden 2021 aikana.

Koulukiertueen lisäksi It´s about taimeen toteutettiin kampanja, jossa ilmastotietoutta tuotiin kaikkien saataville www.itsabouttaimi.fi -sivuston kautta sekä sosiaalisessa mediassa. Metsä- ja ilmastoaiheesta kuulivat vajaa 200 000 katsojaa somen kautta tehtyjen yhteistöiden kautta.

It´s about taimi -hanketta rahoittavat Suomen Metsäsäätiö ja Metsämiesten Säätiö. Yhteistyökumppanina toimii PEFC Suomi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:


Aino Heininen
viestinnän asiantuntija, Suomen 4H-liitto
It´s about taimi -projektipäällikkö
p. 0447830323
aino.heininen@4h.fi

Kuvat

It´s about taimi -koulukiertue vieraili muun muassa Virtain yhtenäiskoulussa. Kuva: Maarit Toroskainen, Virrat.
It´s about taimi -koulukiertue vieraili muun muassa Virtain yhtenäiskoulussa. Kuva: Maarit Toroskainen, Virrat.
Lataa
It´s about taimi on yhdeksäsluokkalaisille suunnattu metsä- ja ilmastoaiheinen koulukiertue.
It´s about taimi on yhdeksäsluokkalaisille suunnattu metsä- ja ilmastoaiheinen koulukiertue.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen 4H-liitto
Suomen 4H-liitto
Karjalankatu 2 A
00520 Helsinki

https://www.4h.fi

4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö. 

Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.

4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 200 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 45 000 jäsentä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto

Vuoden 4H-yrittäjä Mandi Koskela, 14, loi tankotanssiharrastuksestaan menestyvää liiketoimintaa26.3.2024 07:58:00 EET | Tiedote

Valtakunnallisessa Vuoden 4H-yritys -kilpailussa palkitaan vuosittain menestyviä nuoria 4H-yrittäjiä. Tankotanssiharrastuksestaan monipuolista liiketoimintaa tehnyt ranualainen Mandi Koskela nousi tuomariston suosikiksi nuorempien sarjassa 4H-yrityksellään MandiKo. Vanhempien sarjan voittajaksi nousi ylöjärveläinen 4H-yritys Nuppula. 19-vuotias Elsa Tabell otti riskin laajentaessaan yritystoimintaansa perustamalla Nuppula pop-upin vanhaan rintamamiestaloon. Kilpailussa jaettiin lisäksi toinen ja kolmas sija molemmissa sarjoissa.

Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä19.3.2024 08:03:00 EET | Tiedote

4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten 4H-stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 14 valtakunnallista stipendiä jaetaan Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä tiistaina 2.4. kello 14.30. Media on tervetullut tilaisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye