Kustannusosakeyhtiö Otava

Ylistetyn kirjailijaduon palkittu romaani yhteiskunnan ulkopuolelle työntämien ihmisten kohtaloista julkaistaan suomeksi

Jaa
Väärä aika on omalaatuinen ja kirjallisesti kovatasoinen jännitysromaani, joka oli ehdolla Ruotsin dekkariakatemian vuoden parhaaksi jännitysromaaniksi. Teos ilmestyy suomeksi toukokuun alussa. Nimimerkin Erik Axl Sund takana on kaksi ruotsalaiskirjailijaa, Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist.

Ampumistapaus huumeidenkäyttäjien asuinsijoilla ja pieni lapsi joutuu elämään vailla turvaa. Nuori tyttö, joka on matkustanut salaa Pohjois-Ruotsissa Tukholmaan, sekä tarina 1800-luvulla kurjuudessa eläneestä Stinasta. Eri henkilöt ja tapahtumat alkavat kiertyä samaan kauheaan ja väkivaltaiseen mysteeriin, jossa niin ihmisten kuin yhteiskunnan julmuus painavat heikoimmat alas.

Erik Axl Sundin romaani tutkii loisteliaan kipeästi, mitä tapahtuu kun rikomme meille määrätyt roolit, ajan ja paikan jossa elämme. Se on ylivertainen osoitus Varistyttö-kirjoillaan koko genren uudistaneen tekijäduon kirjallisesta nerokkuudesta.

Väärä aika ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Raiko Häyrisen lukemana äänikirjana. Teoksen on suomentanut Kari V. Koski. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 5.5.

PDF-vedokset ja haastattalupyynnöt: ilmo.muuronen@otava.fi 

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Shelley Readin menestysromaani Minne virta kuljettaa on rakkauskirje luonnolle ja ylistys äidinrakkaudelle – kirjailija haastateltavissa Helsingissä 7.–8.6.30.5.2023 13:58:29 EEST | Tiedote

Amerikkalaisen Shelley Readin Minne virta kuljettaa -esikoisromaanin oikeudet on myyty peräti 29 maahan. Teos on vavahduttava kuvaus naisten ja alkuperäiskansojen kaltoinkohtelusta ja sydämen särkevä, vangitseva kertomus nuoren naisen sinnikkyydestä – kaikista niistä suunnista, joita elämä voi ottaa. Shelley Readilla on ehkä hieman yllättäen Suomi-kontakti! Kirjailija saapuu tänne taas kesäkuun alussa ja on myös haastateltavissa Helsingissä 7.–8.6.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme