Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Ylityökielto näkyy puuttuvina vuoroina metro- ja raitioliikenteessä

Jaa
Metro- ja raitioliikenteessä jää aikataulunmukaisia lähtöjä ajamatta maanantaista 5.2. alkaen Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n jäsenilleen asettaman ylityö- ja vuoronvaihtokiellon vuoksi. Valtaosa metrojunan- ja raitiovaununkuljettajista on JHL:n jäseniä.
Metro- ja raitioliikenteessä  ei pystytä paikkamaan sairaspoissaoloja ylitöillä. Kuva: HKL/Miska Engström
Metro- ja raitioliikenteessä ei pystytä paikkamaan sairaspoissaoloja ylitöillä. Kuva: HKL/Miska Engström

Kielto tarkoittaa raideliikenteessä esimerkiksi sitä, että ne raitio- ja metroliikenteen lähdöt jäävät ajamatta, joissa sairastuneiden kuljettajien tilalle ei riitä varakuljettajia. Lisäksi varakuljettajan puuttumisen takia pois liikenteestä jäävät vaunut on siirrettävä varikolle ennen kuin vaunu jäisi ilman kuljettajaa ja haettava taas takaisin varikolta, kun vaunuun riittää kuljettaja. Yksittäisen kuljettajan puuttuminen kertautuu siis useisiin lähtöihin. Vuoronvaihtokiellon vuoksi mahdollisuudet vaikuttaa siihen, mitkä lähdöt jäävät ajamatta, ovat rajalliset.

  • Osa sairauspoissaoloista paikataan ylitöillä ja ylitöiden ollessa poissa keinovalikoimasta kaikkia sairauspoissaoloja ei pystytä paikkaamaan. Ylityökiellon lisäksi voimassa on JHL:n asettama vuoronvaihtokielto, jonka vuoksi työvuorojen vaihtamisella tai muilla työnantajan toimilla ei valitettavasti ole juuri mahdollista pienentää matkustajille aiheutuvia haittoja, kertoo HKL:n liikennöintiyksikön johtaja Arttu Kuukankorpi.

Ajamatta jäävien lähtöjen määrä vaihtelee päivittäin kuljettajatilanteen mukaan. Ajamatta jäävät ne lähdöt, joiden kuljettaja sairastuu ja joihin ei riitä varakuljettajaa, joten suurin osa ajamattomista lähdöistä selviää vasta samana tai edellisenä päivänä. Ajamatta jäävien lähtöjen linjat määräytyvät sen mukaan, mitä linjoja ja lähtöjä sairastunut kuljettaja olisi ajanut.

Erityisesti metroliikenteessä ajetaan osa liikennöintipäivän vuoroista muutoinkin ylitöinä, sillä kuljettajatarve on ollut odotettua suurempi mm. laajentuneen metroliikenteen vaatiman ennakoitua isomman kuljettajamäärän vuoksi.

HKL kouluttaa uusia metrojunankuljettajia jatkuvasti. Edellinen kuljettajakurssi valmistui tammikuussa, seuraava on jo käynnissä ja kevään kurssille haetaan parhaillaan oppilaita.

  • Metroliikenteessä varakuljettajia on tällä hetkellä vähän, joten ylityökielto näkyy väistämättä ajamattomina lähtöinä, pahoittelee Kuukankorpi.

HKL ja HSL tiedottavat liikennemuutoksista ja ajamatta jäävistä lähdöistä HSL:n poikkeusinfon kautta. Lisäksi tehdään kuulutuksia asemille tarpeen mukaan. HKL pahoittelee työtaistelutoimenpiteestä matkustajille aiheutuvaa haittaa.

JHL ilmoitti torstaina kunta-alaa koskevasta ylityökiellosta, joka alkaa maanantaina 5.2.2018 klo 6.00. Kielto on voimassa toistaiseksi. Kiellon taustalla ovat meneillään olevat kunta-alan työehtosopimusneuvottelut.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

HKL, liikennöintiyksikön johtaja Arttu Kuukankorpi, p. 040 505 2226
Ajankohtaiset liikennetiedotteet HSL:n sivuilla www.hsl.fi

Kuvat

Metro- ja raitioliikenteessä  ei pystytä paikkamaan sairaspoissaoloja ylitöillä. Kuva: HKL/Miska Engström
Metro- ja raitioliikenteessä ei pystytä paikkamaan sairaspoissaoloja ylitöillä. Kuva: HKL/Miska Engström
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 55250
00099 Helsingin kaupunki

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/

HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä. HKL – kaupungin paras liike.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Lakko pysäyttää raitio- ja metroliikenteen ja sulkee metroasemat ja osin lippuhallit 14.-15.2.13.2.2024 10:10:28 EET | Tiedote

Poliittinen lakko pysäyttää kaiken Kaupunkiliikenne Oy:n liikennöimän raitio-, pikaraitio- ja metroliikenteen keskiviikkona ja torstaina 14.-15.2. Lisäksi metroasemat pysyvät suljettuina lukuun ottamatta osaa niistä metroasemien lippuhalleista, joissa on liiketiloja. Liikenne keskiviikkona ajetaan normaalisti liikennöintivuorokauden loppuun asti. Lakoilla ja mahdollisella lumisateella saattaa olla vaikutuksia myös perjantain liikenteen aloitukseen raitio- ja pikaraitotieliikenteessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye