Kiinteistömaailma

Ylivirittyneestä myyjän markkinasta kohti normaalimpaa asuntokauppaa

Jaa
Kiinteistömaailman Pulssi 2.7.2021

Suomen suurin kiinteistönvälittäjä Kiinteistömaailma teki kesäkuussa 2021 yhteensä 1100 käytettyjen ja uusien asuntojen sekä kiinteistöjen kauppaa. Käytettyjen kohteiden kaupassa päättynyt kesäkuu oli paras kesäkuu viiteen vuoteen, mutta uudiskohteissa jäätiin muutamia kymmeniä kauppoja viime vuoden kesäkuun luvuista. ”Pula myytävistä kohteista näyttää olevan helpottamassa monin paikoin. Kauppa käy edelleen hyvin, ja myynnissä olevien kohteiden määrän kasvu tullee tasapainottamaan tilanteita lähikuukausina”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n data-analyytikko Tony Korkala.

Kiinteistömaailman asuntomyymälät tekivät kesäkuussa 1039 käytettyjen sekä 61 uudiskohteiden kauppaa, yhteensä siis 1100. Käytetyissä asunnoissa ja kiinteistöissä määrä on samaa tasoa edellisvuoden kesäkuun kanssa, jolloin kauppoja tehtiin 1033 kappaletta; uudiskohteissa edelliskesäkuun 92 kaupan lukuihin ei nyt ylletty.

”Asuntokaupan poikkeuksellisen vilkas kausi alkoi viime vuoden kesäkuusta huipentuen syksyn ja talven jälkeen kevään huippukuumiksi kuukausiksi, joita leimasi selkeä ylikysyntä monenlaisista kohteista. Nyt vaikuttaa, että olemme siirtymässä normaalimpiin olosuhteisiin, joissa ostajalla on enemmän harkinnanvaraa ja -aikaa päätöksilleen. Kohteita on monin paikoin paremmin tarjolla, mikä rauhoittanee keväällä paikoin kiivaaksikin käynyttä kilpailua”, Korkala kuvaa.

Siirtymän tasapainoisempaan asuntokaupan tilanteeseen Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä näkee ainoastaan positiivisena asiana.

”Yksittäiset myyjäasiakkaat saattoivat viime kevään kauppatilanteissa saada kannaltaan poikkeuksellisen onnistuneita lopputuloksia, mutta kokonaiskuvassa on yleinen etu, että kohteita on aiempaa paremmin tarjolla, eikä liian vähistä vaihtoehdoista käydä yhtä kovaa kisaa”, Kyhälä toteaa.

Pääkaupunkiseudulla kasvun veturi oli ennen muuta Espoo, jossa kaupaksi kävivät hyvin kaikentyyppiset asunnot. Vantaalla edellisvuoden vastaavaa kautta aktiivisempaa kauppa oli ennen muuta kerrostaloissa. Myös Länsi- ja Sisä-Suomessa kauppa kehittyi suhteessa parhaiten kerrostaloasunnoissa; Itä-Suomessa puolestaan omakoti- ja rivitaloasunnoissa.


Lisätiedot:

Tony Korkala, data-analyytikko, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 3070 361
Risto Kyhälä, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0400 998800
Taina Mustamo, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 4240045

Kiinteistömaailman kuvapankki: https://www.kiinteistomaailma.fi/kuvapankki

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistömaailma
Kiinteistömaailma
Unioninkatu 30
00100 HELSINKI

info@kiinteistomaailma.fihttps://www.kiinteistomaailma.fi

Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.

Suomessa Kiinteistömaailma on maan suurimpiin kuuluva kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 500 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.

Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma

Kiinteistömaailman vuosi 2023 ja näkymät alkaneeseen vuoteen 2024: Kiinteistömaailma vahvisti asemiaan poikkeuksellisissa markkinaoloissa5.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Kiinteistömaailma-ketjuun ja -konserniin kuuluvat yhtiöt tekivät vuonna 2023 Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa yhteensä 50 miljoonan euron liikevaihdon hoitamalla yhteensä reilut 12 200 välitystoimeksiantoa (v. 2022: 62 milj. euroa ja 14 300 toimeksiantoa). Niiden lisäksi Kiinteistömaailmaan kuuluva Ober-Haus hoiti lähes 15 000 arviointitoimeksiantoa Baltian maissa. ”Kiinteistömaailma vahvisti asemiaan poikkeuksellisen haastavissa markkinaoloissa ja kasvatti markkinaosuuttaan suomalaisessa kiinteistönvälityksessä”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n ja Ober-Haus A/S:n hallituksen puheenjohtaja Risto Kyhälä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye