ELY-keskukset

Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankkeiden valtakunnallinen avustushaku avautuu

Jaa
Avustusta alueellisesti ja valtakunnallisesti merkittäville ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankkeille voi hakea Keski-Suomen ELY-keskuksesta 18.10.–30.11.2022. Avustushaun erityisteemana on tänä vuonna elävä kulttuuriperintö. Avustusta voi hakea myös muita teemoja käsitteleville hankkeille. Haku on valtakunnallinen.

Avustusta myönnetään kokeilu- ja kehittämishankkeille. Sitä voivat hakea yhdistykset, järjestöt ja muut yhteisöt kuten oppilaitokset, yritykset ja kunnat. Avustettavan hankkeen on edistettävä kestävää kehitystä, kulttuuriympäristön vaalimista tai muuta ympäristökasvatusta ja -valistusta. Ekologisen kestävyyden näkökulman tulee olla hankkeessa keskeinen, vaikka se edistäisi kestävää kehitystä laajemminkin. Avustukset ovat ympäristöministeriön hallinnonalan harkinnanvaraisia erityisavustuksia.

Teemana elävä kulttuuriperintö

Haun erityisteemana on elävä kulttuuriperintö. Elävällä perinnöllä tarkoitetaan aineetonta kulttuuriperintöä kuten tapoja, taitoja ja tarinoita. Luontoon liittyvää elävää perintöä ovat esimerkiksi luontosuhde, jokamiehenoikeudet, marjastus ja sienestys. Kulttuuriympäristöön liittyvää elävää perintöä taas ovat muun muassa rakennusten, pihojen ja maisemien hoitoon sekä hyödyntämiseen liittyvät tavat ja taidot.

Myös teemaan liittyvissä hankkeissa tulee olla mukana ekologisen kestävyyden päämäärä. Elävään perintöön liittyvä ympäristökasvatus- tai -valistushanke voi esimerkiksi vahvistaa ja levittää jotain kulttuuriperinnön ilmentymää tai lisätä sen arvostusta. Hanke voi myös johdatella kulttuuriperintöä kestävämpään suuntaan esimerkiksi herättämällä keskustelua tai tuomalla esiin tapoja, joilla kulttuuriperintö voisi kehittyä ottaen huomioon tämän päivän ekologiset haasteet.

Hakija: huolehdi tarvittaessa valtuutuksesta

Suosittelemme hakemaan avustusta Aluehallinnon asiointipalvelun kautta. Se on sähköisen asioinnin alusta, jonne kirjaudutaan vahvan tunnistautumisen kautta. Asiointipalvelussa hakemuksen voi tallentaa luonnoksena ja palata myöhemmin täydentämään sitä.

Henkilön, joka täyttää avustushakemuksen, on todennettava, että hänellä on oikeus asioida hakijaorganisaation puolesta. Jos hakijalla on yksin organisaation nimenkirjoitusoikeus, järjestelmä tunnistaa tämän. Muussa tapauksessa suosittelemme käyttämään haussa suomi.fi-valtuuksia. Valtuuksilla organisaatio määrittelee, keillä on valtuudet toimia organisaation nimissä erilaisissa asioissa. Organisaatio voi myös kesken hankkeen antaa valtuuksia uusille henkilöille tai poistaa valtuuksia. Tämä helpottaa asiointia tilanteissa, joissa hanketta hoitava henkilö organisaatiossa vaihtuu. Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen avustusten hakemisessa käytettävä suomi.fi-valtuusryhmä on ”Ympäristöön liittyvien valtionavustusten hakeminen”. Valtuudet kannattaa hoitaa kuntoon hyvissä ajoin ennen kuin avustuksen hakuaika päättyy.

Asiointioikeuden voi todentaa myös hakemuksen liitteeksi skannatulla valtakirjalla. Valtakirja on liitettävä mukaan myös, jos hakemus tehdään tulostettavalla lomakkeella.

Lisätietoja:

Avustuksesta: https://www.ely-keskus.fi/avustukset-ymparistokasvatus

Suomi.fi-valtuuksista: https://www.suomi.fi/valtuudet

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen
p. 0295 024 669
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
(ei tavoitettavissa 19.-21.10.)

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Nya undantagslov har beviljats för att fördriva vitkindade gäss från åkrar17.4.2024 14:10:06 EEST | Tiedote

NTM-centralen i Egentliga Finland har föregående vecka beviljat 15 undantagslov för att fördriva vitkindade gäss från åkrar i syfte att förhindra allvarliga skador på gröda. Undantagsloven omfattar 54 gårdar, vilka befinner sig främst i Norra Karelen. Enligt undantagsloven får vitkindande gäss får fördrivas med oskadliggörande metoder. Under vårflytten är det förbjudet att använda högljudda fördrivningsmetoder så som smällpatroner för att trygga häckningsfreden.

Valkoposkihanhien pelloilta karkottamiseen on myönnetty uusia poikkeuslupia17.4.2024 14:10:06 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus on viime viikolla myöntänyt 15 poikkeuslupaa valkoposkihanhien karkottamiseen pelloilta vakavien viljelyvahinkojen estämiseksi. Luvat koskevat 54 tilaa, jotka sijaitsevat pääosin Pohjois-Karjalassa. Poikkeusluvilla valkoposkihanhia saa karkottaa niitä vahingoittamattomilla menetelmillä. Kevätmuuttokaudella kovaäänisten karkotuskeinojen kuten paukkupatruunoiden käyttö on kielletty lintujen pesimärauhan turvaamiseksi.

Genomförandet av Skärgårdshavsprogrammet påskyndas i pilotområden16.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Avrinningsområdena till Aura å och Pemar å samt Kimitoön med omgivande havsområden har valts som pilotområden för Skärgårdshavsprogrammet. Syftet med Skärgårdshavsprogrammet är att minska näringsbelastningen på Skärgårdshavet och få bort jordbruket i Skärgårdshavets avrinningsområde från listan över de värsta belastningskällorna för Östersjön, som upprätthålls av kommissionen för skydd av Östersjöns marina miljö.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye