KOVA ry

Ympäristövastuullisuusteot arkipäivää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöissä

Jaa
Vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöt tekevät aktiivista ympäristövastuullisuustyötä.

Tänään 16.4.2021 kevätkokoukseensa kokoontuneet Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenet muistuttavat vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen tekemästä monipuolisesta ympäristövastuullisuustyöstä. KOVAn jäsenillä vastuullisuustyö on itsestään selvä osa toimintaa.

KOVA selvitti jäseniltään loppuvuonna 2020 kanssa niiden tekemää ympäristövastuullisuustyötä. Kysely toteutettiin yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa. KOVAn jäsenistä 70 prosenttia tekee erikseen raportoitavaa vastuullisuustyötä. Vastuullistyö keskittyy yhtiöissä vastuullisuuden kaikkiin kolmeen näkökulmaan, ympäristö-, sosiaaliseen ja taloudelliseen vastuullisuuteen.

Yli puolelle KOVAn jäsenistä yhtiön omistaja, yleensä kunta, asettaa tavoitteita vastuullisuustyölle. Useimmiten tavoitteet liittyvät kunnan tekemiin omiin sitoumuksiin, esimerkiksi päästövähennystavoitteisiin. Onkin luontevaa, että koska kuntien omistavat vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöt ovat merkittäviä kiinteistöjenomistajia, on niillä tällöin keskeinen rooli kuntien itselleen asettamiin tavoitteisiin pääsemisen mahdollistamisessa. Lähes puolet KOVAn jäsenistä on mukana kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksen mukaisessa vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelmassa (VAETS).

Peruskorjausten yhteydessä kaksi kolmasosaa KOVAn jäsenistä parantaa kohteiden energiatehokkuutta merkittävästi määräyksiä paremmaksi ainakin osassa peruskorjauskohteita. Neljännes KOVAn jäsenistä parantaa aina energiatehokkuutta merkittävästi määräyksiä enemmän. KOVAn jäsenet toteuttavat omistamansa kiinteistökannan energiatehokkuuden parantamista monin eri keinoin. Useimmin toteutettuja toimia ovat aiempaa ympäristöystävällisempään lämmitykseen siirtyminen kiinteistöissä, kiinteistöjen eristysten lisääminen, erilaisten antureiden asentaminen huoneistoihin ja automaation lisääminen.

KOVAn jäsenistö kannustaa aktiivisesti myös asukkaita erilaiseen vastuullisuustyöhön. Lähes kaikki jäsenet aktivoivat tai kannustavat asukkaita vaikuttamaan eri tavoilla omalla toiminnallaan kulujen pienentämiseen. Asukkaat voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa esimerkiksi vedenkulutukseen.

Vastuullisuustyö tulee entistä tärkeämmäksi

Vastuullisuustyö muuttuu myös kiinteistöalalla koko ajan tärkeämmäksi. Paitsi asukkaat asiakkaina, myös omistajat edellyttävät kasvavissa määrin vastuullistyön lisäämistä ja toiminnan ympäristövaikutusten minimointia.

KOVAn jäsenistö on vahvasti lisäämässä eri keinoin vastuullisuustyötään. Vastuullisuustyötä aiotaan lisätä kaikilla osa-alueilla, mutta kuitenkin erityisesti ympäristövastuullisuus on osa-alue, jolla KOVAn jäsenet aikovat tehdä tulevaisuudessa nykyistä enemmän toimenpiteitä. Kiinteistöjen energiatehokkuutta aiotaan parantaa, energian käyttöä vähentää, huoneistokohtaista mittarointia lisätä ja jätteiden lajittelua parantaa. Lisäksi osa jäsenistä aikoo ottaa käyttöön raportointistandardeja tai ympäristöohjelmia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

KOVA ry
KOVA ry
Yliopistonkatu 5
00100 Helsinki

https://www.kovary.fi

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.

KOVAlla on 133 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä yli 330 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 130 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista, noin 75 prosenttia kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2024 yhteensä yli 6 000 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.

KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KOVA ry

Eetu Kauria KOVA ry:n ekonomistiksi3.4.2024 07:45:00 EEST | Tiedote

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n ekonomistiksi on valittu kauppatieteiden maisteri Eetu Kauria. Hän aloittaa tehtävässään 22.4.2024. Kauria on viimeistelemässä kauppatieteiden väitöskirjaansa Turun yliopistossa, jossa hän on myös tehnyt opetustyötä. Hän väittelee kesällä 2024. Kaurian väitöskirja on artikkelikokoelma, jossa asuntomarkkinoihin liittyvät kysymykset ovat keskiössä.

KOVA: Pitkäjänteisyyttä asuntopolitiikkaan – uudistamista myös Ara-järjestelmään13.3.2024 13:59:05 EET | Tiedote

Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen asettama, KTT Markus Lahtisen puheenjohtama selvitysryhmä luovutti tänään 13.3.2024 ministerille Julkisesti tuetun asuntotuotannon merkitys ja kehittäminen 2020-luvulla -raportin. Selvitysryhmän tehtävänä oli arvioida valtion tukeman asuntotuotannon kehittämistarpeita ja Valtion asuntorahaston käyttötarkoitusta ja roolia asuntopolitiikassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye