Keskuskauppakamari

Yrittäjän päivä innostaa ja rohkaisee nuoria yrittäjyyteen

Jaa

Yrittäjän päivää vietetään torstaina 5.9.2019 jo 22. kerran. Tänä vuonna päivä keskittyy yrittäjyyskasvatukseen: kuinka nuoria innostetaan ja rohkaistaan yrittäjyyteen. Tapahtumien pääpaikka on Tampere.

Tämä on ainutlaatuinen tapahtumakokonaisuus, koska päivä jakaantuu kahteen eri osioon, toiminnalliseen tapahtumaan nelosluokkalaisille ja perinteiseen iltajuhlaan. Polku yrittäjyyteen -lastentapahtumaan kutsuttiin Tampereen kaupunkiseudun neljänsiä luokkia, ja paikat täyttyivät muutamassa tunnissa. Mukaan on tulossa kymmenen luokkaa eli noin 250 alakoululaista”, kertoo tapahtuman projektipäällikkö Jenna Tuominen Tampereen kauppakamarista. Kauppakamarit ovat tänä vuonna tapahtuman pääjärjestäjiä. 

Polku yrittäjyyteen -tapahtuman toimintaradalla on paljon yrittäjyyteen, yritteliäisyyteen sekä omaan aktiivisuuteen kannustavaa puuhaa.  

”Radalla on tehtäviä kymmenellä eri pisteellä. Tehtävät voivat liittyä esimerkiksi kiertotalouteen, tuotteiden "tuunaamiseen", äänestämiseen tai oman yrityksen perustamiseen. Lisäksi YES Caféssa YES-verkosto jakaa opetushenkilöstölle vinkkejä yrittäjyyskasvatukseen”, kertoo Tuominen. 

Polku yrittäjyyteen -tapahtumaa voi seurata myös suorana Yle Areenasta  https://areena.yle.fi/1-50270466. 

Yrittäjän päivänä eri puolilla maata kuntien, yrittäjien, järjestöjen ja oppilaitosten tilaisuuksissa juhlistetaan suomalaista yrittäjyyttä. Yrittäjän päivätavoitteena on kertoa yrittäjyyden merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa, nostattaa sen arvostusta ja saada nuoret innostumaan yrittäjyydestä. 

Yrittäjän päivän taustavoimana on Yrittäjän Päivä -säätiö, jossa ovat edustettuina elinkeinoelämän järjestöt ja toimijat. Säätiön puheenjohtajana toimii yrittäjäneuvos Riitta Antinmäki. Hänen aloitteestaan Helsingin Kamppiin Narinkkatorille saatiin Yrittäjäpatsas vuonna 2006. 

 ”Minusta on mahtavaa, että nuorille on nykyään tarjolla paljon vaihtoehtoja yrittäjyyteen jo alakoulusta lähtien. Yhteistyö koulujen, kuntien ja yrittäjyyskasvatuksen eri toimijoiden välillä on tärkeää, ja toivon että yhteistyö syvenee tulevina vuosina entisestään. On hienoa, että tämän vuoden pääjuhlan teemaksi nousi yrittäjyyskasvatus ja että juhlan eri osa-alueiden suunnittelussa ja tuotannossa on myös ollut mukana innokkaita ja taitavia nuoria yrittäjänalkuja”, Antinmäki sanoo.  

Lisätietoja Yrittäjän päivän viettämisestä ja sen merkityksestä:
Yrittäjäneuvos Riitta Antinmäki, puh. 0500 311 711, riitta.antinmaki@htf.fi

Lisätietoja Yrittäjän päivän 5.9.2019 pääjuhlasta:
Toimitusjohtaja Antti Eskelinen, Tampereen kauppakamari, puh. 050 65569, antti.eskelinen@tampereenkauppakamari.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari työskentelee valtakunnallisesti elinkeinoelämän hyväksi, elinvoimaisen Suomen puolesta. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamari: Neljäsosa yrityksistä uskoo Brexitin vaikuttavan liiketoimintaan16.10.2019 07:00:00 EESTTiedote

Kauppakamareiden tuoreen kyselyn mukaan jopa 26,5 prosenttia suomalaisyrityksistä ilmoittaa Britannian mahdollisen EU-eron vaikuttavan suoraan niiden liiketoimintaan. Vastaavasti 48,4 prosenttia yrityksistä on sitä mieltä, ettei Brexitillä ole vaikutusta niiden toimintaan. Peräti 25,1 prosenttia yrityksistä ei kuitenkaan vielä osaa sanoa, vaikuttaako Brexit niiden liiketoimintaan. Keskuskauppakamari onkin huolestunut epävarmojen yritysten näin suuresta määrästä.

Suomen pitäisi ottaa Virosta mallia startup-yritysten toimintaedellytysten kehittämiseen2.10.2019 10:03:41 EESTTiedote

Startup-yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi Suomi voisi ottaa monessa asiassa esimerkkiä Virosta, sanoo Keskuskauppakamarin lakimies Erkko Meri. Viro on ollut viime vuosina useissa kansainvälisissä vertailuissa Suomen yläpuolella, kun arvioitavana on ollut, mikä Euroopan maa on paras kasvuyritysten toiminnan näkökulmasta. Ei ole sattumaa, että Viro on kärkisijoilla myös tarkasteltaessa startup-yritysten määrää suhteessa väkilukuun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme