Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Hyvä, että kustannustukea uudistetaan – hallituksen esityksessä kuitenkin korjattavaa

Jaa

Suomen Yrittäjät on tyytyväinen, että hallitus on aikeissa jakaa uudestaan kustannustukea koronakriisistä kärsiville yrityksille. Hallituksen esityksessä on muutamia kohtia, joita on korjattava. - On kohtuutonta, jos ei saa tukea ja mahdollisesti ajautuu konkurssiin siksi, että toimialaluokka on väärä, pääekonomisti Mika Kuismanen nostaa esimerkin.

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen. Kuva: Markus Sommers. Kuva median vapaasti käytettävissä.
Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen. Kuva: Markus Sommers. Kuva median vapaasti käytettävissä.

Hallitus lanseerasi alkukesästä yrityksille yleisen kustannustuen, jotta ne selviytyisivät yli koronakriisin. Tuen hakuaika päättyi elokuun lopussa. Suomen Yrittäjät on vaatinut tuen jatkamista ja korjaamista. Nyt hallitus on tekemässä niin. Lausuntokierros hallituksen lakiesityksestä päättyy tänään 21.10.2020.

- Hyvä, että yritysten hätään ollaan vastaamassa, pääekonomisti Mika Kuismanen sanoo.

Suomen Yrittäjät esittää joitakin muutoksia, joiden avulla tuki toimisi paremmin.

Toimiala otettava huomioon, kun tukijakso määritellään

Yrittäjien mukaan tukijakson ajankohdan määrittämisessä pitää ottaa huomioon toimialakohtaiset erot.

- Osalla toimialoista - esimerkiksi osa tapahtuma-alasta - kesäkuukaudet muodostavat merkittävän osan vuosittaisesta liikevaihdosta, mutta rajoitusten takia toiminnan järjestäminen oli viime kesänä mahdotonta. Toisaalta taas koronan toisen aallon takia osalla yrityksistä esimerkiksi loka- ja marraskuu tulevat olemaan vaikeita, eivät niinkään kesäkuukaudet, Kuismanen avaa yritysten korona-arkea.

- Siksi ei ole järkevää määrätä tiukkaa yhtenäistä tukikautta.

Tukikauden pituudeksi ehdotettu kaksi kuukautta on Yrittäjien mukaan perusteltu, mutta yritykselle tulee antaa mahdollisuus valita kahden kuukauden tukijakso alkaen 1.6.2020 ja päättyen viimeiseen teknisesti mahdolliseen päivämäärään, esimerkiksi marraskuun loppuun.

Liikevaihdon vertailuajankohdaksi pitää Yrittäjien mukaan määrittää tukikautta vastaava ajankohta vuonna 2019. Toukokuun alussa 2019 tai sen jälkeen perustetulle yritykselle vertailujakso olisi yrityksen valinnan mukaan tukikautta vastaava ajankohta vuonna 2019 tai 1.1. - 28.2.2020

Liikevaihdon minimiraja poistettava ja alaraja laskettava 1000 euroon

Ehdotus liikevaihdon minimirajan (20 000 euroa) poistamisesta on Yrittäjien mukaan perusteltu. Hyväksyttävän tuen alaraja on laskettava 1000 euroon.

- Näin taataan se, että kustannustuki saavuttaa myös sitä eniten tarvitsevat yritykset. Tukeen pitää olla oikeutettu, vaikka osakepääomasta on jäljellä 25 prosenttia, Kuismanen sanoo.

Kriisin ensimmäisessä kustannustukimuodossa osakepääomasta piti olla jäljellä 50 prosenttia.

- Jos hyväksyttävän tuen alarajaa ei lasketa 1000 euroon, yksinyrittäjätuki on aivan ehdottomasti lanseerattava uudelleen, Kuismanen vaatii.

- Tuen rajaaminen toimialakohtaisesti on osoittautunut hankalaksi. On totta, että ilman toimialarajausta tuen kohdentumisen tarkkuus kärsii. Olennaista on kuitenkin se, että yrityksen, jonka liikevaihto on laskenut yli 20 prosenttia koronakriisin takia, tulisi olla kustannustuen piirissä.

Kuismasen mukaan on huomattava, että yrityksen toiminta on voinut muuttua paljon siitä, kun toimialaluokka on päätetty, eikä sitä ole pidetty ajan tasalla.

- On kohtuutonta, jos ei saa tukea ja mahdollisesti ajautua konkurssiin siksi, että toimialaluokka on väärä.

Yläraja nostettava 750 000 euroon

Kustannustuen yläraja tulee Yrittäjien mukaan korottaa 750 000 euroon ja Business Finland- ja Ely-tukien yhteensovittamisesta luopua.

- Kuitenkin niin, että EU:n tilapäisten valtiontukisääntöjen mukaan COVID-19-tukien yhteismäärä ei ylitä 800 000 euron enimmäismäärää yritystä kohden eikä muodostu ylikompensaatiota, Kuismanen tarkentaa.

Eri yhtiömuodot ansaitsevat yhdenvertaisen kohtelun

Ensimmäinen kustannustuki ei Yrittäjien mukaan ottanut riittävästi huomioon yritysten erilaisuutta.

- Hyvässä tukijärjestelmässä eri yhtiömuotoja ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan. Myös ammatinharjoittajien palkkakustannukset tulee saattaa tuessa huomioitavaksi aivan kuten yhtiömuotoisen yrittäjän palkat, Kuismanen vaatii.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen. Kuva: Markus Sommers. Kuva median vapaasti käytettävissä.
Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen. Kuva: Markus Sommers. Kuva median vapaasti käytettävissä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2019 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 380 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 59 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yle, EK ja markkinatalous23.11.2020 12:58:05 EETBlogi

On syntynyt jonkin verran keskustelua, kun Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila on ehdolla työnantajaliitto Paltan hallituksen puheenjohtajaksi. Siinä roolissa hän on myös tullut valituksi Elinkeinoelämän EK:n hallitukseen ja työvaliokuntaan. (---) Jokainen järjestö valitsee tietenkin itse hallintonsa. Entisenä mediajohtajana ja nykyisenä elinkeinoelämän järjestöjohtajana haluan todeta asiasta muutaman näkökulman yrittäjyyden näkökulmasta, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kirjoittaa Yrittäjän puolella -blogissaan.

Yrittäjät: Kuntien korvattava suojautumisen kustannukset yksityisille palveluntuottajille20.11.2020 06:56:00 EETTiedote

- Valtio on luvannut korvata täysimääräisesti kunnille koronapandemiasta aiheutuneet lisäkustannukset. Korvausten ansiosta monen kunnan ennustettu tilinpäätöksen alijäämä muuttuu jopa ylijäämäksi. On hämmästyttävää, että kunnat eivät kuitenkaan ole maksaneet alihankkijoilleen niille kuuluvaa osuutta koronaviruksen aiheuttamista lisäkustannuksista, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala ihmettelee.

KORJATTU TIEDOTE, KORJAUS INGRESSISSÄ: Yrittäjägallup: Yritysten yleistilanne parantunut aavistuksen12.11.2020 14:25:53 EETTiedote

Yritysten yleistilanne on hieman korjautunut, kertoo Yrittäjägallup. - Tilanne on edelleen erittäin vaikea, vaikka on aavistuksen parantunut. Noin puolet niistä yrityksistä, jotka ovat menettäneet myyntiään, ovat menettäneet sitä yli 30 prosenttia. Kuusi prosenttia yrittäjistä pelkää yrityksensä kaatuvan. Se on paljon, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme