Suomen Yrittäjät

Yrittäjät kiittelevät uutta liikesalaisuuslakia – salassapitosopimuksiin ei tullut rajoituksia 

Jaa
– Erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille on tärkeää, että liikesalaisuuksilla on korkeatasoinen suoja. Aineettoman tiedon merkitys yritystoiminnassa on korostunut, joten yrityksillä on tarve tehokkaille oikeussuojakeinoille liikesalaisuusloukkausten varalta, asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä kommentoi uutta liikesalaisuuslakia.

Eduskunta hyväksyi tänään uuden liikesalaisuuslain. Lailla pantiin täytäntöön EU:n liikesalaisuusdirektiivi, jonka tavoitteena on parantaa ja yhtenäistää liikesalaisuuksien suojaa Euroopan unionissa.  

– Suomessa liikesalaisuuksien suoja on ollut jo aiemmin hyvällä tasolla, mutta uusi laki tuo asiaan selkeyttä ja lisää turvaa liikesalaisuuden haltijalle, Suomen Yrittäjien asiantuntija Albert Mäkelä sanoo. 

– Nyt lakiin tulee ensimmäistä kertaa selkeät säännökset siitä, mikä on liikesalaisuus ja milloin sitä ei saa hankkia, käyttää tai ilmaista eli paljastaa sivulliselle, hän jatkaa. 

Mäkelä kiittelee, että nykyinen hajanainen liikesalaisuuksia koskeva sääntely koottiin uuteen liikesalaisuuslakiin. Uuteen lakiin sisältyy myös kokonaan uusia liikesalaisuusdirektiivin edellyttämiä säännöksiä erityisesti liikesalaisuuksia koskevia oikeudenkäyntejä koskien.   

– Perinteisesti liikesalaisuuksien loukkaustapauksissa on turvauduttu rikoslainsäädäntöön. Uusi laki antaa entistä paremmat mahdollisuudet käyttää myös siviilioikeudellisia keinoja. Tämä parantaa liikesalaisuuden haltijan asemaa, Mäkelä toteaa. 

Aikaisemmin lainsäädännössä on käytetty liikesalaisuuksista erilaisia nimityksiä, kuten yrityssalaisuus sekä liike- ja ammattisalaisuus. Jatkossa kaikessa lainsäädännössä käytetään yhdenmukaisesti liikesalaisuuden käsitettä, joka perustuu liikesalaisuuslain määritelmään.  

Liikesalaisuuslaki koskee myös työsuhteita 

Liikesalaisuuslaki soveltuu myös työsuhteisiin ja täydentää työsopimuslain säännöksiä. Työntekijät käsittelevät osana työtään usein liikesalaisuuksiksi katsottavia tietoja. Työntekijällä on suoraan lain nojalla velvollisuus pitää liikesalaisuudet salassa työsuhteen keston aikana.  

– Jotta liikesalaisuudet pysyvät salaisina myös työsuhteen päätyttyä, on usein tarve käyttää erillistä salassapitosopimusta, Mäkelä sanoo. 

– Uusi laki ei rajoita salassapitosopimuksien tekemistä työsuhteissa, vaikka tätä lakia valmisteltaessa esitettiinkin. Salassapitosopimusten käyttömahdollisuuden varmistaminen oli Suomen Yrittäjien tavoite, sillä sopimukset ovat aivan keskeinen keino liikesalaisuuksien suojaamisessa, Mäkelä sanoo. 

Suomen Yrittäjät on tyytyväinen lakiin 

Suomen Yrittäjien mielestä lakikokonaisuus on järkevä ja tarpeellinen, vaikka valmistelussa olikin useita vaikeita kysymyksiä. Päänvaivaa tuottivat erityisesti kysymys toimivaltaisesta tuomioistuimesta ja direktiivin poikkeussäännöksistä, jotka koskivat liikesalaisuuden ilmaisemista esimerkiksi väärinkäytöksen paljastamiseksi tai työntekijän edustajalle. 

Liikesalaisuuksia koskeva riita-asiat ratkaistaan ensisijaisesti käräjäoikeudessa. Elinkeinonharjoittajaa vastaan kanne voidaan nostaa myös markkinaoikeudessa. Tällainen kahden tuomioistuimen malli on poikkeuksellinen. 

– Markkinaoikeudella on erityistä osaamista liikesalaisuusasioissa, mutta usein liikesalaisuuskysymys on yritysten välisen riidan sivujuonne. On tärkeää, että riidat voidaan ratkaista siinä tuomioistuimessa, joka on kulloinkin tarkoituksenmukainen, Mäkelä toteaa. 

– Liikesalaisuusdirektiivin sisältö ei ollut kaikilta osin ongelmitta sovitettavissa Suomen lainsäädäntöön. Lopputulos on kuitenkin kokonaisuutena arvioiden myönteinen, hän jatkaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2018 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu lähes 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 62 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye