Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Paikallisen sopimisen tilanne suuri lässähdys

Jaa

Hallituksen asettama paikallisen sopimisen työryhmä ei saanut aikaan yhteistä esitystä. ”Tämä on iso pettymys ja suuri lässähdys. Töitä on tehty koko vaalikausi, mutta mitään ei ole saatu toistaiseksi aikaan”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kommentoi.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers

- Tilanne on odotettu mutta valitettava, sillä Suomen yritykset tarvitsevat työpaikkasopimista pystyäkseen menestymään kilpailussa. Se olisi tärkeää työpaikkojen ja kasvun kannalta, ja varsinkin nyt, kun joudutaan hoitamaan koronan aiheuttamia vahinkoja. Hallituksen on lisättävä painetta, jotta työryhmässä päästään kunnolla eteenpäin, hän sanoo.

Yrittäjät on ajanut yhdessä Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kanssa mallia, jossa poistettaisiin kaikki laissa olevat sopimisen kiellot järjestäytymättömiltä, yleissitovaa työehtosopimusta noudattavilta yrityksiltä ja varmistettaisiin, että paikallinen sopiminen on mahdollista kaikissa yrityksissä riippumatta siitä, kuuluuko yritys työnantajaliittoon vai ei, tai siitä, millainen työntekijöiden edustusjärjestelmä yrityksessä on. Sopimisen pitäisi siten olla mahdollista myös yrityksissä, joissa ei ole luottamusmiestä.

- Tämä toteuttaisi yrittäjien ja työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun ja eduskunnan ponnessa esittämän tahdon. Se olisi demokraattinen malli, työmarkkinajohtaja Janne Makkula toteaa.

Kaikkien työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet turvattava

Eduskunta antoi viime vaalikaudella lausuman, jonka mukaan työntekijöiden edustusjärjestelmiä ja edustajien valtuuksia on selkiytettävä tavalla, joka varmistaa työntekijöiden oikeudet ja vaikutusmahdollisuudet. Työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut lausumaan muistiota, jota ryhmä on käsitellyt.

- Muistiossa on aineksia jatkovalmisteluun. On perusteltua jatkaa työtä, jotta asiaa voidaan edistää tulevaisuudessa, toivottavasti mahdollisimman pian, Makkula sanoo.

Yrittäjät ei kuitenkaan hyväksy sellaisia malleja, jotka laajentaisivat työehtosopimusten yleissitovuutta ja estäisivät sopimista yrityksissä, joissa ei ole luottamusmiestä.

- Työryhmässä on käynyt selväksi, että luottamusmiehiä on korkeintaan noin 10 prosentissa työnantajayrityksiä. Jos luottamusmiesjärjestelmä tuotaisiin lakisääteisesti järjestäytymättömään kenttään, heikennettäisiin ja jopa syrjäytettäisiin samalla kaikkien järjestäytymättömien ja johonkin muuhun kuin työehtosopimuksen neuvotelleeseen liittoon kuuluvien työntekijöiden oikeudet ja vaikutusmahdollisuudet omalla työpaikalla, Makkula toteaa.

Työryhmässä esillä ollut malli olisi tuonut luottamusmiespakon

Työryhmässä on ollut keskusteluissa kaksivaiheinen malli, joka oli lähellä viime vaalikaudella esitettyä niin sanottua kilpailukykysopimusmallia. Se olisi tarkoittanut luottamusmiespakkoa yleissitovaan kenttään.

- Tässä mallissa kirkko oli keskellä Hakaniemeä, ei keskellä kylää, Pentikäinen luonnehtii.

Ensi vaiheessa olisi ollut suositus työehtosopimusosapuolille lisätä työehtosopimuksissa paikallisen sopimisen liikkumatilaa ja varsinkin mikroyrityksissä. Toisessa vaiheessa olisi poistettu sopimisen kiellot ja vahvistettu luottamusmiesjärjestelmää yleissitovassa kentässä.

- Emme usko suosituksiin. Suositus ei olisi asiallisesti tarkoittanut mitään. Niihin ei voi vaikuttaa hallitus eikä työryhmä. Tässä olisi suositusten varjolla tuotu luottamusmiespakko yleissitovaan kenttään, Pentikäinen sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2019 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 379 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 58 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjägallup: Määräaikaisten työsopimusten helpottaminen auttaisi työllistämään tehokkaimmin13.4.2021 11:16:24 EEST | Tiedote

Suurempi vapaus tehdä määräaikaisia työsopimuksia kannustaisi yrittäjiä eniten palkkaamaan lisää työntekijöitä, käy ilmi Yrittäjägallupista. – Koronakriisin exit-toimena kannattaisi ehdottomasti helpottaa määräaikaisia työsopimuksia. Se ei maksaisi mitään, mutta toisi todennäköisesti uusia työpaikkoja. Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sanoo.

Yrittäjät: Lupaus yritysten auttamisesta kriisin yli lunastettava - 10 keinoa auttaa yrityksiä30.3.2021 09:23:39 EEST | Tiedote

Suomen Yrittäjät esittää 10 konkreettista keinoa, jotka tarvitaan, jotta yritykset selviytyvät pitkittyneestä koronakriisistä. - Hallitus on luvannut toistuvasti, että se auttaa yrityksiä kriisin yli eikä elinkelpoisia yrityksiä päästetä konkurssiin. Lupaus pitää lunastaa ja tukitoimia lisätä rajoitustoimien kiristyessä, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme