Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Sääntelyn sujuvoittamistavoite ei toteudu – maankäyttö- ja rakennuslain uudistustyö on palautettava valmisteluun

Jaa

Yrittäjät esittää, että maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksessa säädetään lupien enimmäiskäsittelyaika ja turhia valituksia suitsitaan. – Useita isoja kysymyksiä on valmisteltava uudestaan ja muutettava, jotta yrittäjäjärjestö voi antaa tukensa uudistukselle, sanoo lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen.

– On tärkeää, että investoinnit ja rakennushankkeet saataisiin koko maassa nopeasti liikkeelle. Usein pitkittyneet lupa- ja kaavaprosessit sekä selkeästi perusteettomat valitukset ovat investointien jarruna. Valitettavasti sääntely on uudistuksessa paikoin lisääntymässä ja monimutkaistumassa sujuvoittamisen sijasta, Toivonen sanoo.

Ympäristöministeriön lausuntokierros esitysluonnoksesta päättyi tänään. Yrittäjät esittää, että kaavoituksen nopeuttamista ja sujuvoittamista täytyy tavoitella kunnianhimoisemmin.

Tällä hetkellä erilaisille lupaprosesseille on asetettu joustavia tavoitekäsittelyaikoja. Ne vaihtelevat viranomaisittain. Ne eivät takaa tavoiteaikataulussa pysymistä.

– Pidämme tärkeänä, että jatkovalmistelussa asetetaan luville enimmäiskäsittelyaika, Toivonen sanoo.

Kaavoja ja turhia valituksia voidaan vähentää

Investointihankkeiden eteneminen ei riipu vain lupaprosessin käsittelyajalle asetetusta määräajasta. Yrittäjät esittää, että viranomaiset on velvoitettava ilmoittamaan arvionsa siitä, kuinka kauan kaavamenettelyn eri vaiheiden arvioidaan kestävän.

– Sekä kaavoituksella sekä mahdollisilla valitusprosessin kestolla on merkittäviä vaikutuksia investointeihin, niiden rahoittamiseen sekä hankkeiden aloittamispäätöksiin.

– Prosesseja voitaisiin selkeyttää myös vähentämällä kaavatasoja. Nyt esitetään uutta pakollista kaupunkiseutusuunnitelmaa, jota voidaan pitää käytännössä jopa uutena kaavatasona, Toivonen sanoo.

Turhia asemakaavavalituksia tulisi pyrkiä vähentämään ja hallinto-oikeuksien resursseja lisäämään. Ely-keskuksille ei pidä palauttaa oikeutta valittaa kuntakaavoista ja -luvista. Tämä lisäisi huomattavasti byrokratiaa ja monimutkaistaisi prosesseja.

Pääurakoitsijan vastuu arvioitava huolellisemmin

Lakiin ehdotetaan lisättävän rakentamisen toteutusvastuu pääurakoitsijalle. Esitykseen on lisätty myös viiden vuoden vastuuaika, josta ei voisi sopia toisin edes elinkeinonharjoittajien kesken.

– Pääurakoitsijan vastuu saattaa vaikuttaa rakentamisen markkinoihin kielteisesti. Pidämme tärkeänä, että viiden vuoden vastuuajan osalta tehdään riittävät määrälliset ja laadulliset pk-yritysvaikutusarviot ennen kuin lopullinen esitys poliittisesti hyväksytään.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2019 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 379 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 61 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Konkurssin tehnyt yrittäjä pääsee nopeammin jaloilleen – velkajärjestelylakiin useita parannuksia20.1.2022 14:16:04 EET | Tiedote

Hallitus esittää useita muutoksia velka-ahdingosta kärsiville yrittäjille. Ylivelkaantunut tai konkurssin kokenut yrittäjä pääsee jatkossa helpommin velkajärjestelyyn ja kohtuullisessa ajassa eroon vanhoista yritystoiminnan veloista. – Esityksellä tuetaan yrittäjyyttä ja yrittäjän pääsyä takaisin jaloilleen, lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Yrittäjät: Hallituksen tukitoimet tarpeen – seuraavaksi yt- ja lomautusaikoja lyhennettävä14.1.2022 18:36:06 EET | Tiedote

Hallituksen tänään julkaisema apupaketti on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan. Hallituksen pitää antaa rajoitustoimien kohteena oleville yrityksille mahdollisuus selvitä vaikeasta tilanteesta. ”Kun liiketoimintaa rajoitetaan voimakkaasti lyhyellä varoitusajalla, yritykselle pitää antaa työkaluja sopeutua tilanteeseen”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Yrittäjät esittää nopeita tukitoimia – karanteenien muutos sairauslomiksi toisi yli 300 miljoonan euron kustannukset yrityksille12.1.2022 14:12:24 EET | Tiedote

Yrittäjät odottaa hallitukselta viivyttelemättä päätöksiä rajoitusten vuoksi ahdinkoon joutuvien yritysten auttamiseksi. Erityisesti moni matkailu-, liikenne-, ravintola- ja tapahtuma-alan yritys on kasvavissa vaikeuksissa. ”Ihmettelen, miksi päätöksiä ei tehdä. Tukipäätöksiä tarvitaan nopeasti”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme