Suomen Yrittäjät

Yrittäjien Pentikäinen: Talouselämässä vahvistuu viidakon laki

Jaa
- Suomen talouselämässä vahvistuu tällä hetkellä viidakon laki. Vahvat jyräävät heikompia, ja isot pienempiä. Lähes jokainen yrittää estää ensisijaisesti oman kassansa kuivumisen, eikä välitä, vaikka se kaataa kaverin, Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kuvailee.

Viidakon laki toteutuu erityisesti siinä, miten laskuja maksetaan ja vuokrista neuvotellaan.

- Harva välittää maksuaikoja koskevasta säätelystä. Laskuja maksetaan, jos huvittaa, vaikka työ olisi tehty aikoja sitten, hän sanoo.

- Laki on kuollut kirjain, koska sitä ei kukaan valvo, Pentikäinen toteaa.

Yrittäjät saa viestejä siitä, miten maksuaikoja on venytetty jopa 120 päivään, tai asiakas on vain kategorisesti ilmoittanut, ettei nyt maksa tehdystä työstä tai tuotteesta.

- Yrittäjien hätähuutoja kuuluu isojen huutomerkkien kera, Pentikäinen sanoo.

– Vuokramarkkinoilla pienet yrittäjät - niin vuokralaiset kuin vuokranantajat - joustavat, mutta isot näyttävät antavan lähinnä parin kuukauden lykkäyksiä. Se tuntuu asiakkaansa menettäneelle yrittäjälle siltä, että lyödään märkä rätti kasvoille.

Hakemuksia ei ehditä käsitellä riittävän nopeasti

Yrityskentässä voimistuva viidakon laki johtuu siitä, että yritysten rahoitusnäkymiä ei ole kyetty uskottavasti turvaamaan koronakriisitilanteessa. On epäluottamusta rahoituksen saatavuuteen.

Yritysten kassat kuivuvat, kun tulovirta on vähentynyt. Lainarahaa on saatavilla, mutta hakemuksia ei ehditä käsitellä riittävän nopeasti.

- Hyvää tahtoa on paljon, mutta kapeikkoja on liikaa. Raha ei löydä yrityksiä. Resurssit eivät riitä rahoitushakemusten nopeaan käsittelyyn. Kriisipaketti ei tältä osin toimi, Pentikäinen sanoo.

- Isojen yritysten rahoituksen turvaamiseen löytyy malleja ja välineitä, mutta laaja pk-kenttä on jäänyt huutolaislapsen asemaan. Sen palvelemiseen ei ole riittäviä keinoja. Näkymä on synkkä: kuljemme kohti mittavaa konkurssiaaltoa.

Lisälaina on monelle yrittäjälle hyvin vaikeaa

Lisäksi on paljon yrittäjiä ja yrityksiä, jotka eivät pysty ottamaan tai halua ottaa lisää velkaa. Siksi suoraa tukea tarvitaan enemmän.

Yrittäjät vaatii valtion suoraa tukea yrityksille nopeasti. Yrittäjäjärjestö on ehdottanut hallitukselle 5,2 miljardin euron suoran tuen maksamista.

Yrittäjät esittää kolmea tukimuotoa: työnantajatukea, yrittäjätukea ja yksinyrittäjätukea.

Työnantajatuki hoidettaisiin siten, että valtio ottaa vastuulleen kolmen kuukauden määräajaksi yritysten sosiaalivakuutusmaksut. Tuki olisi noin 1,4 miljardia euroa kuukaudessa.

Yrittäjätuki hoidettaisiin siten, että valtio maksaisi kuuden kuukauden ajan yrittäjien eläkemaksut eli YEL- ja MyEL-maksut. Tuki olisi noin 105 miljoonaa euroa kuukaudessa.

Yksinyrittäjätuki olisi työmarkkinatuen suuruinen tuki yksinyrittäjille. Tuki olisi noin 145 miljoonaa euroa kuukaudessa. Jos kaavailtu yrittäjän työttömyysturva saadaan toteutettua ja siinä on pienet tulot mahdollistava suojaosuus, tämän tuen tarve poistuu.

- Erityisesti työnantaja- ja yrittäjätuki on helppo toteuttaa, jos on tahtoa. Ne osuvat hyvin maaleihinsa. Toki tukea saisivat myös jotkut sellaiset, jotka eivät sitä nyt tarvitse. Siitä ei kannata murehtia, koska tuki palaa maksuina ja veroina takaisin yhteiskuntaan, Pentikäinen sanoo.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Työelämägallup: Pienillä työpaikoilla paras työhyvinvointi15.3.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Suomalaisilla työpaikoilla on varsin hyvä työhyvinvointi, kertoo Työelämägallup. – Pienet yritykset koetaan parhaina työyhteisöinä, kun arvioidaan ilmapiiriä, ihmisten tasapuolista kohtelua, avoimuutta ja hyvää johtamista. Siitä huolimatta meillä on vielä tilanne, jossa pienissä yrityksissä on kaikkein rajatuimmat mahdollisuudet sopimiseen, sanoo asiantuntija Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä.

Yrittäjät: Lakkoilu täysin vastuutonta keskellä taantumaa ja sotaa6.3.2024 11:10:17 EET | Tiedote

Suomen Yrittäjät tuomitsee SAK:n liittojen uudet poliittiset lakot kohtuuttomina. – On täysin vastuutonta, että Hakaniemi toteuttaa poliittisia lakkoja tilanteessa, jossa Suomi on taantumassa ja velkaantuu lähes hallitsematonta vauhtia sekä Euroopassa on käynnissä ankara sota. Lakoilla syvennetään Suomen talouden ongelmia ja vähennetään entisestään yritysten haluja investoida Suomeen, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye