Keskuskauppakamari

Yrityksillä ongelmia tulorekisterin käyttöönotossa

Jaa
Keskuskauppakamarin PK-hallitusbarometriin annetuista vastauksista nousi esiin yritysten huoli tulorekisterin aiheuttamista ongelmista ja kustannuksista. Huolet vähenisivät, jos reaaliaikaisen raportoinnin piirissä olisivat vain viranomaisten välittömästi tarvitsemat tiedot. Lisäksi järjestelmän teknistä toimivuutta ja neuvontapalveluita tulisi yritysten mielestä kehittää.
Keskuskauppakamarin veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Kimmo Penttinen.
Keskuskauppakamarin veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Kimmo Penttinen.

Keskuskauppakamarin PK-hallitusbarometriin annetuissa vastauksissa nousivat esiin tulorekisterin tekniset ongelmat. Ne liittyivät muun muassa ohjelmistojen yhteensopivuuteen, annettujen tietojen korjaamiseen sekä asioinnissa tarvittaviin valtuuksiin. Vastaajat kertoivat myös saaneensa viranomaisilta toisinaan puutteellista tai ristiriitaista neuvontaa.

”Näyttää siltä, että tulorekisteri on otettu käyttöön hieman keskeneräisenä ja liian nopealla aikataululla, mistä on aiheutunut teknisiä ongelmia ja ylimääräistä rasitusta yrityksille. Tällaisia vaikutuksia tulisi julkisen hallinnon digitalisaatiohankkeissa pyrkiä välttämään”, Keskuskauppakamarin veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää huomauttaa.

Tulorekisteri on vuoden 2019 alusta käyttöön otettu kansallinen sähköinen tietokanta, johon työnantajat ilmoittavat tiedot ansiotuloista reaaliaikaisesti ja maksukohtaisesti.

Pk-yritykset kokivat kuormittavana, että ilmoitukset on annettava tulorekisteriin viiden kalenteripäivän kuluessa jokaisesta maksutapahtumasta. Aikaisemmin vastaavat tiedot annettiin vuosi-ilmoituksella. Vastausten perusteella tulorekisterin käyttöönotto on aiheuttanut pk-yrityksille kustannuksia ja lisätyötä. Vastauksista näkyi myös huoli ilmoittamisvelvollisuuden laajenemisesta tulevaisuudessa Verohallinnossa vireillä olevien hankkeiden myötä.

”Olisi syytä arvioida, mitä tietoja viranomaiset todella tarvitsevat reaaliaikaisesti. Ne tiedot, joita ei välittömästi käsitellä, tulisi kerätä esimerkiksi kuukausittain tai vuosittain. Raportoinnista yrityksille aiheutuvat kustannukset on aina otettava huomioon”, Kujanpää toteaa.

PK-hallitusbarometriin vastasi helmikuussa 1100 yritysjohtajaa eri puolilta Suomea. Barometrissa selvitettiin muun muassa yritysten näkemyksiä investoinneista ja byrokratiasta. PK-hallitusbarometrissa ei erikseen kysytty verotuksesta tai Verohallinnon toiminnasta. Tästä huolimatta lähes 30 PK-hallitusbarometriin annettua avointa vastausta koski Verohallinnon ylläpitämää tulorekisteriä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Kimmo Penttinen.
Keskuskauppakamarin veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Kimmo Penttinen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye