Kepa ry

Yrityksiltä voimakasta tukea yritysvastuulaille

Jaa
Yritysvastuulaki velvoittaisi suomalaiset yritykset kartoittamaan ja minimoimaan toimintansa ihmisoikeusriskit.
Tuomas Peltomäen vetämässä keskustelussa lavalla SOK: vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen ja kansanedustaja (SDP) Sanna Marin
Tuomas Peltomäen vetämässä keskustelussa lavalla SOK: vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen ja kansanedustaja (SDP) Sanna Marin

SuomiAreenalla tänään järjestetyssä Roistoja maailmalla, enkeleitä Porissa -keskustelutilaisuudessa kuultiin yrityksiltä ja päättäjiltä voimakasta tukea yritysvastuulaille. Lain myötä yritysten tulisi pyrkiä varmistamaan, ettei niiden arvoketjuissa käytetä esimerkiksi lapsi- tai pakkotyötä.

- Se päivä tulee koko ajan lähemmäksi, kun tarvitaan yhteiset pelisäännöt. Vapaamatkustajat tulevat häviämään ja sääntöjä noudattavat tulevat voittamaan, linjasi Heidi Hautala puheenvuorossaan.

Yritysvastuulaki on jo voimassa Ranskassa, ja myös Sveitsissä laki on etenemässä parlamentin ylähuoneeseen. Paneelin useissa keskusteluissa korostettiin sitä, että Suomen tulisi olla edelläkävijä, eikä hiihtää jälkijoukoissa.

– Kun aloitin tekstiilialalla Finlaysonilla, tajusisin millaiseen sontaläjään tulin käteni laittaneeksi, Finlaysonin omistaja Jukka Kurttila totesi paneelissa.

– Finlayson tukee lakia, vaikka meillä on yrityksenä vielä paljon tehtävää ihmisoikeuksien saralla. On kaikkien etu, että kauppaan saadaan sitovat säännöt ja tasainen pelikenttä kaikille, Kurttila jatkoi.

Keskustelijoita häiritsi se, että ihmisoikeuksien noudattaminen sysätään kuluttajien vastuulle.

– En laittaisi vastuuta yksittäiselle kuluttajille, heidän on aivan mahdotonta seurata tuotantoketjua. sanoi Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.

Panelistit jäävät odottamaan Suomen hallituksen toimenpiteitä.

­­- Tuen lakia yritysvastuusta. Olisi tärkeää myös saada kunnille ja valtioille velvoite tehdä sosiaalisesti kestäviä hankintoja, vahvisti Sanna Marin.

-Olen viekoitellut Suomen halitusta viemään eteenpäin sitovaa yritysvastuulakia, Hautala kertoi.


Lakiin suhtautui myönteisesti myös tilaisuudessa puhunut kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen.

Roistoja maailmalla, enkeleitä Porissa -keskustelutilaisuuden järjestivät Kepa, Reilu kauppa, Suomen UNICEF, Ammattiliitto Pro, Ahjo Communications ja Finnwatch.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sonja Vartiala, Finnwatch
toiminnanjohtaja
sonja.vartiala@finnwatch.org
044 568 7465


Lyydia Kilpi, Kepa
asiantuntija, vero-oikeudenmukaisuus ja yritysvastuu
lyydia.kilpi@kepa.fi
050 317 6738

Kuvat

Tuomas Peltomäen vetämässä keskustelussa lavalla SOK: vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen ja kansanedustaja (SDP) Sanna Marin
Tuomas Peltomäen vetämässä keskustelussa lavalla SOK: vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen ja kansanedustaja (SDP) Sanna Marin
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kepa ry
Kepa ry
Elimäenkatu 25–27 (5. krs)
00510 Helsinki

+358 9 584 233http://www.kepa.fi

Sonja Vartiala, Finnwatch

toiminnanjohtaja

sonja.vartiala@finnwatch.org

044 568 7465

Lyydia Kilpi, Kepa

asiantuntija, vero-oikeudenmukaisuus ja yritysvastuu

lyydia.kilpi@kepa.fi

050 317 6738

Tytti Nahi, Reilu kauppa ry

vastuullisuuspäällikkö

tytti.nahi@reilukauppa.fi

040 772 4247

Irene Leino, Suomen UNICEF

yritysvastuuasiantuntija

irene.leino@unicef.fi

050 3475485

Sari-Liia Tonttila, Ahjo Communications

vanhempi neuvonantaja  

sari-liia.tonttila@ahjocomms.fi

0500 659 300

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kepa ry

EMBARGO 1.11. klo 9.00. Kehityspolitiikan tulosraportti: Järjestöjen kehitysyhteistyö on tuloksellista, erityiskiitosta saa työ hauraissa maissa1.11.2018 09:00:00 EET | Tiedote

Tänään julkaistu Kehityspolitiikan tulosraportti osoittaa, kuinka Suomen kehitysyhteistyöllä on saatu aikaan tuloksia köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Yhä useampi kehittyvissä maissa asuva saa puhdasta vettä, yhä useampi nainen saa mahdollisuuden ehkäisyyn ja yhä useampi lapsi pääsee yläkouluun. Järjestöjen työ tavoittaa erityisesti vaikeimmissa olosuhteissa eläviä ihmisiä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye